Satuhäät: Suurperheelle äiti

Juttuarkisto

Satuhäät: Suurperheelle äiti

Julkaistu sunnuntaina 23.01.2011

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaina 9.7.2012 klo 21. Uusintatiedot ohjelmaoppaassa. Jakso katsottavana YLE Areenassa viikon ajan ensiesityksestä koko maailmassa. Ensiesitys 21.1.2011.

Stiina Joronen, 26, ja Pekka ”Pexi” Nikki, 31, vihitään Ylöjärven kirkossa. Vihkimisen jälkeen parin häitä juhlitaan Lounasravintola Keitaassa.

Stiinan ja Pekan toiveena on pienimuotoiset häät, joissa ei laulu raikaa eikä viini virtaa. Koska pari ei halunnut häihinsä musiikkia, jää myös häätanssi tanssimatta. Tanssin sijaan ohjelmassa on muun muassa runonlausuntaa.

Alun perin Etelä-Karjalasta Simpeleeltä kotoisin oleva Stiina ja Pohjois-Pohjanmaalta Pyhäjoelta kotoisin oleva Pekka asuvat Ylöjärvellä. Perheeseen kuuluu seitsemän lasta Pekan ensimmäisestä avioliitosta. Matkailualan restonomiksi kouluttautunut Stiina työskentelee myyjänä tamperelaisessa tavaratalossa ja Pekka ahkeroi LVI-alan yksityisyrittäjänä.

Hääjärjestelyt käynnistyivät Stiinan hääpuvun hankkimisella noin puoli vuotta ennen hääjuhlaa. Unelmien häämekko löytyikin pian netistä. Mikä tahansa luomus ei ole kyseessä, sillä pariskunta on antanut morsiuspuvulle nimen Siemenmekko.

”Myyjä kertoi, että hänen piti myydä se kun hän tuli raskaaksi, sillä puku ei mahtunut päälle. Siitä meni joku kuukausi eteenpäin niin aloin itse epäillä, että oonkohan mä raskaana, tein testin ja niinhän siinä sitten kävi”, kertoo Stiina, jonka esikoisen laskettu aika on marraskuussa.

Häävalmisteluihin osallistuvat kaason ja bestmanin lisäksi myös perheen toimeliaat lapset, joten hulinaa riittää niin kirkkoharjoituksessa kuin askarteluhetkissäkin.

Stiinan ja Pekan rakkaustarina sai alkunsa noin kolme vuotta sitten Lappeenrannan Huhtiniemen matkailukeskuksessa. Pekka oli moottoripyöräreissulla ja Stina työskenteli kahvilan tiskin takana. Koska vetovoima oli ensihetkestä asti ilmeinen, ehdotti Pekka tapaamista samalle illalle. Stiina oli lähdössä illalla Imatran Big Band -festivaaleille, joten treffit sovittiin sinne.

Vaikka Stiina ja Pekka löysivätkin toisensa festivaalikansan keskeltä, tuotti ilta pienen pettymyksen Stiinalle. Siitä huolimatta Pekka pyöri Stiinan mielessä koko seuraavan päivän. Oli Stiinan vuoro tehdä siirto. Stiina lähetti Pekalle tekstiviestin, josta parin yhteinen tarina lähti etenemään vauhdilla. Lukuisien tekstiviestien jälkeen alkoi kiihkeä sähköpostin välityksellä käyty kirjeenvaihto Lappeenrannan ja Ylöjärven välillä. Matkassa oli kuitenkin yksi iso mutta. Pekka oli kertonut Stiinalle muunneltua totuutta.

”Tuli vähän kusetettua, että mulla on vain yksi lapsi. Itse asiassa niitä onkin seitsemän ja eihän sillä ollu mitään tietoa siitä. Mietin, että voi perse, miten tässä käy koko hommassa”, muistelee Pekka tukalaa tilannettaan.

Totuuden kertomista seurasi Stiinan muutaman tunnin tuumaustauko, jonka jälkeen Stiina tiesi mitä halusi.

”No minähän olin taas mukana ihan täysillä sen jälkeen”, Stiina kertoo suuren rakkaustarinan alusta.

Jaksossa esitetty musiikki: 1. Kari Tapio: Elämältä kaiken sain 2. Teleks: Elämäni viimeinen rakkaus 3. Kari Tapio: Olen Suomalainen 4. Philip Glass: Metamorphosis two 5. Jari Sillanpää: Auringonnousu 6. Jari Sillanpää: Kaduilla tuulee 7. Jari Sillanpää: Jos saan sulle itseni antaa 8. Jari Sillanpää: On aika auringon 9. Jari Sillanpää: Suomi-neidolle 10. Boots Randolphin: Yakety Sax 11. Kari Tapio: On yksi ruusu 12. Kake Randelin: Tätä kukkaa en hukkaa 13. Jari Sillanpää: Kirjoitettu tähtiin 14. Enya: Orinoco Flow 15. Enya: Watermark 16. Häämarssi: Wedding March (Mendelssohn) 17. Kari Tapio: Nyt varma oon

 

YLE Kuvapalvelu

Satuhäissä sattuu ja tapahtuu + muita hääjuttuja YLE Olotilassa.

 

 

 

 

Asiasanat:

Kommentit

perjantaina 28.01.2011

Toi lestadiolaisuus on KAMALAA! Nimi,. entinen sellainen

perjantaina 28.01.2011

No tuollapa näkyi kuule ainakin äitinsä sekä muitakin lestadiolaisia ;)

perjantaina 28.01.2011

No huh huh, itse tiedän tosi monta lestadiolaisuudesta eronnutta, mutta en yhtään sellaista jonka suku olisi hylännyt. HAH.
Monta kaveria itsellänikin.

perjantaina 28.01.2011

Kiva kun on entisiä vanhoillislestadiolaisiakin uskaltautunu tämmöseen ohjelmaan. Itsekin vanhoillislestadiolaiseta perheestä lähtöisin olevana ymmärrän Pekan ajatelmia täysin. Ei ole helpot 10 vuotta ollut hällä miettiä lestadiolaisuudesta eroamista - itse pohdin asiaa vuoden ja sekin tuntui pitkältä. Ja kuten joku jo aiemmin kirjotti, lapsuudessa saatu kasvatus ja opit jättävät jälkensä ja niistä on vaikea päästä täysin eroon - ehkä tämä syynä siihen ettei häissä tanssittu tai ollut alkoholia. Tai sitte syynä on ollut miellyttämisenhalu lestadiolaisia sukulaisia kohtaan. Itekki samoja asioita mietiskelen omia häitäni ajatellen...

Paljon onnea Pekka ja Stiina!

perjantaina 28.01.2011

Ihanan tavallinen ja onnellinen pari..ilman keskinäistä kiroilua, kiukuttelua, omituisuutta, ym. Ja ei edellinen elämä, ongelmat, lasten äidin tilanne kuulu tähän hetkeen tv:ssä kerrottavaksi kuin sen verran mitä jokainen itse haluaa kertoa, vain tämä hetki hääjuhlien järjestelyineen!!!!! Valtavan suuri sydän Stiinalla, että otti miehen + lapset omaksi perheekseen ja vielä uusi vauva tulossa!! Onnen näki morsiamesta,että hän oli tasapainossa asioiden kanssa, vaikka lapset välillä villiintyivät :-) Paljon ONNEA teille kaikille :-) toivottaa ensi kesän morsian

lauantaina 29.01.2011

Meillä oli häät viime kesänä ja paikalle tuli kaikki vanhoillislestadiolaiset, jotka kutsuimme. En tiedä yhtään tapausta, jossa suku olisi hylännyt.

Pekan ja Stiinan häissä oli ainakin Pekan äiti ja sisarukset(Pekan isä kuollut).

Pekan ex ei ole enää lestadiolainen.

lauantaina 29.01.2011

Pakko takertua tähän kohtaan... " Yleensähän se menee niin, että jos joku eroaa lestadiolaisuudesta, suku hylkää hänet täysin. (Nimimerkki tietoa on...) "

Ehkä jossain perheessä näin onkin tapahtunut, mutta elä yleistä !! Omalta kohdaltani voin sanoa, että se oli kaikkea muuta kuin hylkäämistä. Sisaruksissani on kaksi muutakin, jotka eivät ole vanhollislestadiolaisia eikä heitäkään ole hylätty. Päin vastoin. Äitini sanoilla sanottuna; ne lapset ovat entistä rakkaampia. Heitä rakastaa entistä enemmnän, jotka on vanhollislestadiolaisuudesta lähteneet.

Joten... Täällä päin hylkääminen ei kuulu vanhollislestadiolaisuuteen ! En ole koskaan kuullut kenellekkään niin käyvän. Toki uskon, että heitäkin on ihan varmasti. Pitää ymmärtää, että vanhollislestadiolaisuudessakin on yhtä erillaisia ihmisiä kuin tavallisissa ihmisissä. Ja jos yhdelle, kahdelle, kymmenelle... ihmisille niin käy, se ei tarkoita sitä että kaikille niin kävisi. Siihen ei edes vanhollislestadiolaisuudessa opeteta !

lauantaina 29.01.2011

Oli pakko katsoa ohjelma vielä kerran uudestaan, onneks tallensin digiboxille :) Ihanan aito pari, ei pitänyt mitään ylimääräistä, omaa "showtaan". Itse sairastan masennusta, johon olen saamassa hoitoa, ja tuntui mukavalta kun joku uskaltaa puhua ongelmistaan avoimesti. Kyllä tuli kyyneleet silmiin kun Pekka kertoi siitä, miten ahdistunut hän oli ja miten hän meinas itselleen tehdä. Hatunnosto Stiinalle, ei todellakaan kuka tahansa lähtisi seitsemän pienen lapsen äitipuoleksi! Toivottavasti onni kestää, uskon niin :) Voimia arkeen, Stiina ja Pekka!

lauantaina 29.01.2011

Ihana pari, ihana perhe, ihanat häät. Tämä Satuhäiden jakso oli ehkä kaikkien aikojen lämminhenkisin. Pari oli niin aito ja kaikesta huokui se, että avioliitto ja elämä sen toisen rinnallaon se tärkein, ei pelkästään häät. Se asia tuntuu joiltain välillä unohtuvan.

lauantaina 29.01.2011

Oli tylsä ja huono jakso. Sulhanen kiroili alatyyliin, eikä morsian vaikuttanut tietävän, mihin päänsä pistää...

lauantaina 29.01.2011

Annan kaiken tukeni ex-vaimolle! Häpeä Pekka!!!

lauantaina 29.01.2011

ai ei morsian tiennyt, mihin päänsä pistää, kun on viimeiset kolme vuotta tuossa perheessä asunut ja elänyt. kyllä tuossa vaiheessa jo tietää kestääkö vai ei.

ja mitähän pekan pitäisi hävetä. jos hän oli niin onneton aiemmassa liitossaan ja uskossaan, että hengen itseltään riistää, niin kyllä silloin saa vaimoa vaihtaa vaikka sitten lennosta. lapsille kun kuitenkin parempi on elossa oleva ja onnellinen isä kuin kuollut tai masentunut.

kyseessä kun vaikuttaisi olevan tyypillinen tapaus, jossa mennään uskon takia naimisiin nuorena väärän henkilön kanssa ja luojan kiitos pekalla oli rohkeutta irtautua tästä. en tiedä, missä vaiheessa stiina tuli tarkalleen mukaan kuvioon, mutta en ketään lähtisi mistään syyttelemään, kun pariskunnasta näkee, että ovat löytäneet elämänsä aidot ja oikeat rakkaudet. sillon pitääkin mennä eikä meinata.

ja häät nyt ovat kaikkien henkilökohtainen asia, joten viettää juuri jokainen kuten haluaa. itse en olen millään tavalla uskovainen tms. mutta en myöskään ottaisi omiin häihini alkoholia. sellainen ei vaan kuuluu juhliin, joissa on mukana lapsia.

sunnuntaina 30.01.2011

Tosi aidon ja rennon oloinen pari näytti olevan Pekka ja Stiina<3lapset olivat molemmille selvästi tärkeitä ja tyytyväisiä nykyiseen elämään koko perhe.Häät oli mielestäni kauniit ja heidän näköisensä.onnea kovasti tulevaisuuteen ja elämän iloihin ja suruihin!

sunnuntaina 30.01.2011

Ihana jakso ja niin onnellisen näköinen pari!

sunnuntaina 30.01.2011

Tunnen morsiamen ja todella aito ja ihana nainen! Onnea elaman teille <3

sunnuntaina 30.01.2011

Tässä vajaan tunnin ohjelmassa saa tietää vain pienen, pienen siivun...

sunnuntaina 30.01.2011

Parhaimmat onnittelut koko perheelle niin arkeen kuin juhliin! Hienoa, että lähditte mukaan ohjelmaan! Oli mukava nähdä kerrankin AITOA RAKKAUTTA! onnea ja varapäreitä kasvatuksen ja arjen pyörittämiseen!

maanantaina 31.01.2011

Ihan jees ohjelma, mutta jäin ihmettelemään, että mitä Pekka haki ohjelmassa kertomalla itsemurha aikeista? Stiinalle pointsit siitä, kun halusi olla kertomatta kosinta hetkestä. Pekka ei osannut olla yhtä fiksu. Oksettava kohtaus oli!

maanantaina 31.01.2011

Helppoa se on arvostella toisten tekemisiä ja tekemättä jättämisiä??miksiköhän isä on lasten yksinhuoltaja?siksi että laki oli isän puolella,kun äiti kulki missä sattuu(jokainen voi vain arvailla)
Voimia molemmille vanhemmille ja pidetään kukin omasta hiekkalaatikosta huoli:)

maanantaina 31.01.2011

Jäin miettimään pientä tekopyhyyttä hääparilta; esiaviollista seksiä harrastettu morsiamen vatsanseudun perusteella, mutta sitten häissä on musiikki pannassa. Tuntemieni vanh. lest. häissä ei siis ole musiikkia ollut eikä siis myöskään tanssia. Koulun liikuntatunneillä kotoa kiellettiin tanssimasta ja porukka sitten lorvi tanssimisen ajan jossain.
Tietysti, jos pelkää jumalan heittävän kuuman kiven musiikin perusteella, mutta esiaviollinen seksi on ok. Logiikka?

maanantaina 31.01.2011

Juu, on täällä paljon ihmisiä, jotka jaksavat arvostella kovin ottein toisten elämätä. Onnea vaan teille täydellisyyteen!

Sulhasta tuskin vähääkään kiinnostaa, mitä te hänestä ajattelette, mutta ne raukat, jotka uskaltavat arvostella toisen avautumista niin kipeistä asioista, kun itsemurhan tekeminen on, kahtokaapa peiliin. Teissä sitä ei ole munaa sen vertaa, että uskaltaisitte tunnustaa edes oman elämänne epätäydellisyyttä, niin rupeatte arvosteleman toisia.

Se, onko entinen vaimo missä, tuskin kuuluu kenellekkään. Eiköhän jokaisen ole oikeus päästä elämässään eteenpäin? Varmaan jokainen haluaisi toisen mahdollisuuden elämässään, mutta näistä kirjoitteluista päätellen ei ole saanut.

Vanhoillislestadiolaisuudesta ei kannata olettaa mitään. Se, kuka ei ole sitä elänyt, ei siitä tiedä. Jokaisella on omat ristit, eikö se riitäkin?
(Olen entinen vanhoillislestadiolainen)

Annetaampa ihmisten olla, laulaa jos laulattaa ja nauraa jos naurattaa, tämä on elämätä tää, ei sen kummempaa. Siukkista! :)

tiistaina 01.02.2011

Olen samaa mieltä siitä että aivan ihana jakso!! Pari vaikutti niiin rakastuneelta,morsian oli tosi ihana ja herttainen ja sulho tosi symppis :). Tosi rohkea ja kunnioitettava teko oli myös sulhasen kertomus niistä elämän synkimmistä puolista. Paljon onnea ja iloa heille tulevaisuuteen!

tiistaina 01.02.2011

sydämmelliset onnittelut nuorelle parille.

tiistaina 01.02.2011

Siis mitä ihmettä se kuuluu teille ihmiset, kun ei kuulu tähän ohjelmaankaan miksi lapset ovat Pekalla...ja onko lasten äiti hylännyt kokonaan. Keskitytte epäoleellisuuksiin. Jokaisen elämä heittelee eri suuntiin ja turha ulkopuolisten ruotia ja tuomita. Eivät ole tilivelvollisia ulkopuolisille sanon minä!

Jokanen saa tehdä ja pitää häänsä tyylillään. Mikäs pakko se on pelimanneja häihin pestata jos pariskunta on sitä mieltä, että eivät halua. Sama alkoholin kanssa. Erilaisia on tapoja viettää häitä eikä häät ole sellainen asia, jossa pitäisi kilpailla paremmuudella. Oman näköiset olivat nämä häät, sympaattinen pariskunta ja kaikkea hyvää heille toivon.

tiistaina 01.02.2011

Samaa mieltä monen muun kanssa, että hyväntuulinen pariskunta. Ja häiden järjestely näkyi sujumavan kommelluksitta. Mukava katsoa häitä, jossa lapsia mukana eikä kukaan örvellä.

Samoin lasten letka morsiuslapsina. ja se että vihkipari saapui kirkkoon yhdessä. Minusta on aika hassua joissain häissä, jos isä saattaa tytärtään, jolla on jo perhe sulhasen kanssa.

Muutenkin Satuhäiden formaatti on nykyisin parempi kuin ennen. Aiemmin häiden järjestelystä tehtiin ihmeellisen hankalaa ja teennäisiä viimetipan unohduksia tms. Nyt on realistisempi

tiistaina 01.02.2011

Aivan ihanan hellyttävä perhe! Kaikkea hyvää ja Pitäkää toisistanne huoli.
Mikähän siinä on suomessa, että kaiken, mitä vanhoillislestadiolainen tekee, sitä ruoditaan ja ihmetellään. On aika paljon muitakin.. esikoislestadiolaisia ynnä muita, missä paljon tiukemmat "säännöt". Mutta kun vanhoillislestadiolainen tekee jotain niin se on valtakunnan ykkösuutinen. Itsellä työkaverina vanhoillislestadiolainen ja tunnen myös uskonsa jättäneitä ja todella mukavia tavallisia, luotettavia ja ahkeria ihmisiä kaikki, oli uskossa tai ei. Tuntuu pahalta heidän puolestaan lukea kamalaa kritiikkiä. Ja kyllä Pekka kiroili ohjelmassa todella paljon VÄHEMMÄN kuin keskiverto suomalainen mies.

Ja te ihanat pekan ja stiinan lapset: Omistatte niin ihanan isän ja äitipuolen (ja varmasti myös äidin ja hänen miehensä). Olette onnellisia, teillä on varmasti kaksi rakasta kotia ja paljon sisaruksia. Teidän ei tarvitse olla koskaan yksin <3

tiistaina 01.02.2011

Musiikki ja alkoholi olivat varmasti pannassa, koska hääpari kunnioitti sulhasen SUKULAISIA ja heidän periaatteitaan. Hieno ele. Ajatelkaa vähän ennen tuomitsette.

tanssittomat häät viettänyt

tiistaina 01.02.2011

Onnea kauniile parille. Häät olivat sympaattiset ja koskettavat. Ei minunkaan häissä tanssittu ja viinaa juotu, koska en kaipannut niitä elämäni onnellisimpaan päivään. Lapset näyttivät kauniilta ja tasapainoisilta, täytyy välillä komentaakin jos rakastaakin :) Onnea <3

keskiviikkona 02.02.2011

Tylsät ja ankeat häät olivat. Onneksi ei ole tarvinnut olla edes vieraana tuommoisissa. Itse kirjoitettujen runojen lausuntaa - joopa joo, siinähän sitä oli ohjelmaa parhaasta päästä. Ei kiitos!

keskiviikkona 02.02.2011

Tylsät ja ankeat häät olivat. Onneksi ei ole tarvinnut olla edes vieraana tuommoisissa. Itse kirjoitettujen runojen lausuntaa - joopa joo, siinähän sitä oli ohjelmaa parhaasta päästä. Ei kiitos!

keskiviikkona 02.02.2011

Täällä onkin jo kaikki muu olennainen sanottu, mutta itseäni jäi ennen kaikkea vaivaamaan kommentti "lapsille ei ole vielä kerrottu Stiinan raskaudesta". TÄH? Pidetäänkö noita lapsia idiootteina vai sokeina? Kyllähän tuosta näki ensi metreiltä että on raskaana, ja ne vanhimmat lapsethan oli jo isoja, kai ne jo tollaisen kertomattakin tajuaa! Haloo...

keskiviikkona 02.02.2011

Voi, kyllä vähän sääliksi käy nuorta naista kun joutuu äitipuoleksi seitsemälle lapselle. Alussa kun on rakastunut se menee, mutta arjessa koetellaan rakkaus entistä rajummin kun pitäisi jaksaa rakastaa myös toisen lapsia. Lisäksi isä ei ole ainakaan tv ohjelman perusteella vaikuta kovin fiksulle. Jos sanoo pikku tytölleen, että uusi sisko tai veli tulee ja vie sinun lelut, niin ei voi kuin ihmetellä. Vaikka se olisi vitsi, ei lapsi sellaista ymmärrä, vaan on varmasti mustasukkainen uudesta lapsesta. Mutta toki toivon heille kaikkea hyvää. Kaikkilapset olivat niin suloisia ja vilpittömiä, että heidän takiaan toivon onnellista perhe-elämää.

keskiviikkona 02.02.2011

Voi hyvänen aika mitä kirjoituksia. Edelliselle kirjoittajalle tiedoksi, että vanhoillislestadiolaiset eivät hylkää ihmistä joka eroaa liikkeestä. Joten ei ehkä kannata kirjoittaa asioita mistä ei tiedä!

Ihana jakso oli ja ihanat häät!
Onnea ja Rakkautta!

torstaina 03.02.2011

LOPETTAKAA KAIKKI IHMISET TUO NAURETTAVA LAPSELLINEN ARVOSTELU!!!!!!!!!!!!

torstaina 03.02.2011

Sitä varten nämä palstat on, että voi sanoa mielipiteensä, miellytti se muita tai ei! Joten sinä edellinen: OLE HILJAA!

torstaina 03.02.2011

Kovasti irtoaa sympatioita yksinhuoltajalle kun se on MIES. Silloin on uusi rakkaus ja vaikka seitsemän lastakin entisestä liitosta ihana ja söpö juttu, mutta annas olla jos tilanne olisi toisinpäin! Lakkaisi jo ihmiset ihastelemasta ja hymistelemästä. Niin se vaan on että yh-naiset lynkataan mutta yh-miehiä paijataan ja ymmärretään.

torstaina 03.02.2011

Samaa mieltä edellisen kanssa!

torstaina 03.02.2011

Kiinnitin huomiota Stiinan kirjoittamaan runoon jonka luki Pekan tytär. Runo alkoi jotenkin "Entiset elämät nyt taakse jäivät...". No, tavallaan näin, mutta kyllä Pekan entinen elämä on erittäin paljon läsnä heidän arjessaan juuri Pekan seitsemän lapsen myötä. Tyttönen joka luki runon on tästä "entisestä" elämästä. Jäin miettimään myös sitä miksi pari halusi tähän ohjelmaan - mitä halusivat viestittää ja kenelle?
Kaikkea hyvää perheelle.

perjantaina 04.02.2011

Pakko takertua vielä tähän...

" Jäin miettimään pientä tekopyhyyttä hääparilta; esiaviollista seksiä harrastettu morsiamen vatsanseudun perusteella, mutta sitten häissä on musiikki pannassa. Tuntemieni vanh. lest. häissä ei siis ole musiikkia ollut eikä siis myöskään tanssia. Koulun liikuntatunneillä kotoa kiellettiin tanssimasta ja porukka sitten lorvi tanssimisen ajan jossain.
Tietysti, jos pelkää jumalan heittävän kuuman kiven musiikin perusteella, mutta esiaviollinen seksi on ok. Logiikka? "

Koittakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää, ettei tämä Pekka ENÄÄ OLE VANHOLLISLESTADIOLAINEN. Hänhän itse sanoi eronneensa kyseisestä liikkestä, joten on vapaa elämään omaa elämäänsä kuin tahtoo. Joten.. mikä tässä on niin iso ongelma ymmärtämisessä ?

" Musiikki ja alkoholi olivat varmasti pannassa, koska hääpari kunnioitti sulhasen SUKULAISIA ja heidän periaatteitaan. Hieno ele. Ajatelkaa vähän ennen tuomitsette.

tanssittomat häät viettänyt " Samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Tuskin kovin monella ihmettelijällä on tullut tuo mieleenkään.

lauantaina 05.02.2011

"Onko sinulla kokemusta lestadiolaisuudesta, koska se mielestäsi aivopesee ihmiset? Se on uskonto muiden joukossa. Tunnen paljon lestadiolaisperheitä ja he eivät todellakaan ole huonompia ihmisiä kuin me muut, eivätkä yritä aivopestä meitä muita. Tietenkin siihenkin uskontoon mahtuu monenlaista ihmistä, sehän on normaalia!
Mikä ihme meissä ihmisissä on, että kun kohtaamme erilaisuutta, niin sen täytyy olla huonoa ja väärää..? Yritetään kunnioittaa ja arvostaa jokaista ihmistä, sellaisina kuin ovat, olivat uskossa taikka eivät.

Tuossa on sitä asiaa. Miksi ihmiset eivät voi hyväksyä ihmisiä sellaisina kuin he ovat ja sellaisina kuin heidän elämäntapansa ovat? Itse en katsonu nuita häitä, mutta esittelyn Stiinan ja Pekan jutusta luin. Ihanalta parilta vaikuttaa, vaikka Pekalla on menneisyys millainen on. Hyväksykää muut ihmiset sellaisina kuin haluatte itsenne hyväksyttävän! Vanhollislestadiolaisuus on yksi uskon lohko muiden joukossa. :) Joillain ihmisillä on vain aivan väärä kuva vanhollislestadiolaisista! Joillakin on vain vähän tarkemmat "säännöt", mutta silti yhtä arvokkaita ihmisiä.

torstaina 10.02.2011

Kaunein tarina koko satuhäissä..ikinä!!!! Ja ehdottomasti kaunein morsian!!!!!!
Kaikki kommentoiat eivät ymmärrä sitä että sulhanen ei kuulu enään vanhoilislestadiolaisuuteen mutta..toki hänen arvomailmassa on sielätä hyviä arvoja kuten alkoholiton juhla ja esim se ettei tanssittu!!!! Ei kaikki ole pahasta lestadiolaisuudessa!
Hartaimmin toivon että lasten tapaamiset äitinsä kanssa olisi luontevat ja ettei tästä tulisi kitkaa nuoren parin elämään. En kuunaan jaksa uskoa ainakaan että sulhanen kaipailisi entistä aikaansa takaisin.
Kaikkein eniten toivon juuri tämän parin onnistumista ja että säilyttäisivät heleän luonteensa ja suhteensa toisiinsa!!!!
Moni kritisoi paria sulhasen menneisyydestä,,koska eivät tiedä millaisesn riipan alla on mies elänyt,, toivon ettei pari pahoittaisi niistä mieltä. Sulhanen on ollut tiukoilla ja toivon että on hakenut apua että voi pestä kätensä menneestä ja elää tämän prinsessan kanssa satumaista loppu elämää!!

torstaina 10.02.2011

Lestadiolaisuus on pahimmillaan alistava ja nöyryyttävä, jossa yksittäisen ihmisen ihmis arvo ei ole minkään arvoinen. Kun lapsi eroaa seurakunnasta ei ole poikkeus että vanhemmat pistävät kaikki välit poikki lapseensa ja tämän perheeseen. Parhaimmillaan se antaa suojaa ulkomaailmalta ja johdatusta koti parempaa...
On vain tosi asia että herätysliikkeen tulisi kovin uudistua koska kuohunta sisällä on suurta ja liikkeen sisällä arvot ovat aivan erit esim pudasjärvellä kuin ne on turussa,,,jopa perheen arki käsitykset ja sallimuksissa on hyvin jyrkkiä eroja. Tämän näkemyseron vuoksikin jäsenet voivat pahoin ja eroamisia ja vakavampaakin tapahtuu koko ajan. Lapset ja nuoriso ovat rakkauden ja sukulaisien menettämisen pelolla kiinni seurakunnassa kunnes alkavat opiskella ulkopaikka kunnalla ja kykenevät erkaantumaan kodin piiristä, kotona asuvan elämä muuttuu helvetiksi jos uskostansa yrittäisi erkaantua. Tämä ongelma on kaikissa uskontokunnissa, mutta meitä lähimmin koskettaa juuri tämä seurakunta koska on kovin levinnyt keskuuteemme. Äidit ja isät eivät näe lapsen persoonaa ja hätää kun on 12 muuta vastaavaa ja sanovat että lapsillamme on hyvä ja turvallinen olla. Kuitenkin toisen asteen opiskeliosta on uskonsa kieltäneitä mielenterveys ongelmaisia hälyttävän paljon.
Vanhoillislestadiolaisen katsomuksen olisi uudistettava ja pestävä "kasvonsA" jotka ovat ryvettyneet vuoden sisällä ilmitulleissa hyväksikäyttö tapauksissa. Samalla olisi katsomusta ja suvaitsevaisuutta tuotava rauhanyhdistysten toimintaan jotta lapset ja nuoret saisivat persoonansa ja ongelmansa touda rehellisesti esiin, eikä peitellä ongelmiaan ja asioitaan apaattisen hymyn taakse.
Tästä saa olla eri mieltä , mutta totuus on hyvin lähellä tätä.

perjantaina 11.02.2011

Joku totesi, että sulhanen kiroili vähemmän kuin suomalainen mies keskimäärin. Jäin tuota oikein miettimään. Oma mieheni ei kiroile, poikieni en ole koskaan kuullut kiroilevan, isäni ei kiroile, veljeni eivät kiroile, mieheni veljet ja veljenpojat eivät kiroile, appiukkoni ei kiroile. Kukaan heistä ei ole edes uskonnollinen. Taidan elää todella kummallisten miesten keskellä...

maanantaina 21.02.2011

Tosi ihanat häät!

Kaunis oli morsian ja ihanan huolehtivainen suurperheen isä! Tässä parissa on melkoisesti pariskunnan mallia monelle nuorelle. Vastoinkäymiset on tehty voitettavaksi ja tämä pariskunta on ne voittaneet tähän saakka! Kaikkea hyvää koko perheelle!

maanantaina 21.02.2011

Aivan ihana pari jolla on käsissään kaikki avaimet onneen. Molemmista huokui rakkaus, toisiaan ja lapsia kohtaan. Kaikkea hyvää heille <3

perjantaina 25.02.2011

Miksi vanhoillislastadiolaiset tulevat jokaiselle keskustelupalstalle hyökkäämään ihmisten silmille valehtelevien kommenttiensa kanssa? Tuollainen nilkkaanpureminen ei vaikuta ihan normaalilta yksityisten ihmisten toiminnalta, vaan epäilemättä keskusliikkeen(srk) "agenttien" on määrätty mennä pilaamaan kaikki keskustelut mitkä googlettamalla hiemankaan liittyy omaan uskonlahkoonsa.
Tunnen vl-liikkeen todella hyvin ja tunnen myös lukuisia erotettuja ja eronneita joilta on katkaistu suhteet perheisiin ystäviin ja kaikkeen mahdolliseen, jopa koteihin.
Kommenteista vaan välittyy sama ilkeys jokaisella palstalla, ja vl-fraasit paistavat läpi. Loppuun vielä nimimerkki ex-vl :)) Just just, hehän ne varmasti puolustelevatkin kaikkialla kokemuksiaan.

lauantaina 26.02.2011

sanonpa sulle ex-vl. Sun sukusi taitaa ollakin oikee vanhoillisia vl:iä jos tuollasta kohtelua sinä tai tuttusi ootte saanu kokea erottuanne. Ketään ei eroiteta uskosta, kukin tekee sen "ero"päätöksen sydämmessään. Onhan toki niitä jotka "roikkuvat" kyseisessä herätysliikkeessä jostain syystä, tuskin milloinkaan siitä syystä että joutuisi hyljeksityksi kieltämällä uskonsa!

srk ei varmasti ole kiinnostunut tai katsonu tarpeelliseksi puolustella uskonnäkemyksiään millään palstoilla:) Jokainen saa itse tehdä päätöksen mihin uskoo ja ne vl:n "säännöt" koetaan hyviksi omasta tahdosta ei pakotettuina! Turha siis olla katkeroitunu ex-vl..

T: (vl) pekan sukulaissielu

Joskus se vain on niin että onnellisuus löytyy uuden puolison kautta..
Tää jakso oli varmasti parhain kaikista,aitoa rakkautta! Onnea ja elinikäistä rakkautta teille stiina ja pekka! voimia ja iloa arkeen!

lauantaina 26.02.2011

Miksi valehtelet ettei ketään eroteta tai ketään hyljeksitä? Sama kuin väittäisi että kesällä on kylmempää kuin talvella. Ota asioista selvää ellet mitään tiedä. Naurettavaa puolustelua ja epärehellisyyttä.
Mielestäni Pekka on vain yksi uskonnon uhreista joka on monen muun tavoin ajautunut tilanteeseensa.
Onnea heille silti ja voimia suurperheen hoitoon.
Ps. Tuo (ex-vl) oli vain heitto yleisimpään käytettyyn puolustelijoiden feikki-nimimerkkiin.

keskiviikkona 06.06.2012

Mielipiteitä on monia, muistakaa se! -Omasta mielestäni nämät häät oli ehdottomasti parhaan tähän mennessä! :) Pidin todella paljon, kun häissä ei ollut musiikkia eikä alkoholia. Kerrankin tällaiset häät! :) Onnea ja menestystä parille!


Muualla Yle.fi:ssä