YLE Teema

 

Populaarimusiikki

Yle Live: Flow Festival 2013

Julkaistu keskiviikkona 18.12.2013 1 kommenttia 54 suositusta

Teemalla kahdessa osassa sunnuntaina 5.1. ja maanantaina 6.1.

lauantai 11.1. klo 14.02

Flow Festival järjestettiin elokuussa 2013 kymmenettä kertaa. Yhä monipuolisemmaksi kehittyneessä tapahtumassa musiikkityylit vaihtelevat niin rajusti lavalta toiselle, että pelkkien musiikkigenrejen seuraamisen tilalla on uusien elämysten löytäminen. Flow’n tapahtumapaikka Helsingin Suvilahdessa on poikkeuksellinen ja hätkähdyttävän visuaalinen festivaalialue, jossa esimerkiksi ravintolat panostavat maukkaaseen festariruokaan ja kävijät trendikkääseen pukeutumiseen.

Yle dokumentoi ensi kertaa fiilikset ja mielenkiintoisimma musiikkiesitykset käsitteeksi nousseesta tapahtumasta, jossa yleisö ja festivaalin tunnelma ovat itsekin esiintyjiä. Kaksiosaisessa musiikkiohjelmassa esiintyvät toimittaja Veli Kauppisen lisäksi esimerkiksi Nick Cave & The Bad Seeds, Cody ChesnuTT, Austra, Ebo Taylor, Rubik ja Samae Koskisen Korvalääke. Dokumentin ohjaaja on Kimmo Kajasto, joka on aiemmin palkittu esimerkiksi Venlalla vuonna 2003 ohjaamastaan Koneisto-dokumentista.

Suosittele54 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Yle Live: Lady Gaga

Näyte amerikkalaisen, aina otsikoihin pääsevän pop-kuningattaren lavameiningistä Lontoon Roundhousessa syyskuussa 2013. Biisilistalla uudelta Artpop -lp:ltä nimikappaleen lisäksi myös Aura, Manicure, Jewels N’ Drugs, Sexx Dreams ja Applause.

Yle Live: Katy Perry

Pop-kuningattarien ilta jatkuu toisella amerikkalaistähdellä. Gospel-laulajana aloittanut pastorin tytär vaihtoi tyylin vauhdikkaammaksi v. 2007 ja tie supertähteyteen käynnistyi.

Kommentit

Ludvig Beck

Toivoisin uusintaa ohjelmasta Yle Live: Flow Festival 2013. Nick Cave oli aivan huippuvedossa!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook