Satuhäät: Rakkautta ja reflektointia

Juttuarkisto

Satuhäät: Rakkautta ja reflektointia

Julkaistu keskiviikkona 15.02.2012

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaina 20.2.2012 klo 21. Ohjelma katsottavana YLE Areenassa viikon ajan tv-esityksestä.

Maria Jakobsson, 27, ja Anssi Balk, 30, vihitään Oravaisten kirkossa Pohjanmaalla morsiamen lapsuudenmaisemissa. Kaksikielisiä häitä juhlitaan tanssipaviljonki Bergsparkenissa. Anssi ja Maria ovat seurustelleet häiden aikaan neljä ja puoli vuotta. Parisuhdettaan ahkerasti analysoiva nuori pari vaalii suhdettaan muun muassa reflektion ja voimauttavan läsnäolon keinoin.

Sosiaalityön maisteriksi pian valmistuva ja psykologiaa opiskellut Maria työskentelee Helsingin kaupungin palveluksessa sosiaalivirkailijana. Vapaa-aikanaan Maria harrastaa laulua.

Anssi on valmistunut teknillisestä korkeakoulusta tuotantotalouden osastolta. Diplomi-insinöörin tutkinnon lisäksi toimelias sulhanen on myös laillistettu psykologi. Muun muassa uravalmennusta ja parisuhdeterapiaa tarjoava Anssi etsii häiden alla rekrytointikonsultin ja henkilöstöasiantuntijan työtä. Myös Anssin elämässä musiikki on tärkeässä roolissa, sillä hän soittaa viikonloppuisin teekkarien hääbändissä kitaraa.

Marian ja Anssin katseet kohtasivat ensi kerran kansainvälisen opiskelijajärjestön juhlissa Helsingissä vajaa viisi vuotta sitten. Ensimmäinen ilta oli toisiinsa tutustumista, jossa apuna Anssi käytti muun muassa persoonallisuustestejä. Keskustelut syvenivät entisestään, kunnes Anssi päätti ottaa selvää viehätysmetodiensa tehosta käytännössä.

- Minä koitin ottaa Mariaa kädestä kiinni. Maria oli kuitenkin ujo ja hän päästi irti, muistelee Anssi.

Deittitohtori jäi Marian mieleen. Hänellä oli tiedossaan Anssin etunimi ja tiedekunta, jotka riittivät vihjeiksi sähköpostiosoitteen onkimiseen netistä.

- Lähetin hänelle viestin, että olisitko halunnut tanssia lisää salsaa?

Salsatunnin jälkeen oli kuitenkin hyvästien aika. Anssi oli seuraavalla viikolla lähdössä kolmen kuukauden maailmanympärimatkalle, jolla hän palkitsi itsensä valmistuttuaan diplomi-insinööriksi.

Heti matkalta palattuaan Anssi otti yhteyden Mariaan ja kutsui hänet kotiinsa.

- Minä luulen että minulla oli valmiiksi t-paita ja hammasharja mukana, muistelee Maria.

Yöpaidalle ja hammasharjalle tuli käyttöä, sillä Maria jäi Anssin luo yöksi. Anssin romanttinen puoli paljastui Marialle viimeistään seuraavana aamuna, kun Anssi tarjoili Marialle aamiaisen sydämenmuotoiselta lautaselta.

Maria ja Anssi ovat suunnitelleet häitään pitkään ja hartaasti. Erityisesti Anssille häät ovat näytön paikka. Pikkutarkan parin häissä on paljon ohjelmaa, jossa musiikki on tärkeässä roolissa.

Jaksossa 5 esitetty musiikki: 1. New Film Symphony: Waltz No. 2, Jazz suite No. 2 (from Eyes Wide Shut) 2. Teleks: Elämäni viimeinen rakkaus 3. Saxo: Emmanuelle 4. Harry James & His Orchestra: I've Heard That Song Before 5. LIVE - Anssi Balk & The Floss: Tuskinpa vaan 6. Carola Häggvist: Främling 7. Highlights: Aldrig skall jag sluta älska dig 8. Barry London: Sarabande 9. Helene & Gänget: Lyssna Till Dit Hjärta 10. Los Indios Tabajaras: Maria Elena 11. Richie Kavanagh: Ride On A Tractor 12. Heikki Laurila: Kolmas mies 13. LIVE - Andreas Forsberg: You Raise Me Up 14. Danny: Työlaulu 15. Heikki Laurila: Luonasi oli aina niin ihanaa - Bei dir war es immer schön 16. The Big Top Orchestra: Bears: Russian Circus March; Snare Drum & Chord 17. Pepe Willberg: Kun rakastunut on 18. Enya: Orinoco Flow 19. LIVE - Kanttori Mikaela Malensten-Ahlsved: Häämarssi näytelmästä Kesäyön unelma 20. Enya: Watermark 21. LIVE - Andres Forsberg: The Prayer 22. Josh Groban, Charlotte Church: The Prayer 23. LIVE - Anssi Balk & The Floss: Tuskinpa vaan.

Satuhäiden viralliset Facebook-sivut

Haluatko pitää Satuhäät vuonna 2012? 

Asiasanat:

Kommentit

maanantaina 20.02.2012

Tosi mielenkiintoisen oloinen hemmo tämä sulhanen. Jotain reflektointia siinä alttarillakin harjoitettiin. Ja sitten tämä räppi morsiamelle. Nämä oli nyt sitten ns. normaalit häät ainakin minun mielestäni: isot kesähäät maaseudulla. Morsiuspari oli keskimääräistä fiksumpaa porukkaa. Mukavaa kun ei tarvitse kuunnella kiroilua.

maanantaina 20.02.2012

Tämä oli niin täydellistä, että ei ole paljon kommentoitavaa. Jotenkin erikoinen pari kuitenkin.

Se vieraiden valokuvaaminen taulukehyksen kanssa oli hauska idea.

maanantaina 20.02.2012

Miehen piti ilmeisesti kompensoida pientä kokoaan päsmäröimällä ja kontrolloimalla kaikkea. Toivottavasti vaimo tajuaa nykyään pitää puoliaan... (Alussa huvitti huolella tehty broileri + salaatti, mutta sitten leipäkrutongit oli kaupasta valmiiksi ostettu - ei ne nyt niin vaikeita ole tehdä)

maanantaina 20.02.2012

Kiitos tästä jaksosta, Yle!
Oli kauniit häät ja kiva pari. No, sulho hieman innokas mutta muuten ihan ok. :)
Morsian oli hieman ujon oloinen, mutta ehkäpä kässäri oli jaksoon tehtykin siten, että sulhasen touhu korostui. Olisi voinut muuten tulla liian " marenkia " koko ohjelmasta.

Onnea ja siunausta parille tästä eteenpäin!

Ps. Älkää liikaa terapoiko ja reflektoiko suhdettanne vaan eläkää sitä! On tutkittu, että liika analysointi saattaa kääntyä itseään vastaan ja tuhota avioliiton. Ihan oikeesti.

maanantaina 20.02.2012

Mies oli kieltämättä innokas kihertelijä. Huvittavaa analysointia ja mies on kyllä varsin tieteilijä.. Mutta herttainen pariskunta ja onnea heille :)

Häät olivat kauniit, tunnelma häissä hyvä ja pariskunta oli jotenkin toisiaan täydentävä :)

maanantaina 20.02.2012

Olipas siinä ällöä mukafiksuutta. En kestäisi sulhasta sekuntiakaan teennäisyytensä vuoksi. En pystynyt katsomaan loppuun asti.

maanantaina 20.02.2012

Suorittamista alusta loppuun. Mieleen jäi erityisesti morsiamen poseerausilme, kuten kuvassa yllä.

maanantaina 20.02.2012

Sulhasen soittama biisi "tuskimpa vain" oli surkea suomenkielinen plagiointi Thaimaalaisen rock/pop yhtyeen, Taxin 03 -04 vuonna paljon soitetusta hitistä.

maanantaina 20.02.2012

Tästä voi kuunnella kappaleen josta artisti esitti oman suomenkielisen version:

http://www.youtube.com/watch?v=Vkjm-NKNeQQ&sns=em

maanantaina 20.02.2012

Maria oli aivan ihana! Ja hänhän on ruotsinkielinen, joten ei se ole mikään ihme ettei hän ollut mikään supliikki tässä. Kyllä mäkin jäätyisin jos pitäis puhua ruotsia tv-kameroille. Tää Anssi sen sijaan oli vähän liian neuroottinen ja narsistinen mun makuun, mutta oikein hyvä pari joka tapauksessa!

tiistaina 21.02.2012

Todella hyvä jakso! Siis kerrankin oli oikeasti IHANAT häät, minkä lienee pitäisi olla se pääasia tässä ohjelmassa.
Noihin olosuhteisiin olisi voinut tiputtaa minkä tahansa parin ja hyvältä olisi näyttänyt.
Omanlaisensa pariskunta, josta näki kyllä, että heitä jännitti kovasti. Paljon mieluummin tällaista katselee, kuin kiroilua, tökeröä käytöstä ja vallatonta ryyppäystä.

tiistaina 21.02.2012

Ihanat häät niin tunnelmaltaan kuin kuvaukseltaankin.

tiistaina 21.02.2012

Kerrankin oikeat satuhäät! Pari oli seurustellut kahta vuotta pidempään ja tuntui olevan tosissaan tekemänsä loppuelämänsä liikettä. Sulhasen tekemä laulu liikutti, ihana ele ja mitä parhain lahja.

Tässä on kerrankin leikattu jakso niin, ettei korosteta kenenkään juomista, ryyppäämistä tai kiroilua. Olisipa joka jakso tälläinen.

Toivon kaikkea hyvää Anssille ja Marialle!

tiistaina 21.02.2012

Tyylikkäät aikuisten ihmisten häät. Tosin hieman pinnistelyn makua kestohymyineen. Kerrankin se perfektionistinen hääjärjestelijä oli sulhanen eikä morsian :) Morsiamen lauluesitys oli erittäin koskettava.

tiistaina 21.02.2012

Ihanat iloiset häät! Suloinen pariskunta. Järjestelytkin sujuivat ilman suurta "draamaa" ja kaikki oli valmista jo edellisenä päivänä niin saivat rennosti keskittyä hääpäivän viettoon!

tiistaina 21.02.2012

Toivottavasti sulhanen ei nää ikinä "laula" julkisesti. Aivan kamalaa!

tiistaina 21.02.2012

Kylmät väreet tuli siitä, miten sulhanen ei osaa olla mitään muuta kuin psykologi (ja vieläpä niiin hengellinen ja "syvällinen"). Jo ensitapaamsiella alkaa analysoida, reflektoida ja soveltaa teorioita persoonallisuuksista. En kestäisi sekuntiakaan tuota reflektointia, siitä puhumista ja sillä hehkuttamista...

tiistaina 21.02.2012

Kuusi viestiä poistettu.

Jälleen kerran: henkilökohtaisuudet ja loukkaukset kuten oletetut persoonallisuushäiriöt eivät kuulu keskusteluun.

Miika / TV2

tiistaina 21.02.2012

Tyylikkäät aikuisten ihmisten häät! Suloinen pariskunta ja pappi. Järjestelytkin sujuivat jo edellisenä päivänä niin saivat rennosti keskittyä hääpäivän viettoon!

tiistaina 21.02.2012

Kivat häät ja mukava pariskunta. Kundi hieman liian "analyyttinen" mun makuun, mutta oli ainakin ahkerasti mukana häiden järjestelyissä. Morsian oli ihanan rauhallinen ja tavallinen. Mukava katsoa jaksoa, jossa on hieman pidempään seurustellut pariskunta, eikä mitään salamarakkautta. Mua ärsyttää tämä nykyajan "kaikki mulle ja heti"-ajattelu.

Onnea hääparille ja mukavaa jatkoa.

Ps. Pappi oli söpö :)

tiistaina 21.02.2012

Olipa mukava Satuhäät-jakso. Ja jo toinen peräkkäin, jossa ei kiroilla ja ryypätä!

tiistaina 21.02.2012

turvalliset perussetti-häät. ihmettelin jälleen vieraita..kökötetään vaan tuolissa ja katellaan..kyllä suomalainen voi joskus nousta sieltä penkistä ja oisi mennyt morsiammen seuraksi kun joutui itekseen joraan lavan edessä. katsoi vielä vieraisiin päin jotka ei osoittaneet mitään muuta kuin väkinäisen hymyn

keskiviikkona 22.02.2012

Pitkästä aikaa fiksut häät, joita oli kiva seurata!!!

Sekä sulhanen että morsian olivat aidosti mukana ja osasivat elää hetkiä häissään toisilleen ja nauttia tilaisuudesta.

Aitoja ja isoja tunteita - kyllä Pohjanmaalla osataan nämä asiat.

Lisäksi hieno homma, että alkoholi ja ryyppäys eivät olleet pääosassa näissä häissä.

Onnea ja menestystä hääparille jatkossa!

PS. Morsiuskeinu oli hyvä idea! (Itsellä samanlainen takapihalla....=)

keskiviikkona 22.02.2012

Jäi todella harmittamaan sulhasen käytös anoppiaan kohtaan. Tuli surullinen olo. Hyväntahtoiset morsiamen vanhemmat auttoivat hurjan paljon valmisteluissa ja sulhanen todella rumasti puhui ja komenteli vanhaa naista. :'(

Muutenkin sulhanen toi kätevyyttään ja pätevyyttään esille jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Eiväthän häät mikään suoritus ole. Toivottavasti ikä tuo tullessaan miehelle suhteellisuudentajua. Ihmettelin myös, kun suhaselta ei herunut yhden ainutta lämmintä ja rakkautta huokuvaa, ihailevaa katsetta morsiamelleen.

keskiviikkona 22.02.2012

Nyt tiedän mitä Napoleon-syndroomalla tarkoitetaan, kiitos sulhaselle! :)

Juu ja se pappi oli aivan ihana!

keskiviikkona 22.02.2012

Ihan kivat häät oli ei siinä mitään,mutta...sulhasen laulunlahjat ei kyllä korvia hivelleet,en tiä kuka on ylipäätään kehunut vai itsekehuko siinä loistaa.No ainakin hän yritti,aivan,yritti.
Morsian ihanan luonteinen,noinkin päin näköjään että mies on se joka määrää ja häärää.Itse en kyllä hänenlaistaan miestä jaksaisi päivääkään,mutta kyllä sitä vakka kantensa löytää oli millanen oli.

torstaina 23.02.2012

Sulhasen laulutaidoissa on vielä rutosti hinkkaamista.
Ihan jees mutta se häämalja(naurumalja) oli liikaa.
Alko vähän huvittaan kun ensin opettaa naista liimaamaan ja sitte ite naulaa tieviitan portaaseen kiinni:)
ONNEA

torstaina 23.02.2012

Oliko kenenkään muun mielestä häihin laitettu... Öh... Liikaa ohjelmaa? :)
Jotenki tuntui oudolta että siin illan aikana oli ihan kaikkea! Perussetin lisäksi taikatemppuja yms.

Sulhanen... Harjoittele laulamista... Paljon!

Jotenkin tuntui väkisin väännetyltä tortulta koko juhlat... Ei mil pahal. Onnee hääparille kuiteski...

perjantaina 24.02.2012

Suuri kiitos tästä ohjelmasarjasta ja koko tuotantokauden parhaasta jaksosta tällä tuotantokaudella!
Kerrankin ihanaa aitoa rakkautta, pitkä parisuhde takana ennen avioliittoa, maalaismaisemaa, kauniit ihanat häät, uskomattoman kaunis juhlapaikka, kaunis morsian joka lauloi erittäin kauniisti alttarilla. Sulhasen lauluääni ei ehkä korvia niin hivele mutta ei tarviikkaan kun morsian hoitaa homman kyllä kotiin! Hymyilin vielä monta päivää itsekseni tämän jakson nähtyäni, niin hyvä mieli tuli.
No joo, olihan sitä analysointia ja näin pois päin mutta ei itseäni ainakaan haitannut, tekisi tuollainen voimallisen läsnäolon harjoittelu varmasti hyvää melko monelle muullekkin pariskunnalle.
Edellisiä kommentoijia kompatakseni, ihanaa kun ei tarvinnut kuunnella kiroilua tai katsella itsensä rumiksi juoneita tai homofobisia kiihkoilija-sekopäitä örväämässä. Lisää tällaisia mahdollisimman paljon, kiitos!
Toivon Marialle ja Anssille sylin täydeltä onnea ja rakkautta. Jos törmätään täällä Helsingin kaduilla saatan tulla jopa halaamaan mikäli ette pane pahaksenne :)
Allt bra för er och långt ett härligt livet tillsammans. Anteeksi jos kirjotusasu menee väärin, svenska är inte mitt modersmåll :) :)

perjantaina 24.02.2012

Häät olivat ihan onnistuneet, ohjelmaa oli riittävästi ja varsinkin sulhanen oli oikea monitoimimies, ryntäili paikasta toiseen kuin kärppä. Morsian oli kaunis ja onneksi vähän rauhallisempi. Mutta minua jäi vaivaamaan sulhasen töksähtävä ja kärsimätön käytös erityisesti anoppiaan kohtaan. Ja sekin kun pyysi anopiltaan rahaa, senkin olisi voinut tehdä ystävällisemmin. Miten se sanonta meneekään, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä...X

perjantaina 24.02.2012

Sulhasen käytös oli törkeää erityisesti anoppiaan kohtaan. Ei minkäänlaista hienotunteisuutta. Itse en jaksaisi tuollaista miestä sekunttiakaan. Ja se miehen laulu oli jotain ihan kauheaa! Toivottavasti Maria tajuaa ilmaista myös omat halunsa, eikä alistu aina miehen tahtoon ja komenteluun. Siinähän sairastuu henkisesti, jos aikoo jatkaa tuollaisen miehen kanssa, joka "analysoi" kaikkea ja sanoo, miten asiat tehdään "oikein". Neuvoi jopa liimaamisessa!!!! Ällöttävää katsottavaa!

perjantaina 24.02.2012

Sulhasen käytös oli törkeää erityisesti anoppiaan kohtaan. Ei minkäänlaista hienotunteisuutta. Itse en jaksaisi tuollaista miestä sekunttiakaan. Ja se miehen laulu oli jotain ihan kauheaa! Toivottavasti Maria tajuaa ilmaista myös omat halunsa, eikä alistu aina miehen tahtoon ja komenteluun. Siinähän sairastuu henkisesti, jos aikoo jatkaa tuollaisen miehen kanssa, joka "analysoi" kaikkea ja sanoo, miten asiat tehdään "oikein". Neuvoi jopa liimaamisessa!!!! Ällöttävää katsottavaa!

perjantaina 24.02.2012

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että jakso oli aika tylsä. Turhan hienostunutta ja tärkeilevää yliopisto/insinöörimeininkiä, mutta pari kyllä vaikutti oikein rakastuneilta ja sopi toisilleen :). Saman neuvon antaisin, mitä joku aikaisempikin kommentoija, että jatkuva analysointi ja reflektointi voi myös tappaa suhteen, kannattaa ottaa välistä hieman rennommin. Niin ja musiikkipuoli...pakko sanoa, että eihän se ihan putkeen mennyt, mutta olihan se yritys ihan suloinen! Mutta en minä tätä kokoonpanoa kovin vakavasti bändiksi kutsuisi ;).

Onnea silti hurjasti avioparille!

lauantaina 25.02.2012

sulhanen "laillistetuna psykologina" pisti kyllä ihan uuteen perspektiiviin kaikki psykologit ja terapeutit.
reflektoida, voimaannuttaa ja sitä rataa, kirjasta voi opetella insinöörin tarkkuudella kaiken. ja nytpä toimiikin kotisivunsa mukaan rekrytointipsykologina. onnea työn hakuun meille kaikille ei-psykologeille.
pappi oli lovely!

sunnuntaina 26.02.2012

Paras näkemäni Satuhäät-jakso. Häiden valmistelua maltettiin näyttää normaalia vähemmän. Ohjelmassa keskityttiin enemmän näiden kahden ihmisen suhteen kuvaamiseen. Keskinäinen kunnioitus, rakkaus ja ilo näiden kahden ihmisen välillä näkyi vahvana. Morsian oli kaunis, luonnollinen ja säteilevä. Ei ohjelmaa voinut olla katsomatta.

sunnuntaina 26.02.2012

Kiitos, että kerrankin oli melkein normaalit häät ja melkein normaalit ihmiset! Nimenomaan vähän pidempi seurustelu ennen häitä ja selkeät tulevaisuudensuunnitelmat. Myös akateeminen koulutus näkyi parissa. Näitä lisää!

maanantaina 27.02.2012

Ehdottomasti kauden paras jakso! Haluan nahda just tallaisia haita TV:ssa. Ei kiroilua, ei ryyppaamista, vaan aidosti rakastunut pari ja kauniit maalaishaat. Tykkasin siita etta pari jutteli suhteesta ja naytettiin haidenvalmisteluita, eika naytetty koirankavelemista, autojenkorjaamista ja kaikenlaista muuta kummallista mita tahan sarjaan on eksynyt. Oli myos kivaa etta suhde ei ollut saanut alkua yhdenillan baaripanosta (kerrankin!) Ainoa asia joka oli tylsa ja kummallinen oli tapa jolla sulhanen puhu anopille.

maanantaina 27.02.2012

Miksiköhän tämän kauden satuhäissä ei kerrota/näytetä LAINKAAN hääpuvun etsimistä?! Itseäni ainakin kiinnostaisi!

maanantaina 27.02.2012

Tuntui morsiankin olevan sulhasta enemmän kiinnostunut komeasta laulajasta sekä papista. Ainut kohta, jossa morsian liikuttui oli juuri tämän laulajan esitys.

tiistaina 28.02.2012

Sivistyneitä ihmisiä oli vaihteenvuoksi ihan rento katsoa. En ole sinut myötähäpeän kanssa ja tunnen sitä helposti.

Sulhanen on luultavasti aika kokematon nais-/seurusteluasioissa ja kouliintuu varmasti aikaa myöten. Pieni rentoutuminen tosiaan voisi olla mukava juttu =)

tiistaina 06.03.2012

Ihana katsoa kauniita häitä, jossa ei kiroiltu ja läträtty viinalla litratolkulla! Sivistynyttä, kaunista, tunnelmallista... Ei mitään pikahäitä pikatapaamisen jälkeen muksu tai pari jaloissa. Ihanaa kun kerrankin mies oli kiinnostunut koristeista, hääjärjestelyistä jne. Ja pappi, WOW! Ihana idea myös ne taulukehykset, siitä sai itsekin idean samantyyliseen toteutukseen ensi kesänä.


Muualla Yle.fi:ssä