Palaute

Julkaistu perjantaina 04.03.2011 29 118

 

Takaisin Stradan nettisivulle

 

 

Suosittele118 Suosittelee

lauantaina 05.03.2011

Hei,
voisitteko tehdä jutun Lapin kamariorkesterista ja toukokuussa avattavasta Rovaniemen konserttitalosta.
Olisi mukava nähdä mitä HKO:n pääkapu John Storgårds on saanut aikaan Lapissa.

Klassisen musiikin uutisointi on usein kovin Etelä-Suomi keskeistä.
Tästä hyvänä esimerkkinä on syksyllä toteutunut RSO:n Pohjois-Suomen konserttikiertue, joka sai mediassa julkisuutta siitä, että vihdoinkin viedään klassista musiikkia Lappiin.

Klassista musiikkia tehdään myös Suomi-neidon uuman yläpuolella...
Tästä osoituksena vuosikausien suunnittelun jälkeen toteutuva taidetalo, jossa on konserttisali!
Esimerkiksi Jyväskylässä konserttisalista on haaveiltu vuosia, mutta asia ei ole liiemmin edennyt.

Näinollen olisi mielenkiintoista kuulla millä ihmeellä Rovaniemelle on saatu tämä kulttuuritalo.
Musiikkitalon avajaiset lähestyvät ja on mahdollista, että Rovaniemen kulttuuri-ihme ei saa ansaitsemaansa mainosta mediassa.

Kiittäen ja kumartaen,
Kaija

torstaina 19.05.2011

Niin eikös myös alkoholi ja jääkiekko sovi mainiosti yhteen ;o)

Sain ajatuksen eräästä biisitä...
Voisitteko tehdä vakavamielisen videon kappaleeseen "Hölmö nainen hunniggolla" ?
Siis tehdä videon,joka perustuisi täysin tuon upean laulun teksteihin.

Loistavaa Ohjelmaa Teette Kiitos !

lauantaina 14.04.2012

Stradan Jerry Cotton -jutussa puhuttiin koko ajan menneessä aikamuodossa, ikään kuin Cotton ei ilmestyisi enää lainkaan. Eikö minkäänlaista taustatyötä ole tehty?
On myös olemassa tarkka lista kaikista kirjoittajista ja erikseen suomentajista, jos vain osaisitte hakea.

sunnuntaina 29.04.2012

ettekö päivitä koskaan ohjematietoja , aina kun katsoo että mikä ohjelma tulee tai sen tietoja on edellisen ohjelman tiedot tai epg ilmoittaa , ei ohjelmatietoja. uskomatonta kaikki kaupalliset kanavat toimivat tekniikaltaan huomattavasti paremmin kuin "pääkanava". käsittömätöntä ammattitaidottomuutta!!!

maanantaina 28.05.2012

korhonenTV-KUULUTTAJA

OLEMME HYVIN ONNELLISIA NÄHDESSÄMME A-L TILUKSEN KUULUTTAMASSA

TV-OHJELMIA
.
HÄN ON IHMINEN ISOLLA IILLÄ.

TERVEISIN
veikko

maanantaina 18.06.2012

Pokka pitää ohjelmassa ei näy tekstitystä!!!!!!!!!!!!!!!!!

tiistaina 19.06.2012

Tekstitys oli kohdallaan

Olemme katsoneet Pokka pitää -sarjan samaa jaksoa maanantaina 18.6. Allekirjoittaneen televisiossa tekstitys oli kohdallaan. Jos haluat lisätietoja tekstitykseen liittyvistä säädöistä, niin otapa yhteys osoitteeseen: palaute.tekniikka@yle.fi

Päiví
verkkotoimittaja

lauantaina 14.07.2012

3 mustalaista tangofinaalissa. Toivottavasti pärjäävät, jos vaikka maksaisivat heimoveljiensä velat .

keskiviikkona 25.07.2012

Toivon suomenkielisiä tv-ohjelmia julkisin varoin ylläpidettyihin kanaviin. Tulee liikaa ruotsalaista, norjalaista ja tanskalaista ohjelmaa, jopa uusintoina ja tv1:stä ja tv2:sta yhtä aikaa näitä pohjoismaisia. Miksette käytä femmakanavaa niiden esittämiseen, sinne ne kuuluvat.

perjantaina 27.07.2012

Että edes uutistenlukijat eivät osaa ääntää sanaa OLYMPIALAISET, vaan aina vaan sanovat: OLUMPIALAISET....Onko se niin vaikeaa!!!!! Erikoiskurssille toimittajat ja uutistenlukijat, aiheena ainoastaan se, miten ko. sana äännetään.....

sunnuntaina 02.09.2012

UUSINTOJA UUSINTOJA!

Taas samat Miss Marplet!!

maanantaina 17.09.2012

Avara luonto: Euroopan villihevoset / Tuija Westerholmin luenta oli alusta loppuun saakka nautittavaa aina oikein äännettyä g-äännettä myöten. Täysi kymppi. Koska itse ohjelmakin oli ensiluokkainen, äskeiset 48-minuuttia olivat hieno kokemus.

torstaina 25.10.2012

Olen Teneriffalla ja katsoin tänään TV-Finlandin ohjelmaa vaaliväittelystä.
Surkeampaa ohjelmaa ei ole olemassa. Ohjelmassa kaksi juontajaa ja eri puolueiden edustajat huusivat kilpaa toisensa kanssa keskeyttäen puhujan puheenvuoron kahden tunnin ajan.
Ohjelman taso noin lievästi kuvattuna: Surkea, säälittävä, mistään piittaamaton, ammattitaidottomasti vedetty, oman äänen esiin saattaminen minä keskeinen täysin typerä ja tarpeeton.
Parannusehdotus: Jos ja kun järjestätte vastaavan keskusteluohjelman niin ensimmäinen ehto on ammattitaitoiset vetäjät, ei omasta äänestään pitävät.
Ohjelman vetäjien pitää heti ohjelman tuoda selkeästi julki se, että jos joku, puoleesta tai asemastaan riippumatta keskeyttää tai huutaa väliin jokun puheenvuoron aikana niin hänet poistetaan tilaisuudesta välittömästi, koskee myö vetäjiä.
Ei ole mitään järkeä katsoa ohjelmaa jonka vetäjät ja osallistujat ovat kuin kotkottava kanalauma jotka huutavat yhtä aikaa äänensä käheäksi.
Tosin tämän vaatimuksen toteuttaminen jatkossa lyhentää kahden tunnin ohjelman alle kymmenen minuuttia kestäväksi.
Eli yksinkertisesti. Se joka saa puheenvuoron esittää sen keskeytyksettä. Puheenvuoron pituuden voi toki vetäjä määritellä kuten esim. eduskunnan kyselytunnilla. Hän jolla on puheenvuoro esittää asiansa ja muut pitävät turpansa kiinni ja ihonsa ummessa tai poistuvat paikalta.
Yksinkertaista, eikö totta?

torstaina 06.12.2012

miksi linnanjuhlien selostajat
puhuvat toistensa päälle
TODELLA KURJAA JA EPÄMIELLYTÄVÄÄ
KATSOTTAVAA KUN SELOSTAJAT
EIVÄT TUNNE VIERAITA
NIIN ARVAILU JA HÖLMÖILY LOPETETTAVA

tiistaina 01.01.2013

Arvoisa TV 1 toimituskunta, puutun uuden vuoden vastaanotto-ohjelmaan eilen illalla.
Seurasin ohjelmaa. Piispa Huovinen puhui hyvin. Hän kykeni luomaan lämpimän tunnelman.
Mutta kun piispan puheen jälkeen lavalöle nousi pinatakkinen riukusääri joka rupesi koikkelehtimaan pitkin areenaa ja
alkoi laulaa varsain rumalla äänellä eikä sanoista saanut selvää, niin tunnelma meni pilalle.
Vaikujtti melkein siltä kuin joku olisi halunnut esittää pääpirua piispan puheen jälkeen.
Perinteristä pormestarin puhetta ei tullut. Tuomiokirkon tornikello oli vaiti. Juhlallisia kellon kumahduksia ei kuulunut.
Voisiko YLE:n toimittajien raati selvittää miksi YLE:n udenvuoden vastaanotto-ohjelma meni niiltä osin pipariksi tai paremminkin
se meni niiltä osin penkin alle. Olisiko mahdollista että Suomen Televisio ja Yleisradio voisivat vastaisuudessa järjestää perinteellisen ja hieman
juhlallisemman uuden vuoden vastaanottoseremonian. Siis sellaisen mitä myös varttuneempikin väki voisi seurata ja sellaisen
ohjelman josta voisi jäädä hyvä maku?.

tiistaina 01.01.2013

Helsingin Uuden vuoden vastaanotto:
Tiedetään että helsikiläiset eivät ole verrattavissa suomen kansan enemmistöön.
Siksipä onkin älytöntä lähettää heidän vastaaottoaan yleiseen verkkoon.
Uskon että valtaosa haluaa vielä kuulla ohjelmaa suomen kielellä ja
kuulla suomalaista hyvää iskelmämusiikkia, jota vielä jotkut harvat
pysytvät esittämään suomessa. Kokonaisuutena todella heikko
ohjelma juhlapäivänä suomalaisille.

sunnuntaina 27.01.2013

Moottori-urheilu tarjonta kanavilla surkealla tasolla , ois esim sm-tason ralli , -kelkka , ralli-spint kisoja mitä näyttää , ei mitään .....
On kyllä hiitoo , luisteluu ja mäkihyppyy , sitä tuloo , esim. su 27.1. ,,, 7-TUNTIA ( siis. seitsemän tuntia ) ,
onko kukaan muu samaa miltä .

tiistaina 19.03.2013

Nukkuuko YLEtv n ajankohtaistoimitus? Kataisen(vai pitäisikö sanoa Katalaisen)saarnaama vastuullisuus ei ilmene millään tavalla hallituksen toiminnassa.Kysykää tämän asian perään. Samoin voi kysyä tai vaatia selitystä mitä tarkoittaa poliittinen vastuu? Vaikuttaa siltä ettei se Suomessa tarkoita mitään.
Olette osa neljättä valtiomahtia.Käyttäkää sitä mahtia

perjantaina 22.03.2013

Hei,
ihan lasten aikaan tulee teiltä ohjelma (K12), Hakekaa kätilö! Mielestäni ohjelma ei sovi
telkkariin näihin aikoihin. Lauantaina 23.3 klo 17.05 (K12) tulee kyseinen ohjelma??
Ja on tullut jo jonkin aikaan kyseisenä aikana. Olen itse äiti ja mummi, en tajua teiltä tuollaista ohjelmaa.
Ei todellakaan ole lapsille suotavaa nähdä karmeasti voihkivaa, jalat harallaan olevaa,
synnyttävää "äitiä", vaikka ns. elokuvaa onkin. Kiellän tuollaiset ohjelmat, siinä ei ole
mitään hyvää, valaisevaa lapsille. Miettikää monta kertaa, minkälaisia ohjelmia laitatte
katseluun.
P.s. minun ei tarvinnut huutaa synnyttäessäni, voihkin pikkuisen ja tämä on totta!
Pyydän vastausta ja toivon kätilöt ohjelman tosi myöhäiseen ajankohtaan.
Terveisin
Tuire Juselius

torstaina 28.03.2013

Auton katalysaattorissa ei ole kultaa. Jalometalli on palladiumia.Kullan saa aina myytyä vaikka se olisi se oma! Palladiumia on hankala myidä! Oikaiskaa tämä jalometallienväärinkäsitys!

perjantaina 05.04.2013

Ihmettelen,että ei edes yle näytä kuurojen jääkiekkoa pojat pelaavat tosi hienosti,
tulee mieleen ettei arvostella tälläisiä kisoja. Vielä kun kyseessä on kotikisat.
Vammaisten olympialaisia tohdittiin näyttää muutama minutti päivässä, vaikka tuli mitallejakin.
Toivon tasa-arvoa urheiluun vammaiset harjoittelevat tosi kovasti, olisi heidänkin mukava päästä näyttämään taitojaan kisoissa, minä ainakin tykkään katsoa ja arvostan kovasti heidän urheilu suorituksia.

tiistaina 16.04.2013

Aina jätetään Sydämen asialla pois. Puoli seitsemän voisi jäädä pois koska on ihan turha ohjelma ja lapsellinen. Nytkin tuli USA.n pommijuttu mikä ei koska Suomea ollenkaan, törkeää ja ajattelematonta toimintaa.

keskiviikkona 01.05.2013

Juuri tässä huomasin, että ohjelma valkoposkihanhista tulee ainakin kolmatta kertaa. Yhden keran sen katsoin, mutta kyllä kolme kertaa on jo liikaa. Eikö uusintojen näyttämiselle ole mitään rajaa?

torstaina 30.05.2013

Anu nissinen muihin hommiin tai toiseen työpaikkaan. Miksi maksaisin yleveroa kun ihminen joka juontaa ohjelmaa ei mielestäni hallitse sitä.
Katsokaa väittely.

maanantaina 15.07.2013

Olkaa hyvä, tv uutistoimitus kanavat 1 ja 2. Saitte aikaan venäjänkieliset uutiset kanavalla 1. Olkaa hyvä, raportoikaa minimaalisen lyhyesti Afrikan maitten tapahtumat.Meillä' kyllä riittää murheita suomessa, työläisillä, eläkeläisillä ilman että ikänsä suomen hyvinvointia rakentaneena netto veronmaksajana rakensimme tämän maan ja nyt sairaina, pienellä eläkkeellä kidumme kohti krematoriota.Lopettakaa se jauhaminen Sisällissotia käyvistä afrikan maista. NYT jo joudun pakosta maksamaan kirkollisverossa ja valtion kehitysavussa veroina. Lisäksi kaikilla kanavilla kerjäysmainokset.ja pakolaisten elätys. Jos eivät osaa keskenään elää omassa synnyismaassaan, niin kuinka sitten suomessa?Ottaa niin raskaasti keskushermostoon, ettei enää ole TV luvan maksua. Elämäni maksoin. NYT haluan lopettaa. KUINKA TEEN SEN, kun vien TV laitteen roskikseen, ettei enää veroistani viedä TV lupa-maksua? vastaus osoitteeseen eeva.kangasmaki@welho.com KIITOS VASTAUKSESTA

tiistaina 23.07.2013

Arvoisa vastaanottaja

Milloin YLE tv1 lähettää uusintana dokumenttiprojektin "Herkkä hevosmies", joka tuli tv:stä 22.7. klo 21.30?

Ohjelma oli erinomainen ja siksi haluaisin saada sen talteen DVD-levylle.

YLE Areenasta ei voi tallentaa mitään.

Terveisin

-Reima Tuomi

tiistaina 23.07.2013

Hei Reima!

TV1 uusii tämän hienon dokumentin Herkkä hevosmies lauantaina 27.7. klo 13.00 - 14.30.
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/dokumenttiprojekti-herkka-hevosmies

Päivi
verkkotoimittaja

perjantaina 13.09.2013

Eilen 12.9 TV-1 pääuutislähetyksessä oli kolme pääuutista: Syyrian myrkkykaasut, Rauman Telakan alasajo Kolmas " ykkösuutinen "oli iskelmälaulaja
Vartiaisen uusi levy.On erikoista , että nykyisin verovaroilla pyörivä kanava lähtee mukaan levyyhtiöiden mainoskampanjointiin. Esitän kysymyksen myös
Ylen hallintoneuvostolle

keskiviikkona 25.09.2013

Olen todella harmissani kun kaikkiin ohjelmiin tyrkätään sitä tausta musiikkia. Se häritsee puheen kuuluvuutta jopa uutiset on täynnä musiikkia. Miksi? Jos musiikkia pitää olla niin eikö se voisi olla hiljasempaa.

Eipä tässä muuta.

Terv. Laila

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä