Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

lauantaina 17.05.2014

Uppista, en oo taas käyny pitkään aikaan täällä. Josta johtuen olen ilmeisesti unohtanut myös entisen nimimerkkini, mutta njaah, mennään tällä :D
Moikka vana kaikille uusille ja vanhoillekin.
Mä ootan innoissani tulevia uusintoja ja kiitän onneani ettei ne alkaneet heti kesäkuun alussa (koska rippikoulu ja työt) mutta olis niiden uusintojen näyttäminen voinut alkaa hiukan aikaisemminkin. Sinänsä outoa, että odotan jaksoja näinkin innolla, vaikka voin katsoa jaksot netflixistä milloin haluan XD Paitsi ettei siel ole kaikkia spessujaksoja, harmi sinänsä.
Mutta asiasta toiseen ennen kuin alan lörpöttelemään koko elämäntarinani xP

Kiitos Raxalle Tohtoripediasta, voisin itse yrittää suomentaa sinne joitakin artikkeleita kunhan vain olisi aikaa :D

Ai niin ja jos joku ihmettelee nimimerkkiäni niin voin kertoa, että Hope on itsekeksimäni hahmon nimi josta kirjoitan Doctor Who- ficciä
Ja hei! Muistin juuri entisen nimimerkkini! Eli entinen KapteeniJackHarknessFani kuittaa tältä erää.

maanantaina 19.05.2014

Se kuka ikinä kirjoittikin Tohtoripediaan esimerkiksi artikkelin Hiljaisuudesta saakoon parantaa kirjoitusasuaan. Kirjoitusta on vaikea lukea ja ymmärtää. Sulkuja ei muuten oo tarkotus laittaa kiinni tekstiin.

maanantaina 19.05.2014

Mooiii kaikki! Oon itekki unohtanu kirjotella tänne. Hyvä että DW jatkuu kohta ja on hyvä, että sitä ei tule vielä kesäkuun alussa, koska no rippileiri. Kiitos muutes sille ihanalle ilmiselle joka on kirjoittanut sinne Tohtoripediaan!!

Ei tässä muuta!
Moikka! Gerinomooo!

tiistaina 20.05.2014

Oo, Tohtoripedia is cool. Nyt tiedän, mitä teen, jos joskus ei ole mitään tekemistä.. Voiko sinne siis ihan vaikka kääntää suoraan jotain enkunkielisten sivujen matskua?

tiistaina 20.05.2014

Vastauksia Tohtoripediaan liittyen:
Silence: Kyllä, sulkuja ei laiteta kiinni tekstiin eikä spoilereita tarvitse merkitä jo menneistä tapahtumista. Kuitenkin, wikien yksi perusideoistahan on se, että toisten tekemiä artikkeleita voi parantaa.
Fani: Saa kääntää mitä vain sieltä enkunkielisestä löytyvää matskua kunhan muistaa suomen kieliopin erot verrattuna englantiin. (Välihuomautus: Artikkelista "Toijala" ei kannata aloittaa.) Oma teksti on toki aina parempaa, mutta en vaadi kaikkien muistavan ulkoa dalekien urotekoja classiceissa.
Ja jos kukaan osaa sitä kieltä, mitä MediaWiki käyttää, voisi auttaa mallineissa ja muussa muotoilussa - en viitsisi nimittäin kopioida Jedipediasta tai Potterwikistä tms. (Välihuomautus: Tarkastan kaikki muutokset.

perjantaina 23.05.2014

Geronimo!

Hyviä uutisia kaikille! Briteissä DW:n uusi kausi alkaa elokuussa, eli noin kolmisen kuukautta joudumme vielä odottamaan.

Tässä vielä äsken julkaistu teaseri: http://m.youtube.com/watch?feature=youtu.be&v=QYN6ruU672Y

KIDNEYS!

perjantaina 23.05.2014

Varmaa tietoa vihdoinkin! :DD

perjantaina 23.05.2014

Halusin vain jakaa nämä vanhemmat Doctor Whon sivut. Niiltä löytyy kaikenlaista kausista 1-3 ja kun seuraa linkkiä Series Four löytyy kivaa neljännestä kaudesta. Kaikkea vanhaa ei ole siirretty uusille sivuille. Itse innostuin taustakuvista. Jokaisesta jaksosta löytyy useita erilaisia ja ai'onkin vaihdella kuvia sitten uusintojen mukaan. Nyt latasin itselle Tardiksen Skotlannin autiudessa ja vuoroaan odottaa lähikuva Police Bublic call Box kyltistä.

http://www.bbc.co.uk/doctorwho/gallery/index.shtml

lauantaina 24.05.2014

3.7,3.7,3.7 äääk! En jaksa oottaaaaaaaaaaaa!!

maanantaina 26.05.2014

Raxa, loin wikiin tunnukset ja ei huolta, oon jopa opiskellu kääntämistä ja mua itseäni myös ärsyttää sellaiset tekstit, joista paistaa suoraan läpi enkun kielioppi ja sanajärjestykset ;)
Tää voi olla ihan hauska projekti, kattoo miten aina ehtii tuonne väsäillä juttuja.

tiistaina 27.05.2014

Mitä kasi tohtorin viimeinen lause tarkoitti? Tiedän että se Raamatusta se lause. Ihanaa että on saatu varmaa tietoa missä kuussa seuraava kausi alkaa. Kauankohan kestää Capaldilla voittaa minut hänen puolelleen? Sen huomaan aikanaan.

Thats all folks and until next time!

tiistaina 27.05.2014

Geronimo!

The Master: Tarkoitat siis "Physician, heal thyself", jonka hän sanoi juuri ennen regeneroitumistaan Night of the Doctorissa. Suomeksi, vapaasti käännettynä, se olisi "Lääkäri/Tohtori paranna itsesi". Ja se on tosiaan suoraan Raamatusta otettu. Tohtorihan oli tavallaan kuollut jo, ja kuolisi vielä uudestaan, ellei hän joisi pikarista. Eli siinä suhteessa tuo lause oli ihan sopiva.

KIDNEYS!

torstaina 29.05.2014

Joo LastDoctor tuota juuri tarkoitinkin nyt ymmärrän hyvin lauseen merkityksen sopiva viimeinen lause tuolle tohtorille.

Todella iso WAU koska uuden Doctor Who magazinen kannessa on suurin osa ellei kaikki pahikset, jotka tohtori on kohdannut 50-vuoden aikana. Haluaisin tuon numeron näyttää todella hienolta. En osaa edes nimetä kaikkia hirviöitä en ole niin iso Doctor Who fani =).

http://www.doctorwhotv.co.uk/dwm-474-first-five-decades-cover-63456.htm

Thats all folks and until next time!

torstaina 29.05.2014

Geronimo!

Master: Jee, minäpä tilailen juuri tuota lehteä ja sen pitäisi huomenna tulla laatikkoon :) Voin päivitellä tänne sitten sisältöä, itse odotan tuota suuresti. Rakastan DWM-lehteä, se on takuuvarma lukupaktti joka kerta.

KIDNEYS!

torstaina 29.05.2014

Hieno homma LastDoctor =). Itseäni ei Doctor Who ei niin paljon enää kiinnosta että tilaisin tuota lehteä johtuu tiedät kyllä mistä. Varmaan se kiinnostus palaa elokuussa =). On kiva lukea mitä kirjoitat tuosta numerosta.

Thats all folks and until next time!

perjantaina 30.05.2014

1-4 kaudet löytyy DVD:nä ja loput tallenteina, muuutta kyllähän niitä kelpaa katsoa vielä vaikka kuinka monta kertaa. Ecclestonin olisin halunnut nähdä vielä ainakin toisen kauden verran. Ainakin. Hieno veto laittaa nuo uusinnat pyörimään ennen uutta kautta, jota on odotettu ja vielä pitäis malttaa tovi. Brilliant, Fantastic!

perjantaina 30.05.2014

Yritin avata tota linkkiä siihen kuvaan, mutta se näköjään vaatii enemmän sormimaalaustaitoja kun mitä multa löytyy, pitää odottaa siis että pääsen koneelle ;) JA HEI! Löytyykös täältä mahollisesti syyllinen niille Bad Wolfeille Stokkan akateemisessa? ;D

perjantaina 30.05.2014

En tiedä syyllistä stoccan akateemisen bad wolfeille, mutta linnanmäellä siinä salama-vuoristoradassa on seinä, johon monet on kirjotellu tyyliin H <3 L tmv... Siinä seinässä on myös kaksi kertaa bad wolf-kirjoitus :)

lauantaina 31.05.2014

Kirjoitan hieman myöhässä (vuosi pari), joten pahoittuni mikäli asia on jo käsitelty. Kun katsoin yleltä End of time spesiaalin siinä 1. osan alussa oli jotain omituista, ja huomasinkin että ylen versiosta puutui pari minuutia jakson alusta. Siinä kuuluisi olla "Narraatorin" ensimmäinen osio josta siirrytään Wilfred Mott:iin, kun taas ylellä tuo jakso alkoi suoraan Mott:ista. Olisiko mahdollista saada uusinta kierrokseen koko jakso, vai eikö siihen ensimmäsiseen kahteen minuuttiin ollut oikeuksia vai menikö multa vain jotain ohi ja selitän omiani?

tiistaina 03.06.2014

Hei tietääkö kukaan että tuleeko DW uusinnoissa myös kaikki erikois jaksot vai tuleeko vain tavalliset

perjantaina 06.06.2014

Kun koitin klikata tätä linkkiä, sivulla lukee pääsy kielletty. Onko kenelläkään muulla sama ongelma vai onko se vain minun koneessani?
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/26/kuka-mielestasi-paras-doctor-who-aanesta


Muualla Yle.fi:ssä