Ke 05.06.2013 @ 14:08Päivi Leino

Maalaiskoiran virka muuttuu

 



Paavo-collie on paimenkoira. Se yritti kyllä paimentaa aidan yli karkaavia nuoria lampaita, mutta lopulta lampaat jahtasivat sitä. Paavo onkin enemmän kuin rotutoverinsa Lassie muinaisessa TV-sarjassa. Se paimentaa ja suojelee perheen lapsia.

Saavuttuani Ahdin tilalle Sastamalan Lantulaan Paavo-koira oli heti paikalla, kun tervehdin lapsia. Myöhemmin navetan nurkalla kyselin lapsilta tilan eläimistä. Paavo oli tarkkana ja änkesi lasten ja mikrofonin väliin. Vielä kun katselimme yhdessä pihasta löytyneitä kiviä, Paavo arvioi väliintulon parhaaksi. Lempeä mutta määrätietoinen viesti kuuluu: vieras pysyköön kauempana lapsista.

Kierrellessäni ohjelmanteossa kyliä eri puolilla Suomea tapaan lukuisia koiria. Ei nyt joka talossa, mutta ilman muuta suurimmassa osassa niistä, joissa olen käynyt, asuu koira tai koiria. Moni niistä käyskentelee Paavon tapaan vapaana pihamaalla.

Valtavan kokoinen landseer Reino haukkuu kumeasti tulijat Hannusen taiteilijaperheen kodin, vanhan sähkölaitoksen pihalla Riihossa Keuruulla. Muut perheen yhdeksän koiraa ovat pikkuruisia Reinoon verrattuina.

Pystykorvainen Tuikku on saanut kutsumanimensä isäntänsä elinkeinon parista. Se elelee Saimaan rannalla Piojärvellä pontikkatehtaana palvelevan vanhan navetan liepeillä vapaana, kuten sen kumppanikin, eläkepäiviä viettävä islanninhevonen. Samalla kylällä asuvat Kutvosen koirat Hevi ja Rokki osaavat itse avata kotinsa takaoven ja luikkia ulos, jos siellä tapahtuu jotain kiinnostavaa.

Kehä III:n tuntumassa Kirkkonummen Luomassa koirat elävät kaupunkimaisemmin ja kulkevat kytkettyinä. Kotona töitä tekevä Virpi Haavisto saa kaivatun tauon aherrukseensa, kun aivan hiljaa ja kiltisti keittiössä odottava noutaja Charlie vie talutushihnan toisessa päässä Virpin lenkille. Hjördis Nymanin terrieri Alice on tullut kennelistä Ruotsista asti ja hyppää sohvalle istuutuvan emäntänsä syliin.

Koiran asema maaseudulla on muuttunut. Kun se ennen toimitti virkaansa tilalla siinä kuin muukin työväki, nyt siitä on tullut perheenjäsen.

0 kommenttia

Kylillä

Kylillä-kesäsarja ravistelee ennakkoluuloja kuihtuvista kylistä, joista pakenee jokainen siihen suinkin kykenevä. Kaikki työt eivät olekaan siirtyneet kaupunkiin kymmenien kilometrien päähän, eikä työ maalla enää tarkoita pelkästään maanviljelystä ja karjanhoitoa. Kyläkauppiaana, opettajana, lossikuskina, riistalintutarhurina tai vaikkapa pontikkaa laillisesti tiputtamalla elätetään perhettä. 

Blogissa toimittaja Päivi Leinon tuumailuja kyläreissuilta.