yle.fi

Minna ja Jari-Matti


Kokemäkeläiset Minna Virkki ja Jari-Matti Ritvonen vihitään Sastamalan keskiaikaisessa kirkossa ja häitä juhlitaan Vähä-Hisson tilalla maalaismaisemissa. Mukana juhlii parin lapsi, vuoden ikäinen Kimi.

Pariskunnan häät keskikesällä ajoittuvat aikaan, jolloin kummallakin on runsaasti kiireitä. Sähköasentajana työskentelevä Jari-Matti tekee pitkää työpäivää, viimeistelee omakotitalon peruskorjausta ja harrastaa reserviläistoimintaa maakuntajoukoissa.

Sairaanhoitajana ambulanssissa osa-aikaisesti työtä tekevä Minna panostaa pitkään kestäneeseen lauluharrastukseensa, joka on viemässä häntä kohti suurta unelmaansa. Hän on päässyt Tangomarkkinoiden semifinaalivaiheeseen ja kilpailee häiden alla pääsystä finaaliin.

Minnan lapsuudenkodissa musiikki on aina ollut läsnä. Eikä pelkästään kotona: Minnan isä oli ennen eläkkeelle siirtymistään autoilija. Rekkamiehen työ oli rankkaa ja työpäivät pitkiä. Niinpä taipaleilla raikui laulu, johon mukana autossa monesti ollut Minna yhtyi. Siitä alkoi Minnan innostus laulamiseen ja esiintymiseen.

Vaikka myös Minnan isä on laulanut pienestä pitäen, ei hän ole koskaan suostunut esiintymään julkisesti. Minnan häissä hän kuitenkin joutuu lunastamaan lupauksensa tyttärelleen ja tarttuu mikrofoniin. Minnan tivattua vuosia sitten, miksi hän ei laula edes karaokea, oli isä luvannut laulaa joskus tulevaisuudessa Minnan häissä.

Isä ei tuskaile yksin taakkansa kanssa. Myös Minna on kasannut paineita itselleen. Minna aikoo herkistää uunituoreen aviomiehensä laulamalla Jari-Matille sekä alttarilla että hääjuhlassa..

Häiden aikaan pari on seurustellut kolmisen vuotta. Minna ja Jari-Matti tapasivat ravintolassa Harjavallassa, jossa kumpikin tuolloin asui. Pari oli tutustunut illan aikana, mutta kumpikin oli poistunut omia aikojaan ravintolasta. Ennen sitä Minna oli löytänyt lattialta auton avaimet, mutta unohtanut antaa ne henkilökunnalle. Näistä avaimista tuli lopulta heidän suhteelleen tärkeät, sillä kyseessä olivat Jarin avaimet, joita mies etsi pari viikkoa ennen kuin selvisi, missä ne olivat.

”Jari oli löytänyt kuvani irc-galleriasta. Hän muisti, että olin se tyttö, jonka kanssa hän tanssi. Hän totesi, että tulisi mielellään kylään, mutta hän oli hukannut autonsa avaimet. Kysyin millaisista avaimista oli kyse. Niin Jari tuli hakemaan avaimensa ja siitä se sitten alkoi.”

> Katso kuvat kuvagallerista


Ohjelmassa esitetty musiikki

1. Siiri Nordin: Sydämeni osuman sai
2. TUNNUS: Teleks: Elämäni viimeinen rakkaus
3. Ville Valo & Agents: Jykevää on rakkaus
4. LIVE – Minna Virkki: Rakkauden rikkaus
5. LIVE – Minna Virkki: En kasvojas muista
6. Anna Eriksson: Kaikista Kasvoista
7. Lindholm Dave: Sitähän se kaikki on
8. Kerkko Koskinen Vie minut takaisin sinne
9. Barry White: Just The Way You Are
10. Essi Wuorela: Yeh, yeh
11. J Karjalainen: Sekaisin
12. Rauli ”Badding” Somerjoki: Mun sormuksein
13. Rauli ”Badding” Somerjoki: Suukko vain
14. LIVE – Minna Virkki: Vain sun (alkuper. Anna Eriksson)
15. Elvis: A Little Less Conversation
16. Nylon Beat: Seksi Vie Ja Taksi Tuo
17. Minna Virkki – Vain sun (alkuper. Anna Eriksson)
18. Wilson Pickett: Land Of 1000 Dances
19. Agents: Ikkunaprinsessa
20. Enya: Orinoco Flow
21. LIVE – URUT - Juhlamarssi elokuvasta ”Prinsessa Ruusunen”
22. Enya: Watermark
23. LIVE – Minna Virkki: Entä sitten (alkuper. Joel Hallikainen)
24. Anna Eriksson: Ajattelen Sua
25. LIVE – Minna Virkki: Vain sun (alkuper. Annan Eriksson)
26. LIVE – Pertti Virkki & Magna-yhtye: Suvivalssi
27. LOPPUTEKSTIT: Teleks: Elämäni viimeinen rakkaus

Lähetä linkki

Esitysaika

Satuhäät palaa ruutuun uusin jaksoin keväällä 2011.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma katsottavissa 7 vrk ajan ensilähetyksestä.
> Areenaan