Off The Record
Tapasin helmikuussa 2008 ensi kertaa Daniel Katzin. Kuvasimme Kirjamaan Minun kaupunkini -osiota Loviisassa, Katzin nykyisessä kotikaupungissa. Osiossa kirjailija esittelee kolme itselleen tärkeää paikkaa kotikaupungissaan. Katzin paikat olivat Loviisan tori, jonka reunalla ovat Raatihuone ja kirkko, Pinkku-pubi, jossa istuu paikallisen ydinvoimalan työntekijöitä sekä Katzin entinen koti Liljendalissa, reilun kymmenen kilometrin päässä Loviisasta.
Katz, ohjaaja Miia, kuvaaja Jouni ja minä kohtasimme torilla. Kirjailija oli juhlinut edellisenä iltana ja oli riehakkaalla ja hulvattomalla tuulella. Heti alettiin vitsailla. Sain myös kuulla muistuttavani nuorta Aulikki Oksasta. Kävimme käynnistämässä kirjailijan päivän Aleksanterinkadun ja Mannerheiminkadun kulmassa olevassa kuppilassa. Kaksi tilasi kahvia, kolmas teetä, neljäs lonkeroa.
Kuvasimme ensimmäisen kohtauksen ulkona torilla, ja alkoi seikkailu, joka ei koskaan päätynyt televisio-ohjelmaan. Hurmaava kirjailija tunnistetaan pikkukaupungissa, hänelle moikkailivat niin tarjoilijat kuin poliisitkin. Kuvaustauoilla veimme Ylen valkoisella pakettiautolla Katzin ystäville kahvia ja savukkeita. Dani oli vauhdissa, vitsit sinkoilivat. Kuvauskohteissa oltiin seesteisemmin. Katz puhui kiinnostavasti, eikä kaikki siitäkään aina mahdu televisio-ohjelmaan.
Haaveilen välillä siitä, että ohjelmaan päätyisivätkin kuvaustilanteen ulkopuolella tapahtuneet asiat: hervoton pelleily, suorat sanat, pienet juorut. Kamera kuorii aina jotain ihmisestä. Inhimilliset rosot tasoittuvat. Kamera, vaikka kuvaustilanne olisi kuinka rento, jäykistää tottunuttakin esiintyjää. Julkisuuteen ei haluta antaa itsestään kaikkea. Ainakin on jos itsekritiikkiä.
Haaveillessani of the record -materiaalia sisältävästä ohjelmasta tiedostan, että toimittajana minun pitää myös suojella haastateltavaani. Sovin etukäteen hänen kanssaan, mistä suunnilleen tullaan puhumaan. Yllätyksille pitää jättää tilaa, mutta haastateltavaa ei voi huijata. Tauot kuvauksissa – kun esimerkiksi siirrytään autolla kuvauspaikasta toiseen – ovat lepoa ja rentoutumista varten. Silloin voi huokaista, olla hassu ja hullu ja vaikka kuinka tolkuton. En itsekään toivoisi, että taukohölinöitäni lähetettäisiin televisiosta.
Pitkinä kuvauspäivinä, joihin mahtuu monta lyhyttä valojen, mikrofonien ja kameran säätötaukoa, pidämme juontajakollegani Reidarin kanssa itseämme vireinä puhumalla lähes taukoamatta. Tunnustan, että 70 prosenttia (toisinaan 90 prosenttia) niistä puheista on paino- eli lähetyskelvotonta. Haastateltavien kanssakin päästään joskus tauolla samaan vauhtiin. Daniel Katzin kanssa ainakin päästiin.
Sain kiitoksen hyvästä ja hauskasta kuvauskeikasta Katzilta, kun haastattelin häntä vuosi Loviisan kuvausten jälkeen toisessa yhteydessä: ”Sun kanssas on hauskaa!” kirjoitti Dani Berberileijonan rakkaus -kirjansa kansilehdelle. Kiitos samoin Dani!
