Palautteesta ja sen antamisesta
Eräs tämän riemukkaan työn luontaiseduista on kuuntelijoilta tuleva palaute. Sitä tulee meille Kiekuuseen tätä nykyä varsin runsaasti. Olen hyvin iloinen siitä, että sitä tulee. Vaikka tosi ammattilaisen pitäisi varmasti pystyä olemaan palautteelle tietyssä määrin immuuni, tai ainakin uskottavasti esittämään immuunia, niin totta kai vaikuttaa. Sitä on turha kieltää. Eräs meidän ammattikuntamme sisäisistä vinoumista on se, että aina pitäisi esittää, että palaute ei hetkauta mihinkään, vaikka totta kai se kaikkia jollain tavalla hetkauttaa.
Meille tuleva palaute on paljolti joko puolesta tai vastaan. On niitä, joissa ohjelmaa ja sen tekijöitä kehutaan ylisanoja säästelemättä ja niitä, joissa mokoma ärsyttävä lastenohjelma manataan helvetin alimpaan hellahuoneeseen.
Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että silloin, kun kehutaan on kivaa ja silloin, kun haukutaan ei ole. Siitä huolimatta olen tyytyväinen kaikesta palautteesta. Haukutkin ovat parempi, kuin ei mitään palautetta. Että se siitä viileän ammattimaisesta suhtautumisesta.
Tässä työssä oma persoona on tärkeä työkalu. Siksi palautekin on usein hyvin henkilöön menevää. Ei siis arvostella ohjelmaa, vaan sen tekijää. Eikä välttämättä edes arvostella vaan haukutaan. Joskus väsyneellä hetkellä se voi vähän vihlaista sielua.
Jos palaute on edes vähän asiallista ja se on osoitettu suoraan minulle, vastaan useimmiten. Sellaiset palautteet, joissa vain puretaan pahaa oloa solvauksiin, on parempi jättää omaan arvoonsa.
Joskus saan kuitenkin itseni kiinni heikolla hetkellä. Pari päivää sitten kävi juuri näin. Ohjelmamme sähköpostiin tuli viesti, jossa mietittiin, että onko se ärsyttävä, lapsellinen, typerä kekäläinen edes käynyt armeijaa, vaikka tokkopa häntä huolittaisiin sinnekään. Olin jo kirjoittamassa vastausviestiä, jossa listasin varusmiesaikani saavutuksia ja kuntoutumistani reservissä, kun tajusin, että mitäpä minä tästä itseeni ottamaan. Ei viestin lähettäjää oikeasti kiinnostanut vaikka olisin sotamarsalkka, kunhan sai haukut haukuttua.
Eniten lämmittäneen palautteen olen tulostanut kotiin jääkaapin oveen. Siinä 81-vuotiaan isoäidin lapsenlapsi kiittää mumminsa puolesta ja kertoo, että ohjelmamme on niitä harvoja asioita, jotka saavat mummin vielä innostumaan maallisista asioista. Silloin, kun oikein väsyttää herätä keskellä yötä kiekumaan, niin vilkaisen jääkaapin ovea ja taas jaksaa.
Lähetä palautetta: kiekuu@yle.fi
Mikko
7 kommenttia
Ti 10.07.2007 @ 12:56
Voi sinua Mikko, epäilyinesi! Sillä sinä olet öitteni aurinko ja aamujeni heräämispakko, enkä minä ole vasta kuin viisikymmentäseitsemän vuotta!
To 02.08.2007 @ 10:14
Kiekuun takia piti hankkia keittiöön radio, kun muuten ei ehtinyt kuunnella kuin osan ohjelmasta automatkalla töihin. Kiekumisenne on saanut kerran jos toisenkin aamunhappaman töihinmatkaajan vetämään suutaan hymyyn ja ettei vain peräti nauramaan ihan ääneen. Kieutte hersyvästi!
Su 16.09.2007 @ 17:18
On ikävä Mikon aamuja,tule pian takaisin.Terveisin Leena Helsingistä
Pe 12.10.2007 @ 09:03
Kiva kun Mikko palasit,tuntuu aamutkin taas normaaleilta.Älkää välittäkö haukuista,omaa pahaa oloaan yleensä ihmiset purkaa johonkin vieraaseen,kun ei muita ole. Minusta teidän juttuja on ihan kiva kuunnella,eikä kaikkien tarvitse ryppyotsaisia olla.Niitä ihmisiä tapaa muutenkin nykyään.Kun on paljon menettänyt elämässä,osaa jo arvostaa muitakin ihmisiä.Pääasia on ,että voitte tuottaa jollekkin ihmiselle hyvää mieltä pitkälle päivään !
La 27.10.2007 @ 23:00
Vaikka olen tuttavapiiriini verrattuna aamuvirkku, en valitettavasti aivan viideltä jaksa nousta kiekumaan. Mutta puoli kuudeksi kuitenkin. Ja siihen Mikko/Minnakiekuuta rutiinina kuin se aamupuuro. Ekakerrat ovat mukavia äänikuvia, erityisesti mieleen on jäänyt Minnan karvanpoisto ja Mikon lypsy-yritys. Hajulukon puhdistus toi elävästi jopa hajumuiston mieleeni siitä omasta ekasta. Yksi asia kuitenkin harmittaa: radiota on pakko pitää varsin hiljaisella, sillä perhe yrittää vielä nukkua aamuvirkusta äidistä huolimatta. Niinpä joudun syöksymään radion viereen sieltä kahvikuppini äärestä, kun Arvo soittaa. Onneksi Arvo on niin nopea, ettei kahvi ehdi jäähtyä. Sanoisin että Arvon mekin ansaitsemme, joka torstai. Mikkoa ehti tulla tässä syksyllä jo ikävä, josta hän saa olla ylpeä, sillä en ole ketään toista radiotoimittajaa KOSKAAN ikävoinyt. Ehdin jo pelätä, että hän ei tulekaan takaisin, sillä monena aamuna ehdin pettyä. Voisiko tätä sanoa riippuvuudeeksi? Tosin vieroitusoireita ei tullut. Mikolta vielä kysyisin: onko sinulla suunnitelmissa tulla Pieksämäelle näyttelemään? Näin sinut Vanja-enossa - en tiedä näyttelitkö silloin vai olitko oma itsesi. Mutta täydestä menit kuin väärä raha.
Kiitos hyvästä radio-ohjelmasta - puuro vie nälän aamupäiväksi ja ohjelmanne virittää aivot.
Arja Pieksämäeltä
Ke 05.03.2008 @ 08:37
... klo 8 sijaan?
Siksi, että saan kuunnella edes hetken
MIKKOKIEKUUTA !
Kiva, että on edes yksi syy, miksi elää Suomessa :)
Muutoin voisikin muuttaa pois.
Doris
