yle.fi

Tyrisevän asukkaat

KUNTA JOKA ELÄÄ HARMAASTA KULLASTA
Tyrisevä on sisäänlämpiävä hämäläinen maalaispitäjä, joka saa voimansa siitä, että kunnan soravarat jalostuvat betonielementeiksi. Tyrjän Betoni on vuosikymmenten kuluessa kasvanut yhden miehen nyrkkipajasta huomattavaksi betonialan yritykseksi, joka työllistää kymmeniä kuntalaisia ja kurkottelee jo markkina-alueita itärajan takaakin. Kehitys on johtanut siihen, että kaikki valta pitäjässä on Tyrjän Betonin käsissä. Tyrisevän kuntaa tuskin olisi enää edes olemassa ilman betonitehdasta.

Mutta myöskään Tyrjän Betonia ei olisi olemassa ilman kelvollista raaka-ainetta eli soraa. Kun pitäjän muut soravarat on kaluttu loppuun, muuttuu Pirunpellon mailla sijaitseva harju harmaaksi kullaksi. Ja tuon harjun sattuu omistamaan yksinäinen vanhapoika Huuko Lammi, joka kieltäytyy myymästä soraa pilkkahintaan ”jakokunnalle.” Huukon jakokunta – määritelmä kattaa lähes koko pitäjän valtaeliitin..

Pattitilanne laukeaa, kun Huuko Lammi yllättäen kuolee tapaturmaisesti. Kun perillisiä ei tiettävästi ole, on perintö jäämässä yhteisen hyvän nimissä Tyrisevän kunnalle. Ja kuntahan on yhtä kuin Tyrjän Betoni.

MITEN TOMMI JOUTUU TYRISEVÄLLE?
Vantaalaisen ylikonstaapeli Tommi Jussilan elämä on suurin piirtein järjestyksessä, kunnes se yhden aamupäivän aikana sekoittuu perusteellisesti. Mies toteaa olevansa ilman työpaikkaa ja tyttöystävää. Siihen kaaokseen tulee yllättävä puhelinsoitto: Huuko Lammi on kuollut, sinua tarvitaan Tyrisevällä. Miksi, missä Tyrisevällä? Siitä Tommilla ei ole aavistustakaan.

Tommi on sukua lännenelokuvien vaiteliaille miehille, jotka ratsastavat pikkukaupunkiin ja joutuvat keskelle valtaapitävien karjaparoonien ja rahamiesten juonitteluja. Kuvioon kuuluu tavallisesti myös kauniita naisia, joita vaitelias muukalainen kiinnostaa. Tyhjän päälle pudonnut Tommi lähtee Tyrisevälle, jossa hän huomaa joutuvansa keskelle lännenelokuvien teeman lounaishämäläistä versiota.

JUTTA ANLYSOI PARISUHDETTAAN
Jutta: ” Mun ja Tommin suhde oli alussa sellanen et me niinku silleen täydennettiin toisiamme. Kaikki mun likkakaverit sano et vau, pidä nyt kiinni. Kyllä mä pidinkin, vaikka ei mustasukkasuus oo ikinä ollu mulle ongelma. Eiks se oo ihan luonnollista et haluu koko ajan tietää missä toinen menee? Tommi väitti ettei se voi koko aikaa olla valmiina vastaamaan mun puheluihin, kun poliisin työ on sellasta. Kyllä sitä voi jos tahtoo, edes takstarin pistää jos toinen on huolissaan.

Kun mä oon hirveen herkkä ihminen niin pitemmän päälle mua rupes ahdistaan se puhumattomuus. Tommi ei ollenkaan tajunnu, et toimiva parisuhde vaatii molemmilta osapuolilta jatkuvaa huolenpitoa. Ei siitä tuu mitään jos toinen aattelee vaan itteensä ja pitää omaa työtään tärkeempänä kun parisuhdetta. Jos ikinä ei tiedä mitä toinen oikeesti aattelee, niin sitä rupee kuvitteleen että no, ei se sit musta varmaan enää välitäkään, ja rupee miettiin kaikenlaista, että onks tää nyt oikee suhde.

