yle.fi

Luokse tuleminen

Jokaisen koiran olisi ainakin silloin tällöin hyvä päästä juoksentelemaan irti taluttimesta. Koira voi myös joskus vahingossa päästä irti tai esimerkiksi raolleen jääneestä ovesta ulos. Siksi kaikille koirille on hyvä opettaa luoksetulokäsky. Irtiolevaa koiraa on myös hyvä palkita säännöllisesti sen tullessa oma-aloitteisesti luokse. Alussa palkintoina kannattaa käyttää makupaloja. Koiran varttuessa riittää useimmiten pelkkä kehukin. Tärkeää on että ihmisen lähelle hakeutuminen on koiran mielestä mukavaa. On myös hyvä muistaa ettei koira ymmärrä rangaistuksia enää jälkeenpäin. Jos koira siis on irti juoksennellessaan tehnyt jotain väärin, sitä ei missään tapauksessa saa rangaista sen tullessa ihmisen luokse. Rankaiseminen tuollaisessa tilanteessa opettaa koiraa ainoastaan välttelemään ihmistä. Sen on mahdotonta ymmärtää että rankaisu liittyisi johonkin hetkeä aiemmin tapahtuneeseen. Siksi luoksetulon täytyy aina olla sataprosenttisen positiivinen kokemus.

Luoksetulon harjoittelu aloitetaan häiriöttömässä tilassa. Liiku koiran luota poispäin ja kutsu sitä iloisella äänellä. Käytä selkeää kutsusanaa, vaikkapa "tule". Koira ei tässä vaiheessa ymmärrä sanan merkitystä, mutta oppii sen riittävän monen toiston kautta. Alkuvaiheessa koira tulee luoksesi iloisen äänesi ja poispäin suuntautuvan liikkeen kannustamana. Kehu koiraa iloisesti sen tullessa sinua kohti ja kun pentu saavuttaa sinut, palkitse makupalalla. Koska monet koirat kokevat päälleen kumartuvan ihmisen kovin pelottavaksi, kannatta sinun kyykistyä pentusi viereen, ettet pelästytä sitä kauemmas. Koiraa ei kannata houkutella luokseen makupalaa näyttämällä, koska silloin se oppii helposti tulemaan luoksesi vain silloin kun sinulla on herkkuja mukana. Pidä namit taskussa ja odota kunnes koira on luonasi ennen kuin näytät sille palkinnon. Näin opetat sen tottelemaan kutsusanaasi eikä sinun tarvitse aina varustautua herkkupaloilla päästäessäsi koiran irti.
Kun luoksetulo sujuu rauhallisessa ympäristössä, voit siirtyä vaikeampiin paikkoihin. Voit myös lisätä luoksetuloon intoa pyytämällä ystävääsi pitämään koiraasi kiinni juostessasi siitä poispäin. Alkuun koira kannattaa ulkona pitää pitkässä liinassa kiinni. Näin voit varmistua siitä, että se todella tulee luoksesi. Luoksetuloa on syytä harjoitella monissa eri paikoissa ja tilanteissa. Mitä ahkerammin jaksat harjoitella, sitä varmemmin koira tositilanteessa toimii.

> Takasin

Lähetä linkki

Esitysaika

Sarja on päättynyt. 
Lemmikit nähtiin YLE TV2:ssa 
24.–28.12.2007

YLE Areena