yle.fi

2. Dolli – Löytökoira Tallinnasta

Tallinnalaisen löytökoira Dollin taustoista ei ole täyttä varmuutta, mutta ainakin sillä on kultainen luonne ja kova tarve löytää pysyvä koti. Onni potkaisee ja Dolli saa mahdollisuuden uuteen elämään Suomessa.

Kirkkonummelainen Backin perhe löytää Dollin Pelastakaa koirat -järjestön kautta. Toiveissa on isokokoinen koira, joka oppisi elämään sovussa toisen koiran, kissan, kanin ja papukaijojen kanssa.

Perheen äiti, Gitti matkustaa Tallinnaan Dollia hakemaan. Gitti pohtii ensitunnelmiaan koiran nähdessään. Ainakin Dolli on vielä suurempi kuin Gitti oli ajatellut. Kirkkonummella perheen lapset valmistautuvat Dollin tuloon ostamalla sille oman makuualustan ja uuden lelun.

Dolli tapaa ensin perheen muut jäsenet ja toisen koiran, Figaron, kotipihan ulkopuolella. Kaikki näyttää lupaavalta. Vaikka Dolli on suurikokoinen, se vaikuttaa hyvätapaiselta ja Figarokin heiluttaa häntää.

Pian kuitenkin selviää, ettei kotiutuminen eläinrakkaaseen perheeseen suju ihan ongelmitta. Kani näyttäisi olevan Dollille pikemminkin syötävä kuin lauman jäsen ja muutaman päivän päästä myös Figaron kanssa menee sukset aivan ristiin. Miten tilanne ratkaistaan, kun Figaro ja Dolli alkavatkin taistella reviireistään?

Vauhtia ja kiperiä tilanteita riittää, kun Dolli selvittää asemaansa perheen jäsenten ja erityisesti Figaron kanssa. Gitti joutuu miettimään moneen kertaan, millä saisi Dollin asettumaan perheeseen niin, että kaikilla lauman jäsenillä olisi mukava elää keskenään.

> Takasin

Lähetä linkki

Esitysaika

Sarja on päättynyt. 
Lemmikit nähtiin YLE TV2:ssa 
24.–28.12.2007

YLE Areena