YLE Teema

 

Versailles, Ludvig XV:n unelma

Julkaistu perjantaina 04.12.2009 3 kommenttia 328 suositusta

keskiviikko 7.3. klo 19.00

Loisteliaan historiallisen draaman päähenkilö on Ranskan valistusajan kuningas Ludvig XV, joka perii valtaistuimen kaksivuotiaana. Alkuun rakastetun hallitsijan valtakausi päättyy traagisesti.

Isoisoisän, aurinkokuningas Ludvig XIV:n rakennuttama loistelias Versailles oli Ludvig XV:n synnyinpaikka. Pojan lapsuus jäi lyhyeksi, sillä hänellä oli jo pienenä lukuisia virallisia velvoitteita. Teini-iässä hänet naitettiin, ja kun nuoren kuningattaren kolmas raskaus päättyi poikalapsen syntymään, oli Ludvig suosionsa huipulla.

Kuningas kuitenkin kyllästyi mustasukkaiseen puolisoonsa, joka synnytti hänelle tyttären toisensa perään: kruununperillinen oli pariskunnan ainoa miespuolinen jälkeläinen, joka selvisi aikuisikään asti. Ludvig viihtyi lukuisien rakastajattarien seurassa, mikä herätti julkista paheksuntaa. Ihastuttavasta madame Pompadourista tuli kuninkaan kuuluisin rakastettu, mutta poliittistakin valtaa saavuttaneella Pompadourilla oli paljon vihollisia. Monarkiaa vastustavat tahot kokosivat joukkojaan, ja kuningas kuoli jättäen jälkeensä köyhtyneen, korruptoituneen Ranskan. Viisitoista vuotta myöhemmin Ranskan vallankumous syttyi.

Lisätietoa ohjelmasta

Tuotanto: Les Films d’Ici, Ranska, 2009.

Suosittele328 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Outi Merisalo

Hienolta vaikuttaa Versailles-dokumentti! Ohjelmatiedoissa väitettiin, että Ludvig XIV olisi ollut VALISTUSAJAN hallitsija - sekä Ludvig että valistusfilosofit pyörisivät haudoissaan, jos lukisivat moista. Ludvighan oli täydellinen itsevaltias, k. 1715, ja hänen jälkeisensä valistuksen aika reagoi nimenomaan hänen tyyppiseensä itsevaltiuteen. Tämän reaktion mullistavin tulos oli Ranskan suuri vallankumous.

Outi Merisalo

Ja tarkemmin lukiessa havaitsee tietysti, että ette moista väitäkään: Ludvig XV sen sijaan oli aivan oikein valistusajan hallitsija! Hyvää joulua!

Histoiikki

Kiitos, toivoisin lisää vastaavanlaisia historiallisia kuvaelmia.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook