YLE Teema

 

Kino Into

Zegen - parittajakeisari (K15)

Julkaistu maanantaina 14.06.2010 0 kommenttia 149 suositusta

Shohei Imamuran musta komedia Japanin 1900-luvun alun imperialismista.

maanantai 4.10. klo 22.50

Japanin keisarilliselle armeijalle bordellipalveluita junailevasta seikkailijasta tulee Aasian mahtavin parittaja tositapahtumiin perustuvassa mustassa satiirissa.

Kaksi kertaa Cannesissa palkitun ohjaajamestarin Shohei Imamuran harvoin nähty elokuva kertoo Japanin aggressiivisesta valloituspolitiikasta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Sen vertauskuvana on liikemies, joka perustaa bordelliketjun valloitusarmeijoiden tarpeisiin.

Groteskia ironiaa viljelevä tarina perustuu Iheiji Muraokan omaelämäkertaan: patrioottinen liikemies pystytti Kaakkois-Aasiaan bordelliverkoston, jonka tarkoitus oli palvella Japanin armeijaa.

Ken Ogata näyttelee Iheijia, joka hyppää laivaan vuonna 1901 ja löytää itsensä pennittömänä Hongkongista. Hänestä tulee japanilaisen siirtokunnan parturi, mutta pian hänet lähetetään Mantshuriaan venäläisiä sotajoukkoja vakoilemaan. Saamansa palkkion avulla Iheiji perustaa ensimmäisen bordellinsa. Vuosien mittaan liiketoiminta ulottuu yli Kaakkois-Aasian.

Lisätietoa ohjelmasta

Alkuperäinen nimi: Zegen, Japani 1987, 124 min. Ohjaus: Shohei Imamura. Pääosassa: Ken Ogata.

Löydä lisää:

Japani, Shohei Imamura
Suosittele149 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Baaritytön tarina (K15)

Japanilaisen uuden aallon kärkiohjaajan Shohei Imamuran rosoinen historiakatsaus kertoo kansakunnan lähihistoriaa prostituoidun silmin nähtynä.

23.10. Teemalauantai: Syntinen Shanghai

Japanin miehitysvaltaa vastustavat shanghailaiset opiskelijat suunnittelevat salamurhaa mestariohjaaja Ang Leen eroottisessa trillerissä Lust, Caution (K15). Elokuvaa taustoittaa dokumentti 1930-luvun Shanghaista, jossa kiinalaiset ”kummisedät” johtivat markkinoita.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook