yle.fi

Leena ja Jamie

Taneli Ristmeri / Filmaattiset
Leena Nieminen ja skotlantilainen Jamie Kerr vihitään Pyhän Henrikin katedraalissa Helsingissä katolilaisin menoin. Hääjuhlaa vietetään Etelärannassa Klippanilla, vain muutaman sadan metrin päässä vihkipaikasta.

Jamie ja Leena asuvat Skotlannin Glasgowssa, jonka yliopistossa Leena viimeistelee mikrobiologian opintojaan. Hän on palannut kolmen työvuoden jälkeen jatkamaan opiskeluaan saadakseen tohtorin arvon. Jamie työskentelee yksityisessä lakiasianajotoimistossa juristina avustaen maahanmuuttajia.

Koska Leena ei ole katolilainen, on Jamien ja Leenan pitänyt käydä Skotlannissa katolisen kirkon avioliittokurssi. Sen lisäksi Jamien oman seurakunnan pappi on haastatellut parin ja sen pohjalta puoltanut parin avioliittoa. Puoltolausunnot ja kirkon myöntämät muut paperit on sen jälkeen lähetetty Jamien kotikirkosta Skotlannin katolisen kirkon piispalle, jonka on ollut määrä lähettää omalla allekirjoituksellaan varustetut asiakirjat Suomen katoliselle kirkolle.

Päivää ennen häitä alkaa paljastua, että kaikki ei olekaan kunnossa. Katolisen kirkon paperit ovat kateissa. Pappi tutkii saapuneen postin, kipaisee postikonttoriin, selaa kaikki omat paperinsa ja myllää kirkon toimiston löytääkseen kateissa olevat asiakirjat, mutta turhaan. Pappi on tulisilla hiilillä.

Nyt on vain luotettava, että paperit ovat matkalla Helsinkiin. Kun kirkko täyttyy häävieraista, tekee pappi päätöksensä: hän päättää kaikesta huolimatta vihkiä parin.

Häiden järjestämien osuu ajankohtaan, jolloin Leena ja Jamie ovat seurustelleet kuusi ja puoli vuotta. Hääparin kansainvälinen rakkaustarina alkoi Belgiasta. Kumpikin oli vuonna 2002 viettämässä opiskelijavaihtovuotta Gent –nimisessä kaupungissa, kun heidän tiensä sattuivat samaan pubiin. Siitä alkoi päivittäinen yhdessäolo, joka päättyi opiskelujakson loppumiseen. Kummankin oli palattava kotimaahansa jatkamaan opintojaan.

Kun Leena oli saanut opintonsa Helsingin yliopistossa lopputyövaiheeseen, hän hankkiutui puoliväkisin Glasgown yliopistoon tekemään maisterin tutkielmaansa. Edessä oli muutto Skotlantiin – Jamien vanhempien taloon. Sen jälkeen pari ei ole ollut erossa toinen toisestaan.

”Kun hän saapui, oli koko perheeni - siskoni, äitini ja isäni – hänen tukenaan ja seuranaan.
Toivottavasti se esti koti-ikävän ja yksinäisyyden kun olin lähellä. Meillä on pieni ja läheinen perhe ja Leena on nyt täydellisesti osa sitä”, arvelee Jamie.

> Katso kuvat kuvagallerista
Ohjelmassa esitetty musiikki

1. Jennifer Rush: The Power Of Love (G. Mende/C. De Rouge/M. Applegate)
2. TUNNUS: Teleks: Elämäni viimeinen rakkaus (säv. san. Pepe Johansson/Markus Koskinen)
3. Abba: Take a chance on me (B. Andersson & B.Ulvaeus)
4. Tuomari Nurmio: Lemmenloruja (C. Carson/suom. Tuomari Nurmio/sov. Tommi Viksten)
5. Perry Como: Magic Moments (Bacharach/David)
6. Dave Lindholm: Sitähän se kaikki on (Dave Lindholm)
7. LIVE: Säkkipillimusiikkia
8. Enya: Only Time (säv. sov. Enya. Sov. Ryan san. Ryan, Roma)
9. Sister Sledge: We Are Family (Edwards/Rodgers)
10. Ohio Express: Yummy Yummy Yummy (Joey Levine/Arthur Resnick)
11. LIVE-TAUSTA: Skotlantilaista kansanmusiikkia
12. Percy Sledge: When A Man Loves A Woman (A. Wright/C. Lewis)
13. Nick Cave: There Is A Kingdom (säv. san. Nick Cave)
14. Deaf Sheperd: Lopsided- Mrs Evelyn Shears- Keys, Money, Fags (säv. san. Rory Cambell / Barry Shears)
15. KC & The Sunshine Band: That's The Way (I Like It) (säv. san. Casey/Finch)
16. Nick Cave: Into My Arms (Nick Cave)
17. Egotrippi: Älä Koskaan Ikinä (säv. Knipi & M. Kauste/san. M. Kauste)
18. Kate Bush: Wuthering Heights (säv. san. sov. Bush, Kate / sov. Powell, Andrew)
19. The Lovin Spoonful: Daydream (John Sebastian)
20. Barry White: You're The First, The Last, My Everything (Barry White/Tony Sepe/Peter Sterling Radcliffe)
21. Enya: Orinoco Flow (säv. sov. Enya / sov. Ryan, Nicky / san. Ryan, Roma)
22. LIVE - HÄÄMARSSI, URUT: Juhlamarssi satunäytelmästä "Prinsessa Ruusunen" (Säv. Melartin, Erkki)
23. Enya: Watermark (säv. sov. Enya / sov. Ryan, Nicky)
24. The Gordon Highlanders: Scotland The Brave (Trad. Skotlanti)
25. Boys of the Lough: A Midwinter Waltz (D Richardson)
26. TUNNUS: Teleks: Elämäni viimeinen rakkaus (säv. san. Pepe Johansson/Markus Koskinen)

Lähetä linkki

Esitysaika

Satuhäät palaa ruutuun uusin jaksoin keväällä 2011.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma katsottavissa 7 vrk ajan ensilähetyksestä.
> Areenaan