Päähenkilöt

HARRI KAUTONEN on musiikillinen monilahjakkuus, mies taitaa mm. pianon, haitarin ja rumpujen soiton. Harri onkin ollut mukana monissa eri kokoonpanoissa aina Korsuorkesterista klassista musiikkia esittäviin ryhmiin. Pohdiskeleva, mutta puhelias Harri on siviiliammatiltaan matematiikan opettaja, mutta musiikin maailma on vienyt hänet vahvasti mukanaan. Hänet tunnetaan myös melkoisena kulinaristina – kesäisin hän tapaakin hemmotella mökkivieraitaan itse loihtimillaan herkkuruuilla. 35-vuotiaalla miehellä on vaimo ja pikkuinen lapsi, koti-isyyttäkin hän on ehtinyt musiikkihommien lomassa maistelemaan.
 

PASI PARTANEN on iloinen, energinen ja nauravainen tuhattaituri, joka on jo nuoresta pojasta saakka viritellyt innokkaasti omaa yritystoimintaa Puumalassa. Hän aloitti pienestä jäätelökioskista, mutta on nykyisin laajentanut toimintaansa varsin mittavaksi. Pasi pyörittää Puumalassa kahta ravintolaa, siltabaaria sekä leirintäaluetta. Vasta 29-vuotiaan Pasin yritystoiminta on Puumalassa merkittävä työllistäjä, mutta itse mies on myöskin puumalalaisten piristäjä ja esimerkki siitä, että tahdolla ja sinnikkyydellä unelmista voi tehdä totta. Pasi pursuaa ideoita eikä hänen osaamisensa rajoitu pelkästään bisneksen tekoon. Aina hyväntuulinen mies osaa laulaa, tanssia ja soittaa, lisäksi hän on erinomainen ja luonteva esiintyjä.

AKI TORNIAINEN on 22-vuotias konetekniikan opiskelija. Aki on rauhallinen kaveri, jolla on harrastuksia vähän joka lähtöön. Nuori mies soittaa bassoa ja on jopa rakentanut itse soittimia. Lisäksi harrastuksiin kuuluu taekwondo, lenkkeily, metsästys ja kalastus sekä puu- ja sähkötyöt. Aki on Olli-Pekan hyvä ystävä ja pojat tuntuvatkin muodostavan majakka ja perävaunu –tyyppisen parivaljakon. Siinä missä OP ideoi ja rönsyilee, Aki kirjaa ideat muistiin ja jäsentää ne järkeväksi kokonaisuudeksi.

 

  

OLLI-PEKKA HÄMÄLÄINEN on eloisa vilpertti, joka opiskelee Lappeenrannassa toista vuotta konetekniikkaa. Olli-Pekka tuntuu ehtivän nuoruuden energialla vähän joka suuntaan. Harrastuksiin kuuluvat niin autot kuin urheilu, kalastus ja musisointikin. Musiikkiharrastus käsittää soittamista parissa bändissä kevyemmästä musasta aina raskaaseen rockiin asti. Kouluaikoina Olli-Pekka on myös näytellyt sekä käsikirjoittanut ja ohjannut yhdessä Akin kanssa 30 minuuttisen toimintaleffan.

 

 

TIMO HAGMAN on järeän kokoinen, mutta erittäin rauhallinen 48-vuotias kaveri, joka kasvattaa ja jalostaa lohta. Hän on harrastanut teatteria pitkään ja myöskin musisointi kuuluu jämerän miehen vapaa-aikaan. Kitaransoitto on tosin jäänyt viime aikoina vähemmälle, kun mies sirkkelöi soittosormensa vahingossa puolta lyhyemmäksi. Timo on vakavan ja harkitsevan oloinen mies, mutta jostain itselleen merkityksellisestä asiasta innostuessaan hän syttyy hyvinkin vahvasti ja intohimon palo leimahtaa miehen koko olemukseen.

> Katso Timon stand-up -esitys tästä linkistä

  


JUKKA SUMMANEN 
on 48-vuotias luomuviljelijä ja toimittaja, joka on harrastanut teatteria tosissaan jo 15 vuoden ajan. Teatteriin hän ajautui, paradoksaalista kyllä, vahvan esiintymiskammon takia. Hänelle jokainen kerta näyttämöllä on selkävoitto omasta pelostaan esiintyä ihmisten edessä. Jukka on oman tiensä kulkija ja yhteiskuntakriittinen mies, joka myös uskaltaa sanoa mielipiteensä ääneen. Jukka asustaa vanhemmiltaan lunastamalla maatilalla kissansa kanssa, avopuoliso kun opiskelee tällä hetkellä Satakunnan suunnalla.

 Katso Jukan stand-up -esitys tästä linkistä

PAAVO VALTONEN on sosiaalinen ja rauhallinen kaveri, jolla on paljon kavereita. Paavo soittaa harrastuksekseen parissakin bändissä, erityisesti irkkumusa innostaa häntä. Kitaransoitto on miehellä hallussa ja luovuutta riittää myös omien biisien väsäämiseen. Varsinaiselta ammatiltaan Paavo on ala-asteen opettaja ja hän tykkää tehdä töitä erityisluokalla olevien lasten parissa. 51-vuotiaalla miehellä on itsellään kolme jo aikuisuuden kynnyksellä olevaa lasta ex-vaimonsa kanssa. Paavo on syntyperäinen puumalalainen, vaikkakin hän on ehtinyt elää 10 vuotta muissa maisemissa. Puumalan rauha ja läheiset ihmiset vetivät miehen kuitenkin maailmalta takaisin synnyinsijoilleen.
> Katso Paavon stand-up -esitys tästä linkistä

 

Lähetä linkki

Esitysaika

Viimeinen osa 10 uusitaan 
YLE TV1:ssä
lauantaina 16.8. klo 10.05 

 

YLE Areena

YLE Areena

Ohjelma on nähtävissä  Areenassa seitsemän vuorokauden ajan tv-lähetyksen jälkeen.