yle.fi

Juho Lehto

Lemmikit -sarjan juontaminen ei ole Juho Lehdolle ensimmäinen tv-työ, vaan kokemusta on ehtinyt kertyä jo monen tuotannon myötä eri tv-kanavilla. Siviiliammatiltaan Juho on peruskoulun luokanopettaja Poikkilaakson ala-asteella Itä-Helsingissä, joten tv-juontamista hän pitää hyvänä työn vastapainona, harrastuksena.

Juhon juontamisen tyyli on hyvin käytännön läheistä, eli hän on haastatellessaan mielellään mukana myös tekemässä asioita. Esimerkiksi kesällä helteisenä päivänä kuvatussa jaksossa Juho pääsi uittamaan hevosta Husön ratsastuskeskuksessa. Juho oli jonkin verran ratsastanut aikaisemmin, mutta ei koskaan uittanut hevosta. "Oli se jännittävää niin ison eläimen kanssa, mutta myös todella upea kokemus!", Juho muistelee.

Ikimuistoinen kokemus oli myös kohdata saarloos wolfhond -rotuisia susikoiria, kertoo Juho. Luonteeltaan se oli arka, täysin suden oloinen ja todella kunnioitusta herättävä - ehdottoman sykähdyttävä elämys, kertaa Juho kokemustaan.

Jo alle 5 -vuotiaana Juho lajitteli kotonaan muovisia leikkieläimiä maanosien mukaan ja tenttasi vanhemmiltaan oikeita vastauksia. Taisi jo silloin Juhossa asustaa tutkivaa journalistia ja hippu tulevaa opea! Kouluikäisestä lähtien Juholla oli kotonaan aina myös monia omia lemmikkejä; koira, jyrsijöitä ja kaloja.

Tällä hetkellä Juholla ei ole lemmikkiä. Sillä Juhon perheen koiran, 15 1/2 -vuotiaan irlaninterrieri Kivan korjasi kuolo 21.7.2007 aamupäivällä.

Jos Juhon pitäisi määritellä, mitä eläintä hän muistuttaisi, niin vastaus tulee heti: Gibboni. Vaimon kanssa oli muutama vuosi sitten mahdollisuus vierailla Sumatralla ja tehdä vaellus sademetsään villien, pitkäraajaisten, hölmistyneen näköisten ihmisapinoiden, Gibboneiden lauman luokse, Juho kertoo. "Indonesialaisen tulkin mielestä yhdennäköisyys oli ilmiselvä!"

Lähetä linkki

Esitysaika

Sarja on päättynyt. 
Lemmikit nähtiin YLE TV2:ssa 
24.–28.12.2007

YLE Areena