YLE Teema

 

Vastaanotettuja palautteita

Julkaistu perjantaina 03.12.2010 0 kommenttia 60 suositusta

Teema vastaa: Kyllä jatkuu, esimmäinen kevään kuudesta Runoraadista nähdään 20.3.

Kiitokset YLE Teemalle laajasta ja monipuolisesta Sibelius-viulukilpailujen taltioinnista ja välityksestä. Haluaisin antaa palautetta asiantuntijoiden Tero Latvalan ja Minna Pensolan suhtautumisesta kilpailun voittajan Nikita Boriso-Glebskyn finaaliesityksiin. Kummankin asiantuntijan suhtautuminen tähän yhteen kilpailijaan oli mielestäni koko finaalien ajan kummallisen asenteellista ja ennakkoluuloista. Esimerkkinä Tero Latvalan kommentti voittajan ensimmäisen finaaliesityksen (SIbelius) jälkeen (vapaasti ulkomuistista siteerattuna): "Brahmsin konsertto ei varmasti sovi hänelle yhtä hyvin." Seuraavana iltana voittajan Brahms-esityksestä ei tuntunut löytyvän mitään hyvää. Vaikutti siltä, kuin asenne olisi lyöty jo etukäteen lukkoon. Tulosten julkistamisen jälkeen voittajan esityksiä ei kommentoitu edes puolella sanalla. Minusta tämä oli kommentaattoreilta varsin asiatonta ja tökeröä käytöstä. Itse ammattimuusikkona olen hyvin pahoillani siitä, jos henkilökohtaiset asenteet tai mahdolliset koulukuntaerot aiheuttavat sen, että edes loistavalle esitykselle ja suoritukselle ei voi antaa rehellistä tunnustusta, jos makunäkemykset ja koulukunta-asiat eivät vastaa omaa henkilökohtaista makua ja taustaa. En itse voi olla monessa makukysymyksessä ja tulkinnallisessa ratkaisussa mitenkään samaa mieltä voittajan kanssa, mutta silti on pakko sanoa, että mielestäni saimme kuulla jo tässä kehitysvaiheessa poikkeuksellisen kypsää ja suuria kokonaisuuksia harvinaisella tavalla hahmottavaa muusikkoa sekä erittäin väkevää ja taitavaa viuluvirtuoosia. Olisin toivonut kahden ammattilaisen voivan antaa tästä voittajalle rehellisen tunnustuksen.

Julkaistu torstaina 02.12.2010 0 kommenttia 51 suositusta

Julkaistu torstaina 02.12.2010 0 kommenttia 57 suositusta

Teema vastaa: Kyseessä on Suojele minua -ohjelmasarja, joka alkaa YLE Teemalla 14.1.2011 klo 19:15 historiadokumentilla, jota seuraa viisiosainen sarja suoljeltaviksi esitetyistä kohteista 21.1. alkaen. Lisää ohjelmasta voit lukea nettisivuiltamme vielä joulukuun aikana.

Julkaistu keskiviikkona 01.12.2010 1 kommenttia 67 suositusta

Teema vastaa: Kiitos palautteesta. Ohjelmien väliajat ovat pitkiä ja niitä on kolme, joten monenlaista sisältöä tarvitaan. Yhtenä ajatuksena on työryhmällä se, että kilpailuihin liittyvät monenlaiset puolet tulisivat myös näissä TV-ohjelmissa esille. Kyseessähän on vakavan kilpailemisen lisäksi myös, kaikesta huolimatta, leikistä.
Kehitämme tätä ilta illalta. Tämäkin palaute on tärkeä osa tätä työtä.
Miikka Maunula
vastaava tuottaja
YLE Kulttuuri / Musiikkiohjelma

Julkaistu tiistaina 30.11.2010 1 kommenttia 106 suositusta

Teema vastaa: Kiitos palautteestasi, "homottamisella" tässä yhteydessä viittaamme syksyn aikana käytyyn homo-keskusteluun. Prisma Studiossa pureudutaan aiheeseen nyt luonnontieteen viitekehyksestä, ei yhteiskunnallisena tai uskontoon liittyvänä asiana. Ohjelmassa nähtävässä jutussa käsitellään sekä eläinten että ihmisten homoseksuaalisuutta.

Julkaistu maanantaina 29.11.2010 0 kommenttia 70 suositusta

Teema vastaa: Elokuvan the Doors uusimme uudenvuoden yölähetyksenä klo 2:20 alkaen.
Dokumentin esitysoikeudet ovat loppuneet, joten sitä emme voi enää uusia.
Myöskään Areena-oikeuksia ei näillä ohjelmilla ole.

Anna palautetta

(esim. ohjelma, josta annat palautetta tai kysyt)
(jos haluat, että vastaamme)
CAPTCHA
Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Lähetä sähköpostia

Lähettäjän nimeä ja sähköpostia ei ole välttämätöntä ilmoittaa lomakkeessa. Niitä kuitenkin tarvitaan, jos toivot vastauksen kysymykseesi.

Lähetä palautteesi tekstiviestillä

Voit lähettää kanavalle palautetta myös tekstiviestillä numeroon 17279.
Kirjoita viestin alkuun: teema (välilyönti) palaute (välilyönti) oma viestisi.
Viestin hinta on 0,50 euroa

Yhteystiedot

Kanavaesittelysivuilta löydät YLE Teemalaisten suorat yhteystiedot