YLE Teema

 

Kulttuuridokumentti

Vastakohtien Etelä-Amerikka

Julkaistu perjantaina 07.09.2012 1 kommenttia 92 suositusta

sunnuntai 30.3. klo 11.55

BBC:n kokenut uutistoimittaja Jonathan Dimbleby kiertää Etelä-Amerikkaa kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Miten diktaattorien kukistuminen ja talouskasvu on muuttanut ihmisten elämää, ja millaiset ihmiset rakentavat uutta Etelä-Amerikkaa?

2000-luvun Etelä-Amerikka ei ole enää Yhdysvaltain ”takapiha”, vaan maanosa selvisi maailman talouskriisistä paremmin kuin useimmat muut. Nyt maat ovat nousemassa Yhdysvaltain varjosta, ja todisteet siitä ovat vaikuttavia: 40 miljoonaa ihmistä on selvinnyt köyhyydestä, 72 miljoonaa uutta työpaikkaa on luotu ja 17 miljoonaa ihmistä on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan viimeisen vuosikymmenen aikana. Maiden kulttuuri-identiteetti on vahva, ja maihin virtaa uteliaita turisteja reppureissaajista uutta romanttista kohdetta etsiviin seikkailijoihin

Kolmiosainen sarja alkaa Chilestä ja Boliviasta. Chile on edennyt jättiaskelin Pinochetin ajasta ja on nyt kukoistava demokratia. Samoin Bolivia on siirtymässä diktatuurista demokratiaan, mutta tulokset ovat aivan erilaiset kuin Chilessä. Ensi viikolla matka vie Kolumbiaan, jossa vuosikymmeniä kestäneet huumesodat ovat jättäneet jälkensä Bogotan kaupunkiin. Venezuelassa maistellaan maailman parhaita kaakaopapuja ja käydään kalassa.

Lisätietoa ohjelmasta

(South American Journey with Jonathan Dimbleby, Britannia 2012) Tuotanto BBC

Suosittele92 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Meksikon vallankumous

Kaksiosainen dokumentti kertoo Meksikon suuresta vallankumouksesta 1910, jossa kansainvälinen valtapolitiikka kohtasi köyhän kansakunnan vapauden haaveet.

Kommentit

Hetkinen.

Anteeksi nyt vaan, YLE.
En voi ottaa tosissaan mitään ohjelmaa, joka väittää, että "Chile on edennyt jättiaskelin Pinochetin ajasta ja on nyt kukoistava demokratia. "
Ei ole kukoistava demokratia. Ei ole edes demokratia. On demokratian irvikuva. Ainoa, mikä Chilessä kukoistaa on kapitalismi. Ja köyhyys.
Ihmisoikeuksia rikotaan edelleen. Poliittisia vankeja on ja heitä kohdellaan huonosti. Lapsia pidätetään ja kaikesta vaietaan. Äänestysaktiivisuus on n. 40%.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook