yle.fi

Tarina

Legendan paluu

 
Tämä on k
lassikkotarina uudelleen kerrottuna. Luvassa on komediaa, jännitystä, toimintaa, seikkailua, romantiikkaa ja yllättäviä käänteitä – tämä on uuden sukupolven Robin Hood.

Locksleyn Robin palaa kotiin Pyhältä maalta, jossa hän oli taistelemassa ristiretkeläisenä kuningas Rikhardin rinnalla. Hänen poissa ollessaan Nottingham on muuttunut. Ohjat on ottanut Nottinghamin uusi ja armoton sheriffi, joka ahdistaa köyhiä raskailla veroilla ja ankarilla rangaistuksilla.

Rohkea Robin ja hänen uskollinen, joskin hiukan vastahakoinen, palvelijansa Much ryhtyvät taistelemaan onnettomien kansalaisten hyväksi. Apunaan heillä on joukkio eteviä lainsuojattomia, muun muassa Will Scarlett, joka tekee puusta mitä tahansa ja järkälemäinen Pikku John, joka pystyy tuhoamaan kaiken tieltään. Myöhemmin joukkoon liittyy Djaq, joka on etevä silmänkääntötemppujen tekijä ja naamioituja. Ensin häntä luullaankin mieheksi.

Joukkio yhdistää voimansa sheriffiä vastaan. Pystyvätkö he poistamaan epäoikeudenmukaisuuden ja helpottamaan Locksleyn kelpo asukkaiden köyhyyttä ja nälkää?

Lähetä linkki

Esitysaika

Toinen tuotantokausi uusitaan sunnuntaisin 4.7. alk. klo 15.10.

YLE Areena

YLE Areena

Ohjelma ei ole Areenassa.
> Katsele muita ohjelmia