yle.fi

A-tuubi

A-tuubi

Kansan tuomio Halla-aholle!

Lähettänyt: atuubi_ella 08.09.2009 - 16:17

kaupunginvaltuutettu Halla-aho on tuomittu uskonrauhan rikkomisesta 30 päiväsakkoon.  Käräjäoikeus hylkäsi syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Millaisen tuomion Sinä olisit antanut Halla-aholle?

Keskustele aiheesta A-tuubissa!

Toimittaja: Ella Airas
Kuvaaja: Augustina Jämsä

Arvostelujen keskiarvo: 1.4 (496 ääntä)
Katsottu 26300 kertaa
Katso kommentit (48)

Aikamoista toimintaa

Kirjoittanut: Maria 15.09.2009 - 12:06

On kyllä melkoista tämä nykyajan tiedotus. En ole mitenkään yllättynyt YLE:n tavasta uutisoida ko. henkilöstä (viittaan aiempaan ilmaisuun rotutohtori). Se lienee jo suurimmalle osalle selvä, tai ainakin niille jotka ovat jaksaneet asiaan vähääkään perehtyä. Vaikka kyseessä on hyvin provosoiva kirjoittaja, niin mielestäni pitäisi pysyä vielä Suomen lain määrittelemissä rangaistuksissa. Tuomio on kylläkin väärä ja selkeästi poliittinen eikä ainakaan oman oikeustajuni mukainen. Pahempia solvauksia näkee ja kuulee lähes päivittän mutta tällä kertaa napsahti sen osuessa väärään ryhmään tai oikeastaan syyttäjään.

Mutta onhan se kiva tuomita toisia ihmisiä jalkapuuhun ja silleen niinku. En tiedä mitään asiasta mutta linnaanhan se pitäis laittaa koska olen sen kanssa eri mieltä niinku. Yhden järkevimmistä kommenteista esittää tummempi mieshenkilö, tämän enempää ironiaa ei oikein pysty tekemälläkään juttuun saamaan. Jos ei tiedä mitään (ainakaan faktaa) asiasta niin ei ole pakko kommentoida. Siinä nolaa vain itsensä kuten viimeinen kommentoija tekee todella suuressa mittakaavassa.

Tunnen tällä hetkellä suurta myötähäpeää.

Uskomatonta

Kirjoittanut: Köyhä opiskelija 15.09.2009 - 16:24

Ette yhtään läpinäkyvämpää propagandaa saaneet aikaiseksi? Uskomatonta että tällaista julkaistaan 2000-luvun Suomessa.

Häpeä "toimittaja", elät veronmaksajien rahoilla

Kirjoittanut: Yle - kyvyttömien suojatyöpaikka? 16.09.2009 - 01:17

...kyllä tämä oli varsinaista a-tuubaa - asiattomuutta ja asenteellisuutta.

Neuvostopropagandaa 2000-luvun Suomessa

Kirjoittanut: Pohjalainen 16.09.2009 - 06:04

On tämä vain surullista katsottavaa. Hävetkää YLE.

vapautus

Kirjoittanut: jupeli 18.09.2009 - 10:53

vapauttava tuomio Halla-Aholle .
valtio korvausvelvolliseksi aiheettomista syytöksistä.

Yle perkele

Kirjoittanut: Vieras 19.09.2009 - 12:04

YLE, todella hupaisaa. Malliesimerkki siitä, miten ihmisiä aivopestään. Vain yksi nainen uskalsi sanoa, että Halla-ahoa ei olisi pitänyt tuomita mistään ja hänkin lähti HYVIN nopeasti pois kuvasta, koska tiesi, että totuuden sanominen ääneen on VAARALLISTA. Muut haastateltavat näyttivät olevan aika pihalla koko asiasta.

Kysymyksen asettelu?

Kirjoittanut: Ilmuri 25.10.2009 - 01:14

Mitenkähän porukat olisivat vastanneet, jos toimittaja olisi kysynyt vaikka seuraavanlaisia kysymyksiä:
Mitä mieltä olet Halla-Ahon kohtuuttomasta tuomiosta?
Oliko Halla-Ahon poliittinen ajojahti kohtuullista demokraattisessa suomessa?

Olisi varmaan kannattanut myös tiedustella, olivatko nämä kyseiset videolla esiintyneet vastaajat lukeneet Halla-Ahon blogia, tai tiesivätkö edes mistä asiassa on kysymys?

Juttu oli kyllä iltapäivälehtitason roskajournalismia. Säälittävää, mutta kertoo jotain Yleläisten toimittajien poliittisista intresseistä.

Muutama seikka

Kirjoittanut: Vieras 31.12.2009 - 05:47

- "Hän sai 30 päiväsakkoa, onko se mielestäsi tarpeeksi?" Kysymys provosoiva, pitäisi kysyä "Oliko tuomio oikea?" Äärimmäisen harkitsematonta journalismia YLE:n toimittajalta.
- ohjelmasta on selvästi poistettu Halla-ahoa puolustavat vastaukset, yksi laitettu mukaan, jottei vaikuttaisi liian ilmeiseltä. Näistä kommenteistakin voi laskea kuinka moni on Halla-ahon tuomiota vastaan.
- oikeastaan kukaan hastateltavista ei vaikuta perehtyneen ollenkaan syytteeseen, tuomion perusteluihin, saati Halla-ahon kirjoituksiin.

katso video

video

Teinityttöjen rahankäyttö

katso video

video

Torilla tavattiin kuudentoista vuoden tauon jälke...

katso video

video

Päivän puristus: Kyläkoulut ja pommisuojat

katso video

video

Mikael Jungner sosiaalisessa mediassa

katso video

video

Mopokorttiuudistus

katso video

video

Kappeli lämpenee krematorion lämmöllä!

katso video

video

Journalismin katekismus: Journalisti ja vakaumus

katso video

video

Toi on kans yks apina

katso video

video

Pienen koulun edut ja haitat