Mä oon sellanen että mun täytyy koko ajan tietää mikä mun parisuhteen tila on, ja toisen tarttee näyttää et se rakastaa mua. Miten sellanen muuten selkii kun keskustelemalla avoimesti. Ei mulle riitä jos toinen pitkän suostuttelun jälkeen lopulta tunnustaa et no rakastan, rakastan, ja sen päälle vielä pahimmillaan sanoo väsyneellä äänellä, et eiks me voitas jo ruveta nukkuun. Sellanen loukkaa naista! Mä oon itkuherkkä ihminen ja mun parisuhde on mun elämän tärkein asia. Jos Tommi ei sitä opi ymmärtään, niin syyttäköön itteensä.”

 
PIIKU PUHUU TOMMISTA
Piiku: ”Kukaan mies ei ole vienyt multa jalkoja alta samalla tavoin kuin Tommi. Ja heti ensi näkemältä. Joku pölvästi oli kipannu kettuhiekkakuorman Pirunpellon tielle yhteen läjään ja mä ajoin siihen mahastani kiinni. Siis autoni alustan. Tommi osui paikalle just kun mä olin soittamassa isää apuun. Pitemmittä puheitta se ryhty auttaan mua irti siitä. Se ei tosiaan puhunu monta sanaa, mutta se siniharmaitten silmien katse! Mulle tuli tunne että se teki musta pika-analyysin sillä yhdellä silmäyksellä. Mä yritin hahmottaa mikä se itte oli miehiään, mutta mun sieluni huusi vaan sitä yhtä ajatusta, että tuossa on oikea mies, sellanen jota mä olen kaivannu kauan.

Sanotaan että ihminen näkee toisessa sellasta mitä toivoo näkevänsä, mutta mun ensivaikutelmani ei pettänyt. On hirveän surullista, jos Tommi ei ymmärrä sitä, että betonitehtaan toimitusjohtajana mä joudun tekeen asioita joita en haluais tehdä. Mä olen kuitenkin osaltani vastuussa kymmenien ihmisten työpaikoista.

Mä en tiedä tuleeko meistä ikinä läheisiä sillä tavoin kuin mä haluaisin, mutta Pirunharjun soran vuoksi meidän on pakko pystyä yhteistyöhön, olipa meidän henkilökohtainen suhteemme minkälainen hyvänsä.”

 
HÄRMÄLÄ LUONNEHTII ANNIA
Härmälä: ”Tämän Kantosen Annin minä muistan jo pikkulikasta. Jäänyt mieleen kun kerran joudun sakottamaan Asseria huonoista renkaista. Tämä toisella kymmenellä oleva likantilsa nakotti autonhytissä isänsä vierellä. Vaalea nätti lettipää. Se katto mua sen sakkolapun kirjottamisen jäkeen kulmat kurtussa, niin tiukalla katseella että harvoin näkee. Aattelin sillon, että tuosta likasta tulee vielä jotakin.

Ja tuli myös. Annista olis ollut urheilussa moneen lajiin, mutta se valitsi suunnistuksen. Tulee aina mieleen kun se voitti sen ensimmäisen aikuisten suomenmestaruuden tuolla naapurikunnassa. En ollu nähnyt moneen vuoteen kun likka oli opiskelemassa muualla. Oli kasvanut naiseksi sinä aikana, eikä tosiaankaan ollut Luojalta mikään maanantaipäivän kappale! Miestoimittajat sitä piiritti putket ojossa. Ei sitä suotta nimitetty Rastipolkujen gaselliksi. Minäkin olen aina ollu heikkona naisiin joilla onnistuneen ulkomuodon lisäksi on päässä muutakin kun hiuksia. Mutta kumma kyllä en ole ainakaan kuullu että Annilla olis ikinä ollut vakituista poikaystävää. Lammin Huukon kanssa ne tuli hyvin juttuun, vaikka Huuko oli sitä yli kolmekymmentä vuotta vanhempi. Pahat kielet vihjailee että likka olisi vongannu Huukon perintöjä, mutta vaikea minun on sellaista uskoa.

Vähän kyllä ihmettelin kun tämä Anni lopetti opiskelut kesken ja palasi Tyrisevälle Huukon ja isänsä hommiin. Huukon tapaturmaiseen kuolemaan se ei usko ollenkaan, vaikka tutkimuksen tulos oli niin selvä. Minä itse kirjoitin siitä lausunnon. Helppo arvata että siinä ulosmittaustilaisuudessa Anni katsoo minua sillä samalla ilmeellä kun silloin lapsena isänsä autosta. Kuinkahan ihmisten on niin vaikea ymmärtää, että minä teen vaan työtäni?”

 
ASSERI KANTOSEN VAIKUTELMAT ÖSTELÄSTÄ
Asseri: ” Jaa mikä sortin miehiä tämä pankijjohtaja Östelä? No ei paljon minkään sortin, jos tässä miehistä puhutaan. Niin pitkään söi Haapakoskea takanapäin, että se sai kenkää ja tämä pääs ite tilalle. Kyllä seki kupru oli jakokunnan kanssa eeltäkäsin suunniteltu, mutta ei se ollu kun yks välivaihe niijjen suunnitelmassa saaha Pirunharjun sora ommiin kässiisä. Ja minut polovilleni siinä samassa.

Mutta osas se liero ens alakuun näytellä reilua miestä. Isäsä oli kulemma ollu samallainen velekanen autoilija kun minäki, ja ajanu ihtesä loppuun alta viiskymppisenä. Het veet silimissä tämä ketku puhu mulle mitenkä mukavaa on ku voi nyt pankinjjohtajana auttaa isän ammattikaveria. Voi helevetti mitä teatteria pelas!

Oltiin Huukon kanssa liian sinisilimäsiä ja uskottiin että peli on molemmin puolin reilua. Jakokunta olis voinu onnistuakki siinä uuvutustaistelussa, mutta kun Sorjosen montulla pullahti pohojaveet näkyviin niin ajot loppu siihen. Siinä vaiheessa Huuko ilimotti niille, että Pirunharjusta ei ajeta murustakkaa Tyrjän Petonille niillä entisillä hinnoilla. Tyrjän Petoni ois ollu polovillaan parissa kuukauvvessa, tai ainaki joutunu maksamaan sen kohtuuhinnan.

Mutta sitte tapahtu kauheita. Huukorukka löyvettiin kuolleena oman monttusa pohojalta.

 
TYRJÄLÄN LAUSUNTO SUTKISTA
Tyrjälä: ”Tämähän ei ole mikään työtodistus, vai? Sulo Rastas eli Sutki on ollut jo pitemmän aikaa Sorjosen palveluksessa ja ajanut meille betonisoraa. En tunne miestä sen paremmin, mutta tietämäni mukaan hänellä on pitkä kokemus raskaitten ajoneuvojen käsittelystä. Kun kuitenkin on kyse Sorjosen yli-ikäisestä kalustosta, niin luultavasti siinä tarvitaan enemmän tuuria kuin taitoa. Tosin Sorjonen on luvannut aivan lähiaikoina uusia koko kuljetuskalustonsa.

Sanotaanko niin, että tämä Sutki on hyvä mies ja hoitaa työnsä, jos joku on katsomassa perään. En kuitenkaan aivan rauhallisella mielellä lähettäisi häntä elementtirekan puikoissa esimerkiksi Leningradiin. Hän oli meillä pari viikkoa ennen Sorjosen leipiin siirtymistään, ja yksi reissu pääkaupunkiseudulle riitti. Kolmea peltikolaria yhden reissun aikana ei voi mitenkään selittää huonolla tuurilla, jota selitystä mies itse tarjosi.

Tämän Sutkin perhetaustoista en juurikaan tiedä, mutta käsittääkseni hän on yksin asusteleva poikamies.”

 
HELENA LUONNEHTII ASSERI KANTOSTA
Helena: ”Onko aivan pakko? No, tokihan minä Kantosen tunnen, ja olemme noissa soralupa-asioissa tavanneetkin muutamia kertoja. Tulivat aina yhdessä Huuko Lammin kanssa kunnanvirastoon täydentämään niitä hakemuksiaan. Niiden käynnin jälkeen täytyi joka kerta tuulettaa ja pyytää tyttö imuroimaan työhuoneeni lattia. Ei yhtään välitetty vaan tultiin sisään santaisissa saappaissa.

Kantonenhan on alun perin kotoisin jostain Keski-Suomen pitäjästä, ja minun oli joskus vaikeata ymmärtää hänen tokaisevia huomautuksiaan. Oli kait olevinaan huumoria. Kantonen näyttää potevan eräänlaista synnynnäistä herravihaa, tai sitten se on vain kateutta niitä kohtaan, joiden hän kuvittelee saaneen kaiken valmiina hopealautasella.

Kantosessa tapahtui jokin muutos Huuko Lammin kuoleman jälkeen. Aivan kuin hän kantaisi jostain kaunaa minullekin, vaikka mieheni varoituksista huolimatta ylivelkaannutti itsensä hankkimalla uuden auton ja kauhakuormaajan. En tiedä siten laskiko liikaa sen varaan, että Huuko auttaa jos tulee liian tiukka paikka lainojen takaisinmaksussa.

Kyllähän sen toisaalta ymmärtää, että parhaan kaverin ja yhteistyökumppanin äkillinen kuolema oli hänelle kova isku. Kantoselle tosin kuuluu jääneen päähänpinttymä, ettei Huuko Lammin kuolema ollut tapaturma. Varmaankaan tilannetta ei yhtään helpota se, että keväällä Tyrisevälle palannut tytär ruokkii noita ajatuksia omilla epäilyillään.”

 
JARIN AJATUKSIA PIIKUSTA
Jari: ”Ollaan tään Tyrjälän Piikun kanssa pankin johtokunnasa jo toista kautta, ja johtokuntahan on pienessä pankisa yhtä kun luottotoimikunta. Sellanen päsmäri se on ja tottunu saamaan aina kaiken mitä on halunnu, miehet mukaan lukien. Östelää ja johtokuntaa se pyörittää mennen tullen, enkä mää sitä sano ettei sitä olis mukava salaa kattella noin niinkun naisena. Ja kyllä se sen tietää ittekkin, ei siinä kaula-aukon maisemissa nuukailla. Yritti se muakin alkuus pyöritellä, mutta mä olen ottanu asiat asioina.

Kai mää sen näin mitä peliä se rupes Östelän ja Sorjosen kanssa pittään siinä Huukon ja Asserin asiasa, mutta mää päätin heti alkuus etten siihen asiaan sekoo märällä tikullakaan. Jos jottain hämärää on päätetty, niin mun nimeeni ei niiden päätösten alta pöytäkirjosta löydy. Olen joka kerta äänestäny tyhjää tai ollu kokonaan pois.

Mä ymmärrän kyllä, minkä takia Piiku on ottanu sellasen asenteen, että mää olen sille miehenä pelkkää ilmaa. Kostaa sillä tavalla kun ei saanu mua hömpötettyä. Eikä sen sortin naisihminen mua oikeesti kiinnostaskaan. Sellasta miestä ei varmaan tuukkaan, joka Piikulle kelpais muuta kun yhreksi illaksi. Torikka kyllä sano kerran kosteen illanvieton jäkeen, että kyä tyttärelle joku pirempiki hoito kelpais mutta isälle ei. Voi se vähän sillai ollakkin.”

 
SORJOSEN NÄKEMYS HELENASTA
Sorjonen: ” No joo, on sitä huonommillakin eväillä kunnanjohtajan pallilla istuttu. Se nyt vaan on sellasta että jos et tee paljon mitään, niin et tee ainakaan virkavirhettä. Eikä Tyrisevän kunnanjohtajalta juur muuta vaadita, kun että tekee niin kun Tyrjän Betonin pääkonttoristä määrätään. Ja pitää viraapelitöinään harmaan eminenssin hyvällä tuulella. Ja mikäs, eihän se Östelältä ole pois, kun kyse on kumminkin uusiutuvasta luonnonvarasta. Sitä mä olen miettiny, että tietääkö Östelä sen kuvion mutta antaa jatkua, vai onko mies tosiaan niin pässi ettei nää mitä pikkurouva neuvoksen kanssa touhuaa.

Minkä hemmetin takia tollasta kulissiavioliittoo täytyy pitää kasassa? Äkkiähän sellasen luksustalon hyvällä paikalla pistää lihoiksi ja lähtee eri teille. Voihan se olla niinkin, että Östelä on itte kärähtäny rysän päältä ja eukko on päättäny laittaa myymälän kiinni! Ei kait pankinjohtajalla muuten olis niin kova hinku maistaan piennarta aina kun tilaisuus tulee.

Ihan ihmisen näkönenhän se Helena on ja strategiset paikat kohdallaan, mutta kyllä se mun mieleeni tuo lähinnä jääkaappi-pakastin yhdistelmän. Ei siinä voi miehellä kovin kivaa olla, jos naisen suurin huoli on ettei vaan menis kampaus sekasin. Sanotaan sitä kyllä niinkin, että tyynessä lahdessa ne parhaat kalat kutee.”

 
SAARA KUVAILEE JARIA
Saara: ”Meirän Jari nyt on aina ollu sellanen koohotin, vähän kun syntymässä säikähtäny. Oli vasta kuudennella kun meidän äitee kuoli. Mää olin sillon jo rippikouluiässä ja joudun sille äiteen korvikkeeksi. Kun isällä oli paljon niitä luottamustehtäviääs, joitten takia oli paljon öitäkin pois matkoillaas, niin Jari kai alko pitään mua enemmän äitinä kuin siskonaas.

Sellanen herkkä poika se oli, yölläkin pelkäs lujjaa millon mitäkin olematonta ja olis kai maannu viä toisella kymmenellä mun vieresäni jos olisin päästäny. Muutaman kerran joudun oikeen hakeen risun keskellä yötä ja veteleen pitkin kinttuja, että eikö suhun rupee oikeeta miehenkurssia kasvaan. Sen parasta mää tarkotin, ja kyllä sillä rupes luonto pikkuhiljaa koveneen. Piti kumminki sen jälkeen pelkoos omina tietonaas.

Sitten aikanaas kun isä jäi yhdelle etelänreissullees, niin kyllähän mää näin ettei Jarista oo Kiavarin isännäksi. Oli sillon vasta alle kolmenkymmenen. Kun suoraan sanotaan niin kyä se semmonen kesseli on mieheksi, että ilman mua sen pään olis joku hutsu laittanu jo aikaa sekasin.

Siinä olis pian menny Kievarin osuudet ventovieraalle sen sinisen veeken. Mutta sellanen ei vetele, ei niin kauvvan kun mun pääni täsä pystysä keikkuu!”

 
TORIKKA ARVIOI SORJOSTA
Torikka: ”Jaa että niinkun Sorjosesta pitäs toristaa? Oliskoos ollu kolme tai neljä vuatta takappäin kun se ilmesty tähän pitäjään kun tulesa ja savusa. En tiä millai hän oli rahoiksi lyäny, mutta ens töiksees se osti sen vanhan sorakuapan Hiatasvainaan perikunnalta. Hiatasen Hessu oli nääks nyrjähtäny sillon erellisenä suvena pisneksissääs, ja kualiki sitten kohta talvella, viinaan kun suaraan sanotaan. Juu, Sorjonen hankki kuarma-auton ja kauhakuarmaajan, ja seulakonneenresun se saiki siinä soramonttukaupasa. Ja Ton Sutkin, joka oli saanu Petonkilta kenkää ja ehti oleen Hiatas-Hessulla pikkasen aikaa semmotteena jokapaikanhöylänä.

No mitäs, kyä sitä kavereita saa kellä tota silleetä paperia on mitä rahaksi kuttutaan! Ja vaikutusvaltaa! Kohta valittiin Ossuuspankin johtokuntaan ja mihenkä kaikkiin valittinkan, no Tyrisevän Erän mettästysseuran johtokuntaan kumminkin, josa määki olen ollu kohta kakskymmentä vuatta.

Liikemiäshän se on Sorjonen, vaikka en mee sanoon millä konstilla se pääs myymään petonkitehtaalle niitä soranloppujaas. Sen verran aikaa kumminkin, että pysty pullauttaan Huukon ja Asserin siittä hommasta poies. En tiä onko perrää ko en oo ollu jallaasta pitelemäsä, mutta puhuvat että kyä se ton perintörinssessan reittä pitkin sinne Petonkille ittensä uitti. Pian sen jälkeen se rupes ällään multa sitä Hattukankasta isolla rahalla, ja mää möin vaikka Aune kimotti pualen viikkoo että sää et kyä rupee sen Keppaheikin kanssa mihkään! Mää sanoin siihen että rahalla ei oo ommaatuntoo eikä pääomalla isämmaata, että ans kattoo vähän aikaa niin näjet että se joutuu myymään sen meitille takasin.

Mää nääks tiäsin että sihen tullee se Natura, mutta Sorjonen ei tiänny!

 
ÖSTELÄ KEHUU TUULIA
Östelä: ”Neiti Lemmitty tuli pankkimme palvelukseen jo Haapakosken aikana. Leikillisesti sanottuna minä perin Tuulin Haapakoskelta, astuessani nykyiseen tehtävääni. Tuulihan toimi Haapakosken sihteerinä niin sanotusti OTO:na, enkä nähnyt mitään syytä muutoksiin.

Tuulistahan löytyy hillityn ulkokuoren alta paljon lämmintä huumoria, mutta myös tiettyä laskelmointia, lähinnä suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. Hän on älykäs nainen, ja tietää tarkalleen kuinka pitkälle voi ns. viattomassa flirttailussaan mennä: juuri sille rajalle, josta voi viattomin silmin peräytyä ja kieltää kaiken sen minkä mies on juuri kuvitellut näkevänsä.

Meillä on Helenan kanssa niin hyvä suhde, että aluksi hieman vaivauduin kun tuollaisia piirteitä alaiseni käytöksessä huomasin. Helenasta en voisi ikinä kuvitellakaan mitään sellaista omalla työpaikallaan, enkä minä sivumennen sanoen ole mustasukkaista tyyppiä. Ei toista voi kukaan omistaa.

Tuulihan erosi pari vuotta sitten, ja kun tiesin hänen taloudelliset vaikeutensa, järjestin hänelle edullisen lainan jotta sai pitää asuntonsa. Ehkä hänellä on huonoja kokemuksia miehistä, sillä hänestä on tullut jotenkin pidättyväisempi sen jälkeen. Toivottavasti ei sentään kuvittele, että minä odottaisin häneltä vastapalveluksena mitään muuta kuin työnsä tunnollista hoitamista.”

 
ANNI ANALYSOI TYRJÄLÄÄ
Mun on vaikeeta kuvitella että isä ja Tyrjälä on joskus olleet hyviä kavereita keskenään. Isä ei siitä ajasta puhu, mutta mä olen nähnyt vanhoja valokuvia joissa ne leipoo tiiliä sellasilla formuilla. Taustalla on sähkökäyttöinen betonimylly, kaivonrenkaita ja tiilikasoja. Kaikesta näkee että niillä on keskenään hyvä meininki.

Sellasta se oli ollu joskus kuusikymmentäluvun puolella, silloin kun mua ja Piikua ei vielä ollu. Sitten tapahtu jotakin, josta isä ei halua puhua. Se jotakin johti välirikkoon, ja isä ja Tyrjälä lähtivät eri teille. Isä rupesi autohommiin ja Tyrjälä jatkoi yksin betoniverstaallaan. Siihen aikaan tuli maataloissa käyttöön noi AIV-tornit, ja Tyrjälä keksi ruveta valmistaan niitä betonielementeistä. Sillä oli hyvä vainu sen suhteen mille tuotteille oli kysyntää, ja se rupes aina ennakkoluulottomasti tekeen just niitä tuotteita. Tyhmäksi sitä ei kukaan voi haukkua.

Mä en tiedä mitä siinä oikeesti tapahtu? Tyrjälä väittää että hän olis jatkanu isän kanssa, mutta isä ei suostunu ottaan nimiinsä osuutta siitä lainasta, jolla piti ostaa ensimmäisen automatisoitu betonimylly ja rakentaa halli sinne soramontulle. Mä olin aina pitänyt Tyrjälän Villeä reiluna tyyppinä, mutta sitten kun alko toi jakokunnan kusetus niin mun silmät aukes. Tyrjälä piti muka ittensä sivussa kaikesta, mutta sen täyty tietää mitä oli menossa. Juur se että se anto kaiken sen tapahtua, tekee siitä suurimman syyllisen. Huukon kuolemakin on sen syytä. Sen täyty tietää että Huukon henki oli vaarassa, mutta siihenkään se ei puuttunu.

Mä olen aivan varma että Tyrjälä jopa tietää kuka sen teki. Mä vihaan niitä, koko sakkia!”

