YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Virusten imperiumi

Julkaistu keskiviikkona 28.04.2010 0 kommenttia 136 suositusta

Viime vuosisadalla virukset tappoivat enemmän ihmisiä kuin kaikki sodat yhteensä. Kaksiosaisessa dokumentissa tutustutaan keinoihin, joilla viruksia vastaan taistellaan eri puolilla maailmaa. Epidemiologit tosin arvioivat, että pahin on vielä edessä. Sademetsien uumenissa lymyää satojatuhansia tuntemattomia viruksia valmiina hyökkäykseen.

Tiededokumentti: Virusten imperiumi

keskiviikko 19.5. alkaen klo 17.00

Tutkijoiden mukaan yksinään 1900-luvulla ihmisiä kuoli enemmän virusten aiheuttamiin infektioihin kuin kaikkiin maapallon sotiin. Ja tämä on vasta alkua. Vaikka meillä on rokotukset monia viruksia vastaan, kaukaisilta ja koskemattomilta trooppisilta alueilta tulee viruksia ylikansoitettuihin kaupunkeihin. Useimmiten näkymättömät virukset siirtyvät eläimistä ihmisiin, joiden immuunijärjestelmällä ei ole monia aseita hiljaisia tappajia vastaan. Nobelisti Joshua Ledernberg pitää viruksia suurimpana uhkana ihmiselle.

Kaksiosaisessa Virusten imperiumi -dokumenttisarjassa nähdään vaikuttavia 3D-animaatioita, joilla havainnollistetaan näkymättömien virusten taistelua ihmissolujen kanssa. Animaatioiden lisäksi dokumentissa käytetään dramatisoituja jaksoja, visuaalisesti vetoavia reportaasielementtejä ja asiantuntijoiden haastatteluja. Parhaat virustentutkijat pääsevä ääneen. He kaikki varoittavat epidemioista, joita emme voi pysäyttää, kuten pysäytimme vuoden 2003 SARS:n.

Ensimmäisessä jaksossa keskitytäänkin tämän Hong Kongista lähteneen viruksen leviämiseen koko maailmaan. Toisessa osassa perehdytään tutkijoiden tekemään työhön, ja mietitään, mitä tuhoja virukset voivat saada aikaan varsinkin, jos ne joutuvat vääriin käsiin. 

Lisätietoa ohjelmasta

Alkuperäinen nimi: The Virus Empire

Käsikirjoitus ja ohjaus: Petra Höfer, Freddie Röckenhaus ja Francesca D´Amicis

Tuotanto: colourFIELD, 2008.

Ohjelman saksankieliset verkkosivut

Löydä lisää:

lääketiede, virukset
Suosittele136 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook