Juhlakauden elokuvina mm. Rare Exports ja Napapiirin sankarit

Ajankohtaista

Juhlakauden elokuvina mm. Rare Exports ja Napapiirin sankarit

Julkaistu perjantaina 31.08.2012

YLE Kuvapalvelu

Pepit, Eemelit, Risto Räppääjä ja polkupyörävaras, Jadesoturi, Rare Exports ja Napapiirin sankarit katsottavana myös Yle Areenassa, kaksi viimeistä ennakkoon. Suorat linkit elokuvalistassa.

Kakkosen pääelokuvapaikkoja ovat syyskaudella 2012 edelleen tiistai ja lauantai klo 22.05. Poikkeavat aloitusajat on merkitty ao. listaan. Muutamia kokopitkiä esitetään myös sunnutai-iltapäivisin.

Linja ei ole muuttunut sisällössäkään, vaan luvassa on etupäässä toimintaa, jännitystä, westernejä ja seikkailua, välillä myös komediallisin sävyin.

Juhlakaudella esitystahti kiihtyy ja esim. jouluaatosta alkavalla viikolla nähdään lastenelokuva (Eemeli tai Peppi) jokaisena arkipäivänä klo 14.50.

Lisäksi joulun ja uuden vuoden tienoilla saavat vapaiden kanavien tv-ensi-iltansa Jalmari Helanderin hurja joulufantasia Rare Exports (22.12.), Kalevalaa ja kungfua sekoittava fantasiaseikkailu Jadesoturi (26.12.) sekä Napapiirin sankarit (1.1.), jonka pääosia esittävät Kimmon pääpari Jussi Vatanen ja Pamela Tola.

Muusta tarjonnasta mainittakoon sarja Likainen Harry -ohjaaja Don Siegelin rikosjännäreitä: Säälimättömät (30.10.), Tappakaa Charley Varrick (13.11.) ja Rautainen Coogan (11.12.). 

Järjestimme marraskuussa äänestyksen onnistuneimmasta Stephen King -adaptaatiosta. Sen kunniaksi esitämme kaksi King-elokuvaa: Rita Hayworth - avain pakoon nähdään 27.12. ja Viimeinen yhteys: The Dead Zone 3.1.2013.

Tiistaipaikalla vuorottelee tuttuun tapaan Jalkapallon Mestareiden liiga. Huom. kuukauden westernit esitetään toistaiseksi tiistaisin lauantain sijaan.

YLE Kuvapalvelu

TI 30.10. klo 22.05 Säälimättömät (16) (Madigan, USA 1967) Realistinen rikoselokuva kahdesta newyorkilaisesta poliisietsivästä, joilla on viikonloppu aikaa napata karkuteillä oleva vaarallinen rikollinen. O: Don Siegel. N: Richard Widmark, Henry Fonda.

LA 3.11. klo 22.05 Sota Oy (16) (War, Inc, USA 2007) Komedia palkkamurhaajan tehtävästä suuryhtiöiden hallitsemassa sodanjälkeisessä arabivaltiossa. O: Joshua Seftel. N: John Cusack, Hilary Duff, Dan Aykroyd, Ben Kingsley, Marisa Tomei, Omar Sharif.

LA 10.11. klo 22.35 Guy X (16) (USA 2005) Kylmän sodan aikaan sijoittuva Mash-henkinen komedia nuoresta jenkkisotilaasta, joka lähetetään vahingossa Grönlantiin Havaijin sijasta. O: Saul Metzstein. N: Jason Biggs, Natascha McElhone, Jeremy Northam.

TI 13.11. klo 22.05 Tappakaa Charley Varrick (16) (Charley Varrick, USA 1972) Tiukka rikosjännäri pankkirosvoista, jotka saavat tappajat kannoilleen ryöstettyään tietämättään mafialle kuuluneen pikkupankin. O: Don Siegel. N: Walter Matthau, Joe Don Baker.

LA 17.11. klo 22.30 The Long Kiss Goodnight (16) (USA 1996) Renny Harlinin ohjaama toimintajännäri muistinsa menettäneestä naisesta, joka menneisyytensä paljastuessa joutuu hurjalle pakomatkalle tappajat kannoillaan. N: Geena Davis, Samuel L. Jackson.

LA 24.11. klo 22.30 In The Valley of Elah (USA 2007) Uuden amerikkalaiselokuvan mestariteoksiin luettu rikosdraama miehestä, joka tutkii Irakista palanneen sotilaspoikansa katoamista. O: Paul Haggis. N: Tommy Lee Jones, Charlize Theron, Susan Sarandon.

TI 27.11. klo 23.15 Kalpea ratsastaja (16) (Pale Rider/USA 1985) Kuukauden western on Clint Eastwoodin ohjaama myyttinen lännenelokuva, jossa salaperäinen ratsastaja saapuu kaivospomon terrorisoimille Kalifornian kultamaille. N: Clint Eastwood, Michael Moriarty.

LA 1.12. klo 22.05 Anthony Zimmer (12) (Ranska 2005) Tyylikäs toimintajännäri tavallisesta miekkosesta, joka käsittämättään joutuu sekä palkkatappajien että poliisien kiivaan takaa-ajon kohteeksi. O: Jérôme Salle. N: Yvan Attal, Sophie Marceau, Sami Frey.

YLE Kuvapalvelu

TO 6.12. klo 19.05 Vuohia tuijottavat miehet (12) (The Men Who Stare at Goats, USA 2009) Komediassa reportteri alkaa tutkia USA:n armeijan erittäin salaista psyykkistä yksikköä. O: Grant Heslov. N: George Clooney, Ewan McGregor, Jeff Bridges, Kevin Spacey ja vuohi.

LA 8.12. klo 23.05 Raketti (12) (Maurice Richard, 2005) Elokuva jääkiekkoilija Maurice "Raketti" Richardista, joka kirjaimellisestikin kamppaili ranskankielisten pelaajien puolesta englanninkielisessä NHL:ssä. O: Charles Binamé. N: Roy Dupuis.

TI 11.12. klo 22.05 Rautainen Coogan (16) (Coogan's Bluff, USA 1968) Clint Eastwood siirsi lännenhahmonsa nykyaikaan Don Siegelin ohjaamassa rikoselokuvassa, jossa arizonalainen apulaissheriffi lähtee noutamaan vankia New Yorkista.

LA 15.12. klo 22.30 Verivelka (16) (Blood Work/USA 2002) Clint Eastwood ohjaamassaan rikosjännärissä jo eläkkeelle jääneenä ja sydänsiirrosta toipuvana FBI:n tutkijana, joka vielä kerran joutuu jäljittämään sarjamurhaajaa. N: Jeff Daniels, Anjelica Huston.

TI 18.12. klo 22.05 Whisky vierii länteen (16) (The Hallelujah Trail, USA 1964) Lännenkomediassa ratsuväki, intiaanit, mainarit ja raittiusihmiset yrittävät kaikki siepata kaivoskylää lähestyvän viskikaravaanin. O: John Sturges. N: Burt Lancaster, Lee Remick.

KE 19.12. klo 22.10 Sairaan kaunis maailma (16) (Suomi 1997) Kertomus pojasta, joka ei selviytynyt nuoruudestaan. Kestävätkö nuoret särölle lyötyä maailmaa rikkoutumatta itse? O: Jarmo Lampela.

TO 20.12. klo 23.15 Uhka (16) (Ils, Ranska 2006) Trilleri Romanian maaseudulla asuvasta ranskalaisesta pariskunnasta, jotka syrjäisessä talossaan joutuvat eräänä yönä salaperäisten tunkeilijoiden uhkaamaksi. O: David Moreau, Xavier Palud.

LA 22.12. klo 17 Älä unta nää (7) (Suomi 2008) Venla Mäkelän kirjoittama draamakomedia rakkaussurun sekoittamasta naisesta, joka ensi töikseen heittäytyy Kymijokeen. N: Elina Knihtilä, Kari Hietalahti, Amanda Pilke, Mikko Neuvonen. O: Aleksi Mäkelä.

