YLE Teema

 

Veitsen terällä: Haimaleikkaus

Julkaistu keskiviikkona 25.08.2010 1 kommenttia 286 suositusta

Ohjelma seuraa Ellen Pylvänäisen leikkausta ja siitä toipumista. Patologin tulokset tulevat, ja Ellen saa tietää sairautensa todellisen laadun.

keskiviikko 15.9. klo 16.30, uusinta la klo 17.00

Mitä Ellenille kuuluu nyt?

"Tänään oli viimeinen sytostaattihoito ja sain tietää lääkäreiltä, että olen parantunut!", sanoo Ellen Pylvänäinen puhelimeen matkatessaan taksilla Kuopion yliopistollisesta sairaalasta kotiin Varkauteen syyskuun kolmantena päivänä. "Paras lahja mitä ajatella saattaa, sillä eilen oli syntymäpäiväni", hän jatkaa.

Jokaviikkoiset sytostaattihoidot kestivät kaikkiaan puoli vuotta. Hoidon jälkeen Ellen sanoo olleensa aina väsynyt, mutta ei kuitenkaan pahoinvoiva, joten estolääkitystäkään hän ei ole tarvinnut.

Haimaleikkauksen takia hän ei ole koko toipumisensa aikana kärsinyt kipua, mutta vanha selkävaiva ja leikkauksen jälkeen keväällä oikeaan jalkaan tulleet kaksi veritulppaa ovat olleet kivuliaita.

Vaikka sytostaattihoidot nyt loppuivat, Ellenin tilannetta seurataan viikottaisilla laboratoriokokeilla, jotka hän käy otattamassa Varkauden terveyskeskuksessa. Jahka väsymys väistyy Ellen voi nauttia täysin uudesta asunnostaan, jonne hän muutti kesällä: "Kun aamulla nostan sälekaihtimen ylös, näen aamuauringon nousun ja illalla voin katsella auringonlaskua, ja nyt vielä parantuneena haimasyövästä!",

 

Katsojien kysymyksiä lääkärille vuonna 2009

Lähetitte torstaina 1.10.09 YLE Teema -kanavalla Veitsen terällä -ohjelman, joka käsitteli haimaleikkausta. Ohjelman potilas oli keltainen, jonka vuoksi tutkimuksiin ryhdyttiin. Onko keltaisuus aina haimasyövän oire? Itselläni on kaksikin ystävää menehtynyt haimasyöpään, eikä heillä ollut juurikaan oireita ennen kuin sairaus oli jo pitkällä. En muista että silloinkaan he olisivat olleet keltaisia. syöpäkammoinen

Keltaisuus voi johtua monesta muustakin syystä, esim. maksasairauksista tai sappikivitaudista.

Vain osa haimasyöpäpotilaista tulee keltaisiksi. Usein on niin, että jos haimasyöpäpotilaalle ei tule keltaisuutta, heidän tautinsa on pitkälle edennyt ennen kuin se todetaan.

Jos leikkauksella ja syöpähoidoilla saadaan haimasyöpä pois, niin millä todennäköisyydellä se uusii? Voiko ihminen tehdä jotakin syövän estämiseksi? Esimerkiksi ruokavaliolla tms.? 40-vuotias terve perheenäiti

Parhaimpien aineistojen mukaan 20-40% potilaista elää 5 vuotta leikkauksen jälkeen, joten suurimmalla osalla se todennäköisesti uusii.

Syövän estämiseksi on hyvä lopettaa tupakointi, käyttää alkoholia vain kohtuullisesti ja nauttia monipuolista, ei liian rasvapitoista ruokavaliota. Kuitenkin on huomattava, että haimasyöpä voi tulla vaikka ei olisi koskaan tupakoinut eikä käyttänyt alkoholia ja elänyt muutenkin terveellisesti.

Missä vaiheessa haimasyöpä todetaan? Ohjelmasta sai sen käsityksen, että vasta patologi voi antaa tarkan vastauksen. Eikö sitä aiemmin voi tietää? rouva Keski-Suomesta

Lopullinen diagnoosi saadaan patologin tutkimasta näytteestä. Erilaisilla kuvantamismenetelmillä, kuten ultraäänitutkimuksella ja tietokoneröntgenkuvauksella, voidaan nähdä haimassa muutoksia, mutta niiden perustella ei pysty erottamaan hyvälaatuista muutosta pahanlaatuisesta.

Suosittele286 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

35-v. nainen

Aivan upea rouva! Dokumentti oli laadukas ja mielenkiintoinen, mutta erityisen vaikutuksen teki Ellen-rouvan myönteinen ja reipas elämänasenne. Aion yrittää ottaa mallia. Hyvää syksyn jatkoa ja pitkää ikää hänelle!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook