YLE Teema

 

Uusi sivusto kokoaa yhteen Ylen klassisen musiikin tarjontaa

Julkaistu maanantaina 01.11.2010 0 kommenttia 255 suositusta

Yle on avannut uuden yle.fi/klassinen-verkkopalvelun, joka kokoaa Ylen klassisen musiikin tarjonnan yhdeksi kokonaisuudeksi. Palvelussa nähdään ja kuullaan Ylen uusin ohjelmatarjonta sekä arkistojen aarteita vuosikymmenien varrelta.  Yle.fi/klassinen tuo mm. Ylen taltioiman suomalaisen musiikin sivustolle ja samalla myös kansainväliseen tarjontaan. Palvelu tarjoaa sisällöt mutkattomasti niin klassisen musiikin ystäville kuin siihen vasta tutustuville ihmisille. Lisäksi tavoitteena on, että palvelusta syntyy aktiivinen, tuore ja monipuolinen klassisen musiikin kohtaamispaikka.

Verkkopalveluun kootaan Ylen kantanauha-aarteita toimitetuiksi kokonaisuuksiksi. Sivuston avauksen yhteydessä Yle tarjoaa suomalaisille kantanauha-aarteitaan ladattavaksi. Tallenteilla Radion sinfoniaorkesteri soittaa Mozartin, Beethovenin, Brahmsin ja Haydnin sinfoniat ylikapellimestari Sakari Oramon johdolla. Latausaika on 25.10.–5.12.2010.

Yle lisää verkkopalvelun kautta lähetettäviä suoria ohjelmalähetyksiä sekä toimitettuja verkkolähtöisiä sisältöjä, kuten artikkeleita, ajankohtaisia tapahtumia sekä sosiaalisen median sisältöjä. Palvelussa seurataan uusimman suomalaisen musiikin syntytarinoita, kantaesityksiä, välitetään tunnelmia kesäfestivaaleilta, musiikillisista teemailloista ja esimerkiksi Rso:n konserteista.  Sivustolle toimitetaan myös muuta materiaalia, kuten haastatteluja ja blogeja sekä vierailuja Ylen tuotantojen kulissien taakse. Palvelulla on tiivis yhteys Ylen klassisen musiikin Facebook-sivustolle, jolle on kokoontunut ensimmäisen puolen vuoden aikana lähemmäs 2000 ystävää.

Yle.fi/klassinen-blogistit katselevat suomalaista ja kansainvälistä musiikkielämää useista eri näkökulmista. Kolumnisteina ovat mm. cembalisti Assi Karttunen, vastikään Clevelandin orkesterin apulaiskapellimestarina aloittanut Sasha Mäkilä sekä säveltäjä Eero Hämeenniemi.

Yle.fi/klassinen on kotipaikka Ylen erityissatsauksille klassisen musiikin alueella. Ensimmäisenä suurena tapahtumana on kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun seuraaminen, jolloin kilpailijoiden esitykset nähdään alkueristä lähtien verkossa. Ensi vuonna sivulla ollaan mukana Turun ja Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuodessa, Suomen Kansallisoopperan satavuotisjuhlissa sekä Helsingin uuden Musiikkitalon avajaisissa.

Ylen klassisen musiikin verkkopalvelu on myös portti uuteen Helsingin musiikkitaloon, sillä kaikki Ylen taltioimat klassisen musiikin konsertit tulevat osaksi palvelua. Musiikkitalon valmistuminen tulee lisäämään esimerkiksi Radion sinfoniaorkesterin konserttien suoria kuvallisia lähetyksiä merkittävästi. Tulevaisuudessa sivustolle tehdään myös joitakin omia kuvataltiointeja esimerkiksi suomalaisilta festivaaleilta.

Suosittele255 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook