yle.fi

Susi lammasten vaatteissa


Paulan baari palaa poroksi. Paula kuitenkin selviää järkytyksestä ja tyttärenpojan avustuksella löytää uuden idean grillipalvelun pyörittämiseen pyörien päällä.


Puurtinen hoitaa mielestään vain tekosairaita potilaita, mutta eivät potilaskäynnit vastaanotolla olleet turhia. Kerttu sai itseensä potkua ja pestautti itsensä palvelutalolle töihin. Minna teki uutisillaan Petteristä isän.


Sirkka tappelee Puurtisen kanssa palvelutalon talousasioista ja ettei siinä olisi jo tarpeeksi, repeää kellarissa vesiputki. Kunnasta ei saa hätäapua, mutta onneksi Valde pelastaa minkä voi.


Pertti palaa pankkiin ja paikkakunnalle ja kaikki sujuu vanhasta muistista. Eläinlääkäri Hannaa työllistää tautitapausten lisäksi ravintoa etsimään tulleet sudet.


Väkeväisten elämä jatkuu nyt kahteen eri suuntaan. Ahti tuo Päivin kotiin, mutta Seppo jatkaa pontikan keittoa.

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV2 keskiviikoisin klo 21.00

Lehmän vuosi Areenassa

YLE Areena

Ohjelma katsottavissa YLE Areenassa 7 vuorokauden ajan.
> YLE Areena 

Lehmän vuosi teksti-tv:ssä