YLE Teema

 

Kino Suomi

Vihreä leski (12)

Julkaistu keskiviikkona 05.03.2014 0 kommenttia 30 suositusta

torstai 3.4. klo 21.45

Lähiöelämän turruttama kotirouva raportoi arjestaan ja löytää nuoren rakastajan Jaakko Pakkasvirran sosiologisessa kohuelokuvassa.

Eija Pokkinen ja Risto Aaltonen esittävät Tapiolassa asuvaa kolmilapsista avioparia Helinä ja Pentti Lehmustoa. Mies on myyntiedustajana paljon matkoilla, rouva lasten kanssa lähiössä. Helinä osallistuu nuoren sosiologin tutkimukseen, jossa lähiön kotirouvat raportoivat arjestaan radiopuhelimitse. Tutkimus saa Helinän huomaamaan arkensa tyhjyyden ja avioliittonsa heikkoudet. Ennen pitkää hänellä on suhde vieraan miehen kanssa.

Elokuvassa oli kohahduttavia viittauksia lesbolaiseen suhteeseen ja huumeidenkäyttöä, mutta suurimman keskustelun nostatti itse aihe: lähiörouvien vieraantuminen, henkinen tasapaino, uskottomuus ja avioerojen lisääntyminen. Elokuvan nimi on käännöslaina saksalaisesta termistä, jolla tarkoitetaan merimiesten vaimoja ja muita rouvia, joiden miehet ovat työnsä vuoksi paljon poissa kotoa.

Elokuvan pääroolissa oleva Eija Pokkinen on valokuvamalli, joka teki liioittelemattomat roolisuoritukset Jarvan elokuvissa Onnenpeli (1965), Loma (1976) ja Jäniksen vuosi (1977) sekä Pakkasvirran Kesäkapinassa (1970). Pokkinen teki pitkän uran myös elokuvakääntäjänä.

Sosiologia esittää Matti Siitonen, joka oli tunnettu iskelmälaulaja Fredinä. Elokuvan valmistumisvuonna Fredi nousi iskelmän supertähdeksi hittibiiseillä ”Pieni nukke”, ”Kolmatta linjaa takaisin” ja ”Milloinkaan en löydä samanlaista”. Petettyä aviomiestä esittävä Risto Aaltonen on tehnyt pitkän uran näyttelijänä niin elokuvissa kuin televisiossakin.

Musiikin elokuvaan on tehnyt Henrik Otto Donner. Alku- ja lopputunnuksena kuultavan ”Avaruuslaulun” monitulkintaisen tekstin teki ohjaaja Pakkasvirta itse, sen esittää Kirka & Blues Section. Se julkaistiin vuonna 1968 Love Recordsin singlenä, jonka B-puolella oli elokuvan toinen laulu, säveltäjä Donnerin itse laulama ”Riemun siemenet” Matti Rossin tekstiin.

Lisätietoa ohjelmasta

Vihreä leski (1968) Näyttelijät: Eija Pokkinen, Risto Aaltonen, Matti Fredi Siitonen, Richard Ahlqvist, Maj-Britt Heljo, Heidi Krohn. Ohjaus ja käsikirjoitus Jaakko Pakkasvirta. Tuotanto Filminor Oy.

Suosittele30 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook