yle.fi

Triviaa

  • Robin Hoodin kuvauspaikka on Unkarissa. Sarjan näyttelijät ovat opiskelleet ratsastusta, miekkailua ja jousiammuntaa Hood Academy™:n koulutusleirillä. Tietenkin siellä on opittu myös ryöstämään rikkailta ja antamaan köyhille...
  • Robin Hoodia kuvaillaan usein romanttisena, huppupäisenä hahmona, joka on pukeutunut lincolninvihreään. Luultavasti hän käytti housusukkia, jotka eroavat jonkin verran meidän aikamme sukkahousuista. Legendan mukaan hän oli etevä jousiampuja, joka eli Sherwoodin metsässä iloisten veikkojensa kanssa. 
  • Sherwood kuului kuninkaallisiin metsästysmaihin. Alueen pinta-ala oli noin 100 000 eekkeriä eli noin 405 km², joten se kattoi noin viidenneksen koko Nottinghamin kreivikunnasta. Metsässä kasvaa yhä valtava, ontto tammi, joka on noin 800 vuotta vanha. Paikallisen uskomuksen mukaan Robin joukkioineen piileskeli sen suojissa.
  • Lontoon ja Yorkin välinen valtatie kulki Sherwoodin halki, ja matkustavaiset joutuivat usein ryöväreiden armoille. Robin Hoodin kerrotaan ryöstelleen rikkaita ja auttaneen köyhiä. 
  • Sherwoodissa järjestetään vuosittain viikon pituinen Robin Hood -festivaali, joka houkuttelee paikalle kymmeniä tuhansia kävijöitä. Keskiaikaisiin huveihin kuuluu mm. turnajaisia, haukkametsästystä sekä kierteleviä soittoniekkoja ja ilveilijöitä.
  • Robinia ovat esittäneet monet tunnetut näyttelijät, kuten Sean Connery, Kevin Costner, Patrick Bergin, John Cleese, Errol Flynn ja Douglas Fairbanks. Walt Disney on tehnyt Robin Hoodista animaatioelokuvan, ja sankarimme on toiminut innoittajana myös gangsterimusikaalissa.
  • Tuottaja ja pääkäsikirjoittaja Dominic Minghella on Oscar-palkitun elokuvaohjaajan ja käsikirjoittajan Anthony Minghellan nuorempi veli.
  • Allan-a-Dalea näyttelee Joe Armstrong. Hänen isänsä Alun Armstrong näyttelee BBC:n komediasarjassa Ryhmä Pullman.
Lähetä linkki

Esitysaika

Toinen tuotantokausi uusitaan sunnuntaisin 4.7. alk. klo 15.10.

YLE Areena

YLE Areena

Ohjelma ei ole Areenassa.
> Katsele muita ohjelmia