media

Rikollinen ei osaa näytellä rooliaan

Blogisti ja toimittaja Emilia Kukkala luki Sivullisen ensimmäistä kertaa koulussa. Silloin häntä ärsytti Albert Camus´n romaanin päähenkilön passiivisuus. Nyt, 25 vuoden kypsässä iässä, hän jo symppaa Meursaultia, rikollista josta tulee moraalisen paniikin uhri, kirjan ainoan suunnitelmallisen murhan kohde. Mestariteoksen äärellä Camus´n 100-vuotisjuhlia korkkaavat myös Timo Harakka ja Anna Kortelainen - TV1 sunnuntaina 4.8. klo 20.00
Ma 24.10.2011 @ 13:37Virpi Hukkanen, toimitaja, A-talk

Lopettakaa työttömäksi kouluttaminen!

Ylikouluttaminen on tuottanut ennen kaikkea pettyneitä nuoria aikuisia. On surullista nähtävää, kun artenomit, medianomit ja maisterit huomaavat kolmi- ja nelikymppisinä yhä vain yrittävänsä päästä alalle. Tekstiilitaiteilijalle tai teatteripuvustajalle ei aukene työpaikkaa ja freekeikoilla ei elä. Media-alalle valmistuneelle irtoaa tuotantotalosta pesti vain palkattomana harjoittelijana.

Sivut

Subscribe to RSS - media