yle.fi

Kaukainen ystävä


Kyläläiset saivat uuden rakennuskaavan nurin ja jätteenpolttolaitoksen tulo on toistaiseksi torjuttu. Aila järkyttyi pahasti kun hän kuuli ensin menettävänsä työpaikkansa ja sitten koiransa Urkin. Paula selvitti nopeasti vuokraisännän pankin tiloille ja solmii itselleen vuokrasopimuksen.

Lasse tuli lomille ja onnistui tunnustamaan, vihdoin, rakkautensa Hannalle. Valitettavasti Hanna oli tehnyt oman valintansa juuri edellisenä iltana ja Hannan sängystä nousi Puurtinen. Kuultuaan Lassen vuodatuksen Puurtinen vetäytyy.

Taiston elämä ei suju palvelutalolla ja hän katoaa kun syysmyrsky nousee ja pimentää kylän. Puurtinen ja Lasse etsivät yhdessä Taistoa ja samalla Hannan kilpakosijat ottavat mittaa toisistaan. Taiston löytyminen ja pelastuminen on monen esteen takana, mutta kun auttajia on tarpeeksi, asiat järjestyvät viime hetkellä.
Lasse ja Puurtinen asettuvat Hannan eteen odottamaan tuomiotaan.

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV2 keskiviikoisin klo 21.00

Lehmän vuosi Areenassa

YLE Areena

Ohjelma katsottavissa YLE Areenassa 7 vuorokauden ajan.
> YLE Areena 

Lehmän vuosi teksti-tv:ssä