 
SUTKI KERTOO POLIISI HÄRMÄLÄSTÄ
Sutki: ”Jaa että poliisi Härmälästä pitäs kertoo? Mulla onki melko paljon kokemusta noista kissalan pojista. Olin muistaakseni kuurentoista kun poliisi sakotti mua ensimmäisen kerran. Isäukolla oli sellanen tylppänokka Raateri jolla se kuskaili kylän maitoja meijerille. Yhtenä aamuna se oli niin lujjaa rapulasa että sano mulle että pane sää Sulo rakas mennen ajaan se reissu, että hän ei ny pysty vaikka tähän ammuttas, mutta kylän mairot on kerättävä ja viätävä.

No mää lährin, olinhan mää autoo ajanu noilla mettäteillä paljonki jo nöösipoikana, Homma luanas muuten hyvin, mutta sattu oleen juur ne kuulusat Liisan liukkaat ja tiät oli kun peiliä! Ja Raaterissa hempulit renkaat alla. Mää sain jotenki tonkat kerätyksi niistä taloista joista piti, ja lährin ajjaan aika kuupakkoo meijerille. Olin nääks myähäsä jo tunnin, ei ne tonkat ollu mitää kevveitä nosteltavia, enkä mää ollu viä sihen aikaan niin riski kun nyt.

Sortohaan ahteeseen saakka meni hyvin, mutta sitte meni renkaista holtti ja mää verin ojan ylitte sänkipellolle. Ja viä seuraavan isomman ojan ylitte! Senhän tiätää miten maitotonkkien kävi. Ne lenteli lavalta kun pommit pitkin peltoo ja maitoo oli juur kun taivaan mannaa joka paikasa, kun osasta hinkkejä aukes kannet jo lavolla.

Mulle ei käyny mitenkään, mutta totta helkkarisa siihen osu just sillon tuleen poliisi Härmälä sillä Iiseellääs. Katteli mua hitaasti ja kysy ajokorttia ja sano, että mitäs jos täsä olis menny henki? Mää sanoin että herra konstaapeli, ei tosta olis suurta vahinkoo tullu, ettekä sen pualeen ollu viä lähelläkää. Sen jälkeen se kirjotti sen sakkolapun.

Jaa kuinka niin joku mättää? Eiks mun poliisi Härmälästä pitänyt kertoo? Mistä mää tiäsin kysytteks te isästä vai poijjaasta, kun kummatki on poliisia… tai ollu kumminkin.”

 
TORIKAN AUNE KEHUU SAARAA
Aune: ”Mei ollaan oltu Saaran kanssa naapureita siittä saakka, kun mää tulin Torikkaan emännäksi. Vaikka puhutaan että Saara on Kievarin emäntä, niin yhtä hyvin vois sanoo että kyä se on ollu isäntä kans. Saaralla on talon päittet tiukasti käsissääs. No olishan siinä toi Jari, mutta kyä se poikapaha on nin Saaran vallan alla eläny, että tokko tuosta isäntää tullee kuuna päivänä, vaikka siihen jonkun naisenpuolen saisiki veivatuksi.

Mää kerran kysyin Torikalta, että kas kun sää et Saaraa sillä silmällä kattellu vaikka naapureina asuitte mukuloista saakka, niin se sano mulle ettei sellasta rättäkittiä ja pärmänttäriä uskaltas kettään tavallinen miäs naira. Mää siihen että olinks mää sitte niin paljon paree, niin tää lohkasi että: ”Sika ittees kehhuu, miälipuali muijaas!”
Että ota siitä sitten selvää oliko kehuja vai haukkuja.

Mutta Saarasta piti jutella. Jos mää oikein totuuren sanon, niin kyä Saarakin miästä kaipaa, ja on sillä niitä ollukki, vaikkei niistä saa ääneen puhua. Ja olen mää jottain nähnykki, mutta kun lupasin Saaralle pittää suuni supusa niin pirän kanssa. Pankaas vaan kattoin niin ei se viiminen juttu viäkää ohitte ole. Lemmestääs se tammaki potkii, sannoo toi mun miäheni.

 

Lähetä linkki

Esitysaika

Uusia Pirunpelto-jaksoja kuvataan syksyllä 2009.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 30 vrk ajan tv-esityksen jälkeen. (1. jakso 7 vrk)
> Areenaan

Elävä arkisto


Katso näytteitä Heikki Luoman aiemmista maalaiskomedioista
> Peräkamaripojat
> Vain muutaman huijarin tähden

Teksti-tv