YLE Teema

 

Veitsen terällä: Nivustyrä

Julkaistu keskiviikkona 28.08.2013 0 kommenttia 162 suositusta

keskiviikko 11.12. klo 20.00

Nivustyrä on yksi miesten yleisimpiä vaivoja. Pieni mutta kivulias pullistuma saattaa ilman hoitoa olla myös vaarallinen. Erkin nivustyrä hoidettiin leikkauksessa ompelemalla pullistumakohdan päälle tukiverkko.

Katsojien kysymyksiä nivustyräleikkauksesta (vuodelta 2008)

Olen 28-vuotias mies ja olin vuonna 2004 tutkimuksissa jatkuvien alavatsakipujen vuoksi. Kivut säteilivät vasempaan kivekseen ja tunne oli kuin olisi "munille potkittu". Välillä vasenta kivestä "jomotti" mutta mitään kyhmyjä siinä ei tuntunut.

Minulle tehtiin mm. suoliston tähystys ja urografia (jossa todettiin kaksoismunuaisallas) ja myös urologi tutki minut. Mitään kipuja selittävää ei löytynyt ja urologi totesi, että minulla saattaa olla ahdas nivuskanava mutta exploraatioleikkaukseen ei lähdetä. Asia painettiin villaisella ja opin elämään kivun kanssa. Nyt taas samat kivut ovat tulleet takaisin ja olen harkinnut lääkärissä käyntiä.

Voisiko kyseessä olla nivustyrä?

Terveisin,
nimim. "John Doe"

Kysymyksessä on nivuskipu, jonka yksi syy voi olla tyrä. Muita syitä esim. krooninen eturauhasen tulehdus, jänne- tai lihasrevähtymä nivusessa, tai luukalvon tulehdus häpyluun seudussa. Urheilijalla myös limapussien tulehdukset (bursiitit)ym. Asiaa on jo paljon tutkittu, mutta vielä voisi tehdä lantion alueen magneettitutkimuksen. Tämän voi suorittaa joko oman paikkakunnan sairaalassa tai yksityisesti. Sitten vastauksen kanssa kirurgin puheille.

Hannu Paajanen
Kirurgian erikoislääkäri, dosentti

Olen 68-vuotias mies ja minulle tehtiin nivustyräleikkaus noin kuukausi sitten. Leikkaus tehtiin ns. avoleikkauksena ja tuettiin verkolla.
Leikkauksen jälkeen toinen kives turposi ja muuttui mustanpuhuvaksi. Vielä nytkin kives on kananmunankokoinen ja kova. Mistä voi olla kysymys ja palautuuko kives omia aikojaan entiselleen?

Nimimerkki: Huolestunut

Kivespussiin valuu joskus verta ja se tekee mustelman sekä turvotuksen. Tilanne korjaantuu itsestään 1-2 kk kuluessa ja ei ole vaarallinen.

Hannu Paajanen
Kirurgian erikoislääkäri, dosentti

Miehelläni on todettu pieni nivustyrä vasemmassa nivusessa. Sitä ei ole vielä leikattu. Nyt myös oikea puoli on ruvennut aristamaan, voiko myös siihen olla tulossa tyrä? Vasemman puolen leikkauksesta on puhuttu, että leikataan jos tyrä käy kivuliaammaksi. Voiko molemmat puolet leikata samalla kertaa jos toinen oireilee vain vähän? Onko toipumisaika pidempi jos molemmat puolet leikataan, vai olisiko siitä tässä vaiheessa vain haittaa?

terv. Elina

Oireetonta tai vähäoireista pientä tyrää ei välttämättä kannata leikkauttaa. Jos tyrä on molemminpuolinen, voi ne korjata samalla kertaa joko avoleikkauksella tai mieluummin tähystyskirurgisesti. Toipumisaika on sama varsinkin tähystysleikkauksessa.

Hannu Paajanen
Kirurgian erikoislääkäri, dosentti

Olen 55-vuotias mies ja minulta leikattiin nivustyrä noin 5 vuotta sitten. Olisiko mahdollista että olisi katkennut hermoratasäikeitä kun on sen jälkeen ilmennyt istuessa ja lenkillä ollessa, kiveksissä vetoa, niin että se rajoittaa harrastustoimintaa.

Epätietoinen kysyy

Yleensäkin leikkausten jälkeen leikkausalueella ja iholla on tuntemuksia, koska leikkauksissa muodostuu arpikudosta ja pintahermoja katkeaa. Nivustyräleikkauksissa on 3 hermoa leikkausalueella, joista 2 johtaa kivekseen päin tuntemuksia. On mahdollista, että nämä hermot ovat kiinni leikkausarvessa ja "sähköttävät". Vaiva on vaaraton, mutta jos kipuja on paljon, kannattaa hakeutua kirurgin vastaanotolle.

Hannu Paajanen
Kirurgian erikoislääkäri, dosentti

Aiheutuuko nivustyrä leikkauksesta ongelmia kakkostyypin diabeetikolle?
Se ei yleensä kipuile. Mutta jos syön rouheista tummaa leipää tai suolattua lohta niin vatsaa polttaa ja tyräpullistuma tulee kivikovaksi. Polte saattaa kestää pari tuntia. Selällään maaten saan pullistuman painumaan takaisin vatsaan ja polte lakkaa melkein välittömästi.

Diabeetikko 79v

79-vuotiaskin diabeetikon tyrä kannattaa leikata, jos siitä aiheutuu tuollaisia oireita. Tyrän kovuus viittaa kureutumisvaaraan, joten suosittelen leikkaushoitoa.

Hannu Paajanen
Kirurgian erikoislääkäri, dosentti

Löydä lisää:

kirurgia, nivustyrä
Suosittele162 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook