Eurovision Dance Contest

Eurovision Dance Contest (Eurovision tanssikilpailu) on Euroopan yleisradioliiton (EBU) jäsenmaiden välinen vuotuinen tanssikilpailu, joka järjestettiin tänä vuonna toisen kerran. Tapahtumapaikkana oli Skotlannin messu- ja konferenssikeskus (SECC) Glasgow'ssa, ja ajankohta lauantai 6. syyskuuta. Kilpailun juonsivat Graham Norton ja Claudia Winkleman. Kilpailun järjestelyistä vastasi Iso-Britannian yleisradioyhtiö BBC.  

Sääntömuutokset

Eurovision tanssikilpailun sääntöihin oli täksi vuodeksi tehty muutoksia. Viime vuodesta poiketen tänä vuonna mukana ei ollut lainkaan ammattilaistanssipareja. Kukin maa lähetti kilpailuun parin, jossa toinen on amatööri. 

Toinen merkittävä uudistus oli se, että tänä vuonna kukin pari tanssi vain yhden freestyle vakio- tai latinalaistanssin. Tanssiin oli sisällytettävä jokin kansallinen elementti. 

Eurotanssien voittajan valitsivat kansainvälisen tanssiurheiluliiton (IDSF) tuomareista koostuva raati sekä tv-katsojat kilpailuun osallistuvissa maissa puhelin- ja tekstiviestiäänestyksellä.  

EDC 2008, tulokset:
1. Puola - Marcin Mroczek & Edyta HerbuÅ›, 154 pistettä
2. Venäjä - Aleksander Litvinenko & Tatjana Navka, 121 pistettä
3. Ukraina - Sergei Kostetsky & Lilia Podkopayeva, 119 pistettä
4. Liettua -  Saulius Skambinas & Karina Krisko, 110 pistettä 
5. Azerbaidžan - Eldar Dzhafarov & Anna Sazhina, 106 pistettä
6. Tanska -  Patrick Spiegelberg & Katja Svensson, 102 pistettä
7. Kreikka - Jason Roditis & Tonia Kosovich, 72 pistettä
8. Portugali - João Tiago & Raquel Tavares, 61 pistettä 
9. Iso-Britannia - Vincent Simone & Louisa Lytton, 47 pistettä 
10. Suomi - Mikko Ahti & Maria Lund, 44 pistettä
11. Irlanti - Gavin O'Fearraigh & Dearbhla Lennon, 40 pistettä 
12. Ruotsi - Danny Saucedo & Jeanette Carlsson, 38 pistettä 
13. Itävalta - Dorian Steidl & Nicole Kuntner, 29 pistettä 
14. Alankomaat - Thomas Berge & Roemjana de Haan, 1 piste 

EDC – kilpailutanssien musiikit:
Ruotsi – Madonna ”Hung up”
Itävalta – “The Pink Panther”, “Harry Lime”, “De Kommissar”, “U Can’t Touch This”
Tanska – “Twin Peaks”, Nephew “Igen & Igen”
Azerbaidžan – Take That “Shine”, Sarah Brightman & Michael Crawford “Phantom of the Opera”
Irlanti – Seth Lakeman “Lady of the Sea”, Kila “The Mama Song”
Suomi – Tango For Four “Satumaa”
Alankomaat – Thomas Berge “Let me entertain you”, Thomas Berge “Angels” (live)
Liettua – esittäjä ei tiedossa “Teka, Teka”
Iso-Britannia – Lee Mead “Paint It Black”
Venäjä – Garik Sukachev “Koni priveredliviye”
Kreikka – Mario “Misirlou”, Black Eyed Peas “Pump it”
Portugali – Fernando Martins & Aleksandra Valentim ”Tirei a sorte”
Puola – Michael Jackson ”Whatever Happens”, Michael Jackson ”Black or White”
Ukraina – Andrey Kravchuk & Mikhail Nekrasov “In The Mood”

> Vuoden 2007 Eurovision tanssikilpailun tulokset

Lähetä linkki

Eurotanssit YLE TV2:ssa

Eurovision Dance Contest 2008
ma 08.09. klo: 12.05 (YLE TV2)

Katso uusinatana vuoden 2008 Eurovision tanssikilpailun kansainvälinen finaali Glasgow'sta, Skotlannista. 

Selostajina Johanna Pirttilahti ja Sirpa Suutari-Jääskö.

Eurotanssit Areenassa

YLE Areena


Ohjelmat katsottavissa ja kuunneltavissa YLE Areenan kautta jälkitallenteina. 

Eurotanssit Elävässä Arkistossa