elvytys

EU ja lupa elvyttää

Erikoistutkija Heikki Taimio Palkansaajien tutkimuslaitoksesta keskustelee siitä pitääkö EU:ssa harrastaa elvyttävämpää politiikkaa. Ja jos pitää, niin millä tavoin sitä voi tai kannattaa tehdä. Elvyttävämpää politiikka EU:hun ovat jo vuosia kannattanut osa tutkijoista ja kansalaisista, mutta nyt painetta on tullut jopa Kansainvälisestä valuuttarahastosta, OECD:stä ja Euroopan keskuspankista. Mutta riittävätkö EU:n keinot elvytykseen,

EU ja talouden näkymät

Millaisen pakkopaidan me olemme luoneet itsellemme etenkin emumaissa. Periaatteessa jäsenmaat eivät saa velkaantua yli kuuttakymmentä prosenttia bruttokansantuotteesta, joten elvytysvaraa ei monellakaan maalla enään juuri ole. Emumailla ei myöskään ole mahdollisuutta devalvoida, joten keinot ovat vähissä. Tietenkin me voimme käydä keskinäistä kilpailukykykamppailua, mutta onko se hyvä ratkaisu.

EU ja talouden lait. Ohjelma on uusinta. Se on lähetetty aiemmin 9.10 2013)

Minkälaisia talouden ohjauskeinoja on käytettävissä EMU-maissa, kuten esim Suomessa ja mitkä ovat näiden keinojen seuraukset? Aiheesta keskustelemassa ovat tutkija Lauri Holappa politiikan ja talouden tutkimuksen laitokselta Helsingin yliopistosta ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen.

EU ja talouden lait

Onko EMU-maissa syytä lisätä työn tarjontaa? Vai onko nyt järkevämpää lisätä työn kysyntää esimerkiksi elvyttämällä? Vai tehdä kumpaakin? Keskustelemassa ovat tutkija Lauri Holappa politiikan ja talouden tutkimuksen laitokselta Helsingin yliopistosta ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen
Ma 09.03.2009 @ 11:55Martti Backman

Tievalta

Savonlinnan maalauksellisen keskustan lävitse aiotaan vetää valtatie. Se on hyvä esimerkki siitä, kuinka Suomessa käytetään tievaltaa. Moni lienee kuullut vanhan tokaisun, että Suomen tielaitos on valtio valtiossa. En ollut arvannutkaan, kuinka lähellä totuutta tuo väite on, ennen kuin tutustuin Savonlinnan ohitustien valmistelun vaiheisiin.
Subscribe to RSS - elvytys