yle.fi

Opiskelu alkaa

Kuva Sini Sovijärvi/YLE

Koulu alkaa

Tänään oli sitten aika kokeilla käytännössä eilen oppimiani suunnistustaitoja kodilta kouluun. Tapasin Katjan Placa de Mayorilta josta jatkoimme yhdessä kohti kansainvälistä kielikoulua Don Quijotea. Meillä oli kunnia saada opettajaksemme Almudena, nainen joka hymyili aina ja oli todella innoissaan saadessaan tehtäväkseen opettaa 8 suomalaista espanjankielen alkeisiin. Koulupäivien pituus tulisi olemaan aamu yhdeksästä iltapäivä yhteen jonka jälkeen olisi vapaata opiskelua itsenäisesti tai mahdollisia tehtäviä tai kuvauksia ohjelman tiimoilta.

Tentti ja pudotus

Kävimme ensimmäisenä päivänä läpi asioita joita olimme saaneet tehtäväksemme opiskella jo suomessa, eli kappaleiden 1-4 asioita, kuten tervehtimiset, itsestään ja työstään kertominen jne. Ja yllätys yllätys, heti ensimmäisenä päivänä oli jo ensimmäinen koe !!! Kannatti siis opiskella suomessa jo etukäteen. Koe oli mielestäni helppo, mutta tein virheitä, joita ei todellakaan olisi saanut olla. Lieneekö pieni hermostuneisuus päällä vai mikä. Onneksi en kuitenkaan ollut se joka joutui pudotukseen vaan sinne lähtivät Joni ja Sirpa. Ja tulosten selvittyä, ensimmäinen kotiinlähtijä oli JONI !!! 

Victor

Minun päiväni pelasti Victor. Olli, rakas tuottajamme oli antanut siunauksensa että Victor pääsee piipahtamaan Salamancassa. KIITOS OLLI !!! Siinä taisi kyynel jos toinenkin vierähtää pitkin poskia kun sain halata Victoria muutaman kuukauden tauon jälkeen. Etärakkaus on raastavaa !!!

Vapaapäivä

Espanjassa vietetään myös vappua, tai siis oikeastaan: El día de trabajo. Siispä tänään ei ollut koulua vaan sain nauttia Victorin seurasta koko päivän. Kävelimme ympäriinsä, söimme hyvin ja ehdimme jopa käydä ihailemassa Salamancaa Catedraalin huipulta. Ilma Salamancassa oli todella kylmä. Tuuli ja tuntui että vaatteet jotka olin ottanut mukaan olivat aivan riittämättömät. Luulin että Espanjassa olisi tähän aikaan vuodesta jo lämmintä, mutta taitaa olla maailmanlaajuinen ongelma nykyisin se ettei mikään ole enää niin kuin ennen. 

Victorin oli palattava takaisin kotiinsa ja minä jäin sydän täynnä kaipausta yksikseni ihmettelemään espanjalaista elämän menoa joka poikkesi monelta osin siitä mitä oma elämäni on suomessa. Esim. ruoka ja ruokailuajat. Espanjassa aamiainen koostuu ainoastaan kahvista ja magdalenasta joka on kuin muffinssi tai keksistä tai vastaavasta. Lisäksi voi saada lasin tuoremehua. Lounas, ”LA COMIDA” syödään kahdelta. Lounas koostuu yleensä kolmesta erillisestä lautasesta: Entardas eli alkuruoat joita voi olla esim. En salada mixta, seuraavaksi syödään pääruoka joka voi olla lihaa, kalaa tai äyriäisiä, esim Filete de ternera ja lopuksi syödään jälkiruoka, Postre. Tyypillinen jälkiruoka on Fresas con nata eli mansikat kermavaahdon kanssa, hedelmiä, las frutas tai kaikista parasta:CREMA CATALANA.Se vie kielen mennessään!!! Ruokajuomana on vesi tai viini. Seuraava ruokailutapahtuma onkin sitten päivällinen eli” LA CENA”. Ja tavallisesti se syödään kello yhdeksän ja kymmenen välillä illalla. Siinä olikin minulla totuttelemista että sain ajastettua oman sisäisen kelloni ja ruokailutottumukset espanjalaiseen aikatauluun ja jälkimmäisessä taisin epäonnistua sillä vatsani alkoi reistailemaan jo heti alkuunsa ja ei vastaanottanut kuin pienen määrän ruokaa kerrallaan. Soitto koti Suomeen. Pienehkö koti-ikävä ja ikävä muksuja.

< edellinen    seuraava >

 

Lähetä linkki

Esitysaika

Tiistaisin 3.6. - 29.7.2008
klo 20.05. 

Uusinta lauantaisin ja maanantaisin. Tarkista
uusintojen lähetysajat YLE Teeman sivuilta.