YLE Kuvapalvelu

LA 22.12. klo 22.05 Rare Exports (12) (Suomi 2010) Jalmari Helanderin vinksahtaneen huumorin täyttämä jännitysfantasia ja uusi tulkinta joulun myyteistä. Tänä jouluna jokainen uskoo joulupukkiin. N: Jorma Tommila, Tommi Korpela, Rauno Juvonen, Onni Tommila. Ennakko Yle Areenassa perjantaina 21.12. klo 22.05.

SU 23.12. klo 14.50 Suden arvoitus (Suomi 2006) 12-vuotias Salla joutuu elämänsä seikkailuun pelastaessaan kaksi sudenpentua salametsästäjien käsistä. O: Raimo. O. Niemi.

MA 24.12. klo 14.50 Vaahteramäen Eemeli (S) (Emil i Lönneberga, Ruotsi 1971) Astrid Lindgrenin kertomukseen perustuva elokuva vilkkaasta Eemelistä, joka joutuu usein kiipeliin ja tekee metkuja. O: Olle Hellbom. N: Jan Ohlsson. Lena Wisborg. Katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

TI 25.12. klo 14.50 Eemeli ja possuressu (7) (Emil och griseknoen, Ruotsi 1973) Vaahteramäen Eemeli pelastaa pienen possun ja kaveruksista tulee erottamattomat. Parivaljakko onnistuu aiheuttamaan kylällä pahennusta eri metkujen muodossa. O: Olle Hellbom. Katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

TI 25.12. klo 22.00 Kaksipäisen kotkan varjossa (7) (Suomi 2005) Elokuva toivosta, joka on yhtä väkevää kuin rakkaus. R: Mikko Leppilampi, Helena Vierikko, Vesa-Matti Loiri, Anneli Saaristo, Tapio Liinoja. O: Timo Koivusalo.

KE 26.12. klo 14.50 Eemelin uudet metkut (7) (Ruotsi 1972) Kun Vaahteramäen kylän renki Aatu sairastuu vakavasti, Eemeli valjastaa hevosen rekeen ja kiidättää ystävänsä lumimyrskyä uhmaten lääkäriin. Jopa isä Anton on kerrankin ylpeä villistä pojastaan. Kunnes... Katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

KE 26.12. klo 22.10 Jadesoturi (11) (Suomi/Hollanti/Kiina/Viro 2006) Rakkaustarina nykyajan Suomessa ja muinaisessa Kiinassa. Kung Fu kohtaa Kalevalan tarut. O: Antti-Jussi Annila. N: Tommi Eronen, Zhang Jingchun, Markku Peltola, Krista Kosonen. Katsottavana Yle Areenassa viikon ajan.

TO 27.12. klo 14.50 Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä (S) (Pippi Långstrump på de sju haven). Peppi Pitkätossu kumppaneineen lähtee pelastamaan isäänsä merirosvojen kynsistä. O: Olle Hellbom. N: Inger Nilsson, Maria Persson, Pär Sundberg ja Beppe Wolgers. Katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

YLE Kuvapalvelu

TO 27.12. klo 23.15 Rita Hayworth - avain pakoon (16) (The Shawshank Redemption, USA 1994, 137'). O: Frank Darabont. N: Tim Robbins, Morgan Freeman. Stephen Kingin novelliin perustuva, 1940-luvulle sijoittuva mestariteos nuoresta pankkiirista, joka saa elinkautisen vankeustuomion.

PE 28.12. klo 14.50 Peppi Pitkätossu karkumatkalla (S) (På rymmen med Pippi Långstrump) Annika ja Tommi lähtevät karkumatkalle, ja Peppi Pitkätossu seuraa tietysti mukana. O: Olle Hellbom. N: Inger Nilsson, Maria Persson, Pär Sundberg ja Hans Alfredson. Katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

LA 29.12. klo 11.35 Heidi (S) (Englanti 2005) Viehättävä perhe-elokuva sveitsiläisestä orpotytöstä, joka elää Alppien komeissa vuorimaisemissa juron isoisän hoivissa. O: Paul Marcus. N: Emma Bolger, Geraldine Chaplin, Max von Sydow.

LA 29.12. klo 14.50 Keisarin salaisuus (S) (Suomi 2006) Koko perheen seikkailuanimaatio (2006) ystävyydestä, demokratiasta ja pienen kylän asukkaiden taistelusta mielivaltaa vastaan. O: Riina Hyytiä.

LA 29.12. klo 17 Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (S) (Suomi 2009) Risto Räppääjä ja polukyörävaras on vauhdikas ja koskettava musiikkikomedia, joka kertoo täysin uuden tarinan Riston seikkailusta. O: Mari Rantasila. Katsottavana Yle Areenassa viikon ajan.

LA 29.12. klo 22.20 Helmiä ja sikoja (11) (Suomi 2003) Hirvosten veljekset jäävät tuuliajolle, kun heidän isänsä joutuu vankilaan. Elämä muuttuu, 10-vuotiaan Saaran ilmestyessä "sohvan takaa" poikien elämään. O: Perttu Leppä.

SU 30.12. klo 12.50 Uljas musta (S) (Black Beauty, USA/Englanti 1994) Anna Sewellin klassiseen tarinaan perustuva koko perheen elokuva mustan orin seikkailuista 1800-luvun Englannissa. O: Caroline Thompson. N: Sean Bean, David Thewlis, Jim Carter.

SU 30.12. klo 14.55 Valo (7) (Suomi 2005) Isä ja 9-vuotias Valo-poika muuttavat pieneen kylään elääkseen mahdollisimman huomaamatonta elämää, mutta toisin kuitenkin käy. O: Kaija Juurikkala.

MA 31.12. klo 20 Nine (S) (USA 2009) Näyttävässä musikaalissa elokuvantekijä etsii vastauksia työhönsä ja elämänsä naisten arvoituksiin. O: Rob Marshall: N: Daniel Day-Lewis, Marion Cotillard, Nicole Kidman, Penelope Cruz, Judi Dench.

YLE Kuvapalvelu

TI 1.1.2013 klo 22.05 Napapiirin sankarit (12) (Suomi 2010) Seikkailukomedia ja romanttinen matka halki öisen Lapin ja suomalaisen miehen sielunmaiseman. O: Dome Karukoski. N: Jussi Vatanen, Jasper Pääkkönen, Timo Lavikainen, Pamela Tola. Ennakko Yle Areenassa 31.12. klo 22.05.

TO 3.1.2013 klo 23.10 Viimeinen yhteys: The Dead Zone (16) (USA 1983) David Cronenbergin jännäri Stephen Kingin romaanista, jossa koomasta heräävä mies saa telepaattisia kykyjä ja käyttää niitä mm. rikostutkinnoissa. N: Christopher Walken.

LA 5.1.2013 klo 13.40 SteetDance (S) (Englanti 2010) Tanssileffassa streetdance-ryhmä tähtää valtakunnallisen kilpailun voittoon lyöttäytymällä yhteen balettikoulun kanssa ensin harjoitustilojen ja lopulta esityksenkin suhteen.

LA 5.1.2013 klo 22.05 Kukkia & sidontaa (15) (Suomi 2004) Pikkukaupugin sydän on makkaratehdas, jonka varjoissa tehdään muutakin kuin saunalenkkiä. O: Janne Kuusi. N: Stella Polaris -ryhmä

SU 6.1. klo 17.30 Kummelin jackpot (12) (Suomi 2006) Tarina ahneudesta, ystävyydestä ja pelihimosta. N: Heikki Silvennoinen, Heikki Hela, Timo Kahilainen, Heikki Vihinen, Aake Kalliala, Riitta Havukainen, Andre Wikström.

TI 8.1. klo 22.05 Ruusun nimi (16) (The Name of the Rose, Ranska 1986) Umberto Econ menestysromaaniin perustuva jännityselokuva munkista, joka tutkii murhaa 1200-luvun italialaisessa luostarissa. O: Jean-Jacques Annaud. N: Sean Connery, Christian Slater.

Lista päivitetty 20.12.2012 klo 13.30.

Syksyn muuta ohjelmistoa

 

Asiasanat:

Kommentit

perjantaina 31.08.2012

Ohooh, venäläinen elokuva kaiken angloamerikkalaisen keskellä, hienoa! Saisiko näitä lisääkin?

maanantaina 03.09.2012

Onhan tässä joukossa yksi ranskalainenkin - ja Teemalla sitten muuta kuin angloamerikkalaista vaikka kuinka paljon!

Miika / TV2

lauantaina 15.09.2012

Kiva hogata et siel on yks alan rainakin.
Jerry C. siis ainakin.

Kiva hajonta tyylissä ja vuosikymmenis.
Rennyn saatte anteeksi,
koska täs on mukana Geena Davis.

Lauantai- sauna, lauantai- bisse ja lauantai- western;
vois kyllä olla edelleenkin kosmoksen kulmakivenä.
Ne kolme muuta lauantaita vois muurata esimerkiks:
Rikos/dekkari **** Vakoilu/sota ****sekoilu/ kauhu.

Jotain pysyvää ois tässä maailmassa kuitenkin oltava.
Kakkonen on nyt niin nuori ja niin urheilua.
Ja kova lakikin on kohta loppuun luettu. Mitäs sitten?

Urheilu nyt on niin tasan turhaa jos vaihtoehtona on dekkari tarjolla.=)
Allu Cetä alkaa olla jo niin vanha, ettei 2.sella oo enää sille muuta kun Luppakorva.
Lisää pauketta ja rätinää myöhäisempään iltaan.

maanantaina 17.09.2012

Tuleehan Kovasta laista sentään vielä Erikoisyksikköä ja vuorollaan Rikollista mieltäkin.

Eiköhän tuota pauketta ja rätinää ole elokuvapuolella luvassa jatkossakin.

Miika / TV2

tiistaina 25.09.2012

Uusinnan uusinnan kilpajuoksussa,
ei aina havaitse elokuvan, olevan uudelleen kierrätyksessä.
(Kanavatkin saattavat esittää saman elokuvan kuin kilpailija.)
Sarjakierroissa nyt ei pysy Erkkikään enää millään perässä.
Niitä juoksutetaan niin maan perusteellisesti.
Ihan happamalle maistuu joskus...
Elokuvassa olisi suotavaa mainita aikaisempi esitys.
Ihan digiboxin tietoikkunassa.

Suomentajan/ tekstittäjän taitoa ei saa väheksyä!
Elokuvan lopputekstit on mahdutettava mukaan,
vaikka vain kunnioituksesta elokuvaa kohtaan.

Uusikaa 50-70 luvun rikoselokuvia ja jännäreitä.
Mainostukkoiset 5.set, ja leikkisät muut kanavaiset pitävät huolen
80-2000 luvun keskitasoisesta puurosta.
Niin leffoissa kuin sarjoissakin.

Toisaalta Tom Sellecin an innocent man oli niin hyvä.
(Napatkaa Jesse Stone sarja kokonaan, vaikka sitä näkyykin jossain paloina.)
Morse ja Lewis kannattaa hillota vähäksi aikaan, mutta John Thaw löytyy pappina
jossain vaikka Sweeneynä, ja Morsen spinoffina on olemassa Endeavour sarja...
....Pikipojat ja mitäs sitä oli enne näkemiin vaan murua....
Teeman kesä paketti Hannelore Els(t)neriä oli liian paljon tasapaksua kerralla.
Mutta Siegfried Löwitch heti kohta takaisin vaikka viikonlopun öihin.
Ja tatorttia löytyy Shimanskia myöten...
Öisin on niin tylsää YLEn tevee kanavilla.

Onko Kovan lain erikoisissa jotain näyttämätöntä jäljellä?
Kiitos joka tapauksessa kielistä.
Hienoa kun ranskaa ja saksaa soljuu englannin sijasta sisälle kielikorvaan.=)
Terkuin Eddie Constantin

keskiviikkona 26.09.2012

Verkkotietokanta Elonetistä voi tarkistaa elokuvien esitykset suomalaisilla pääkanavilla.

Ylen elokuvissa lopputekstit näytetään aina. Siispä nootti ruudun pienentämisestä kannattaakin suunnata kanaville, jotka niin tekevät!

Sarjojen ja sisältötoiveiden osalta toimitin viestisi eteenpäin ohjelmasuunnitteluumme.

Miika / TV2

keskiviikkona 26.09.2012

Kiitos Elonet linkistä Miika.
Aina oppii kun poikittaisella rapataan... =)

En tarkoittanut viestini alun rivejä moitteeksi.
Ne voi lukea myös yleisellä tasolla.

Te uusitte paljon elokuvia.
Siitä ei ole enää ohjelmatiedoissa merkitää U,
kuten joskus aikaisemmin oli.

Ja olen oikeasti iloinen siitä, että
lopputekstit mahtuvat leffoihinne.

Ja vaikka suomentaminen YLE lläkin joskus
kiinittää huomiota, on se aika hyvää.
(TV.n tekstityksestä olen oppinut alkujaan lukemaan.
Ja osin puhumaan kolmea vierasta kieltä.)

En kuitenkaan tajunnut ruudun pienentämis noottiasi.
Mitä sinä ruudulla nyt tarkoitatkin.

DigiBoxin infossa kerrotaan usein paljon;
jopa paljastavasti juonen kulusta.
Mutta onko se leffan kyseessä ollessa tärkeämpää,
kuin tiukka fakta itse elokuvasta.
(Alkuperäinen nimi-Vuosi-Ohjaaja-Näyttelijät-Genre- Aika-Uusinta Ed.Es./Ensiesitys YLE)

Kaiken muun saa tietää netistä:
YLEn ohjelmien ja leffojen sivuilta,
ja vaikka IMDB data basesta.
(Uusi päivä ohjelma voi kertoa info palkissaan hyvinkin,
mitä Iiro ja Maire tekevät jaksossa 575.)

Leffojenne esityaikoja ja voisi myydä enemmän ohjelmien välikoosteissa?

Kiva jos toiveita otetaan huomioon.

YLE llä on hankala paikko, kun kaupat tehtyään,
HBO tuokin omansa lähimarkkinointiin.
Mutta mm.Eurooppalaisissa elokuvissa ja sarjoissa
on niittämätöntä heinää pitkäksi aikaa.
Puhumattakaan Kanadasta ja muusta, mitä löytyy euroopan ulkopuolelta.
Taso-/ laatueron tekeminen kauppallisiin kanaviin
olisi nyt helpompaa, kuin enää myöhemmin.

Kohteliaasti E.C.

torstaina 27.09.2012

Viittasin siis siihen, että jotkut kanavat pienentävät lopputekstiruudun ja markkinoivat niiden aikana jo tulevaa ohjelmistoa.

Elokuviemme viikkotekstit tehdään huolella, enkä ainakaan itse muista, että niissä olisi liiemmin juonipaljastuksia ollut.

Ajatuksesi esitystietojen liittämisestä mukaan ei ole lainkaan kehno, mutta perustekstiin se ei mahdu ja eriyttämisessä boksi-infoon olisi teknisiä haasteita.

Lisäksi nykyaikana asialla ei suurelle osalle yleisöstä ole kovin suurta merkitystä - ja onhan jokainen lähetys ensiesitys aina jollekulle.

Etsimme jatkuvasti mielenkiintoista ja laadukasta ohjelmistoa eri puolilta maailmaa.

Miika / TV2

perjantaina 26.10.2012

On noita uusintoja aivan liian paljon.
Eikä se ole mikään peruste että jollekin
esitys on aina ensimmäinen kerta.
Tuskin muistan aina ekaa kertaani,
mutta tiedän, että aina samaa uudestaan,
ei enää anna kuin sitä samaa.
Ihminen haluaa aina uutta.
Se on geeneissä...

torstaina 15.11.2012

Tällaisen listauksen voi laittaa jo menomeininki kalenteriinkin.

LA 24.11. klo 22.30 In The Valley of Elah (USA 2007)
On ihan ok Paul Haggis (Crash) elokuva.
Sen ois voinu sijoittaa tasan kuukautta myöhemmäksikin,
ihan focukseen. Eli jouluaatto iltaan. Elokuvassa on "joulun sanoma".
Perus Mies asettuu itseään isompaa vastaan. Pakotettuna tietenkin.
Ja Tommy Lee hoitaa hommansa (ehkä yllättäväänkin) loppuun.
Elokuva kuljettaa vähän trilleriä ja enemmän hyvää draamaa ihan perille.
Pientä haparointia ja viihteeseen pukeutumista on.
Ehkä ohjaajan kosiskelun elkeinä, mutta onhan joulukin viihteellistynyt.

6.12 Itsenäisyyspäivänä ei tarvitse tuijottaa Saulin bileitä. Onneksi.

Ja aaton ja pyhät pelastaa ehdottomasti Eemeli ja Peppi.
Siis uskomattoman upea juttu.

Mutta kuka se Kimmo on ja mikä ihmeen Pamela Tola.
Onko kyse kultturi ohjelma Stradasta?

perjantaina 16.11.2012

Jos tosissasi kysyt, Kimmo on 16-osainen, varsin suosituksi noussut ja paljon myönteistä huomiota draamakomediamme. Stradaa juontaa Ivan Puopolon kanssa Tuulianna Tola.

Miika / TV2

keskiviikkona 19.12.2012

Näkyvätkö elokuvat ulkomaille?

keskiviikkona 19.12.2012

Tekijänoikeussyistä harvalle elokuvalle saadaan edelleenkään nettioikeuksia, ja siksi niitä ei voi katsoa ulkomailtakaan. Tämän joulun elokuvista Eemelit, Pepit ja Risto Räppääjä ovat poikkeuksellisesti katsottavana myös Areenassa viikon ajan, mutta käsittääkseni vain Suomessa.

Miika / TV2

keskiviikkona 26.12.2012

Kyllä täytyy vain ihmetellä, miten "Kaksipäisen kotkan varjossa" esitetään mihinkään muuhun aikaan kuin klo 1 yöllä, on se niin kamala teos...

keskiviikkona 09.01.2013

Kai te joskus kerrottu kevään elokuvistakin, ainakin nyt (9.1) sivuillanne kerrotaan vain viime syksynä esitetyistä elokuvista.

keskiviikkona 09.01.2013

Toki. Eilen julkaistussa kevätohjelmiston esittelyssä kerrottiin, että kauden elokuvalista julkaistaan tänään ja niin myös tapahtui

Miika / TV2

lauantaina 16.11.2013

Kyllä on tas Jouluohjelmat!! EI mitään! Miksi me maksamme yleveroa????!!!!!

Kun ohjelmapäälikön kotona ei katsota jouluna telkkua,niin sitten ei katsota muualakaan. Näinhän se menee. Voisko ton tollon ohjelmapäälikön jo vaihtaa! Jouluaattona soisi tulevan tuutin täydeltä jouluohjelmaa,edes kerran vuodessa.Mutta ei. Paxxayle luulee jotta se tv1:sen aamun puukkiohjelma riittää. Esim. ihmeellinen on maailma olisi tarjolla myös UPEANA väriversiona!! Siinä ois hyvä jouluohjelma aatolle klo 12-15!!! Sitten on nämä suomalasiet NIKO-leffat jne. Hallmarkilta ja abc-kanvalta hbon kautta vois hankkia joululeffaa vaikka kuinka paljon!!

Its A Wonderful Life Colorized Version 1946 BRRip XvidHD 720p
http://www.youtube.com/watch?v=mfBAm-TnPks

maanantaina 18.11.2013

Nämä ovat viime vuoden elokuvia. Esittely tämän joulun ja muun juhlakauden ohjelmistostamme julkaistaan Kakkosen sivuilla lähiaikoina. Mm. Niko - lentäjän poika on tulossa. Kakkosen ohjelmapäällikkö muuten vaihtui syyskuussa, kun pestiin astui Riku Saaranluoma.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä