YLE Teema

 

Tiededokumentti

USA:n valtimoilla

Julkaistu perjantaina 05.10.2012 0 kommenttia 152 suositusta

sunnuntai 4.5. klo 16.10

Neliosaisessa dokumenttisarjassa teknologiaguru Yul Kwon tarkastelee lintuperspektiivistä Yhdysvaltojen infrastruktuuria ja niitä toimintoja, jotka pitävät suurvallan pyörät pyörimässä. Tiededokumentin jaksoissa käsitellään ruoan tuotantoa, energiahuoltoa, liikennettä ja teollisuutta.

Ensimmäinen jakso on nimeltään Ruuantuottaja. Millainen on ruuan tie pellolta pöytään? Toisessa jaksossa tarkastellaan energiahuoltoa ja Yhdysvaltojen sähköverkkoa, jota on sanottu maailman suurimmaksi ja monimutkaisimmaksi koneeksi. Yul Kwon tutustuu lisäksi hiilikaivoksiin, tuulivoimaan ja pääsee kurkistamaan ydinvoimalan sisälle.

Kolmas osa keskittyy USA:n liikenteeseen. Autot, lentokoneet ja junat pitävät 300-miljoonaisen kansakunnan liikkeessä yötä päivää, mutta ei polkupyöräilijöitäkään ole unohdettu. Kuinka valtavan koneiston käyntiä yritetään yhä nopeuttaa? Sarjan päättää jakso nimeltä teollisuus. Yhdysvallat on maailman suurin teollisuumaa. Yul Kwon tutustuu perinteisten auto- ja terästehtaiden lisäksi myös kierrätykseen sekä mikrosirujen uusiin ulottuvuuksiin.

Lisätietoa ohjelmasta

(America Revealed, USA 2012) Tuotanto PBS

Suosittele152 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook