Lasten albumi

Robotti VipunenRobotti Vipusen kovalevy

Viime elokuussa ilmestynyt Robotti Vipusen kovalevy on musiikkia lapsille, joita aakkoset kutkuttelevat ja lukemaan oppimisen kiehtova hetki lähestyy. Levy on tehty tiiviissä yhteistyössä levy-yhtiö Warnerin ja oppikirjakustantaja Otavan kesken, liittymään saumattomasti Otavan uuteen Vipusen Aapiseen. Laulut on säveltänyt ja sanoittanut parin vuoden takaisen Ella ja Aleksi –lastenlevymenestyksen säveltäjä Markus Koskinen, yhdessä lauluntekijä Tuure Kilpeläisen kanssa. Kilpeläinen laulaa useimmat Vipusen lauluista, muuntuen taiturimaisesti tulkitsemaan levyn hahmoja, Haarniska-Vaaria, Kettu-Rassi Ketolaa ja muita. Aapisen ja levyn henkilögallerian on luonut Silja Sillanpää, tv-stä tutun Katti Matikaisen luoja. Kaikki Vipusen laulut liittyvät Aapisen mukaisesti tietyn kirjaimen tai äänneyhdistelmän opiskeluun.
www.vipunen.net

Herra Heinämäen Lato-orkesteri Nyree näkkäri - Herra Heinämäen Lato-orkesteri

Herra Heinämäen Lato-orkesteri on perustettu v. 2001. Alun alkaen sivuprojektiksi suunniteltu bändi on viime vuosina noussut soittajien keikkakalenterissa arvoon arvaamattomaan ja mittaan mittaamattomaan. Nyree Näkkäri on kokoonpanon kolmas levy.

Heiniksen biiseissä Heikki Salon tarinat polveilevat värikkäästi. Nyree Näkkäri -levyn lauluissa kerrotaan näkkileivän matkasta kouluruokalan tiskiltä Kuala-Lumpurin yliopiston proffaksi tai Nukku-Matin limusiinin jääkaapista, jossa sataa lunta. Mielikuvitus paukkuu ja herkkyys tekee temppujaan Heikin teksteissä.

Sävellyksistä vastaa pääosin Janne Louhivuori, tuttu mies Hurriganesin riveistä 80-luvulta. Komppia vatkaa Herra Heinämäen Lato-orkesterissa Jouko Mäki-Lohiluoma, jonka voimamiespellehahmosta on tullut satojen Heiniskeikkojen yleisösuosikki. Mies uskaltaa haastaa tietokilpailuun tuhansia lapsia, ja häviää aina!
www.heinis.fi

IpanapaIpanapa 1 - Eri esittäjiä

Syyskuussa 2007 julkaistu lastenlevy Ipanapa 1 hurmasi heti ilmestyessään niin lapset kuin lapsenmielisetkin. Levy myi kultaa ja sai erinomaisen vastaanoton mediassa. Kappaleissa keskeisellä sijalla ovat hyvät tarinat, kunnianhimoiset sovitukset sekä hirmuinen tekemisen ilo. Levyllä on mukana toistakymmentä kotimaista eturivin artistia, jotka tekivät uusia sävellyksiä albumia varten. Mukana ovat muun muassa Knipi, Siiri Nordin, Paleface, Kalle Ahola, Maija Vilkkumaa, Samuli Putro, Tuure Kilpeläinen ja Olavi Uusivirta. Albumin tunnetuimmiksi kappeleiksi ovat nousseet Palefacen "Hip hoppii englantii", joka vie mukanaan maailman hauskimmalle neljän minuutin mittaiselle englannintunnille sekä Tuure Kilpeläisen "Kuningas Ei". Levyn tuottajan Lasse Kurjen mukaan tarkoituksena oli tehdä levy, jonka soidessa lasten vanhemmat eivät tulisi hulluksi, vaikka levy pyörisikin levylautasella päivästä toiseen.
www.ipanapa.fi

Pikku-OravaTosi seedee - Pikku-Orava

Laulaja-kitaristi Pikku-Orava luonnehtii itseään musiikin sekatyöläiseksi, ja on kotonaan niin koti- ja ulkomaisen iskelmän kuin myös Hevimetallin ympyröissä, oli kyseessä sitten 70-, 80- 90- tai 2000-luku. 

Uusin albumi Tosi seedee olkoon siitä malliesimerkki, onhan mukana niin Nightwishin, Matin ja Tepon kuin Popedankin tuotantoa. Pikku-Oravan albumit ovat olleet ensimmäisestä julkaisusta asti Suomen suosituimpia lastenlevyjä ja Pikku-Oravan kappaleet myydyimpiä soittoääniä maassamme. Pikku-Oravan lempilause on muuten Pure käpyä!
www.pikkuorava.fi

 

Lähetä linkki

Lähetykset

TV2
8.3. Gaalalähetys klo 19.10 - 21.10
9.3  Uusinta klo 23.30

YleX:

8.3. Etkot klo 14.00 -19.00
8.3 Gaala-lähetys klo 19.00-22.00

yle.fi
8.3. Etkot klo 17.00 - 18.00
8.3. Jatkot 22.30 - 23.30

Areena

YLE Areena


Gaalalähetys katsottavissa YLE Areenassa 15.3. saakka.

Yle.mobi

Yleisöäänestys on päättynyt. Kiitos kaikille osallistuneille.