Ma 06.09.2010 @ 22:59Maikki

Viikko 35 3.9.2010 | Fiiliksiä Rovaniemi – Kemijärvi-akselilla - Maikin näkövinkkelistä

Huu haa.

Matka on taittunut Rovaniemeltä Kemijärvelle ja takaisin. Ensimmäiset naurut on naurettu logistiikan pettämisestä jo alkumetreillä. Aamuvuoroa ja iltavuoroa samoilla ja eri laitteilla. Laitteita ja tietoja juostaan pitkin poikin illalla hotellin käytävillä. Joku juttu jäi vaille jälkisäätöä, mutta löytyykö se koneelta 1, 2, 3, 4, 5 vai 6 vai ehkäpä joltain niihin kuuluvalta kovalevyltä vai epämääräisesti vähän molemmilta. Kuka ottaa minkäkin kameran seuraavana aamuna mukaansa ja mitkä jäävät iltaryhmälle jollain kulkuneuvolla kuljetettavaksi, sillä suurella mahdollisuudella aamuryhmä ei ole vielä ”kotona” ennen iltaryhmän töihin menoa.

 

Matkani alkaa lentäen Tampereelta. Helsingissä odottelen jo hieman huolissani Tiinan ilmestymistä. Hän on kenties viimeinen, joka saapuu koneeseen. Toteaa jonojen olleen älyttömiä, vaikka oli tehnyt koneeseen tsekkauksen jo etukäteen. Jatkossa on siis syytä olla lentokentällä ajoissa. Erityisen harmissaan Tiina on menetetystä vispipuurosta. Se siis todettiin ”vaaralliseksi nesteeksi” turvatarkastuksessa. Elvi ja Mikko ovat lähteneet matkaan jo sunnuntai-iltana vieden auton junalla Ouluun ja sieltä ajaen Rovaniemelle.
 

Rovaniemen hotellille pisteitä (Sokos). Varsinkin käytävät hivelivät estetiikallaan silmääni. Myös saunan limen vihreän ja suklaan ruskean vuorottelu kaakeleissa ja rentoutumistilan tekstiileissä antoi tyylikkään, sopivan minimalistisen ja rohkean vaikutelman. Sinänsä olen aina huutanut hotellien ruskeaa ja synkkää väritystä vastaan, mutta tässä oltiin onnistuttu.


Hauska jälleennäkeminen tapahtui Rovaniemellä. Meidän ensimmäinen kohde ja Hannan, kuvataiteilijaystäväni Tampere-ajoilta, ensimmäinen työpäivä sijaisena samaisessa koulussa. Tiesin hänen olevan kaupungissa, mutta tavata nyt näin törmäämällä konkreettisesti luokkahuoneessa – ei edes opettajienhuoneessa – oli hauskaa.


Rovaniemellä aamuryhmä (Tiina & Maikki) viettivät niin kutsuttua laatuaikaa vapaalla ruokaravintolassa viisi tuntia istuen. Kassi oli pakattuna jo aamusta ja heitetty auton takapenkille. Huoneen avain oli luovutettu. Koulupäivän päätyttyä ulkona ripsi vettä ja tuuli kävi luihin. Ulkoilu oli pois laskuista. Nälkä kurni mahassa, joten ravintola oli hyvä kohde. Pöytää valittaessa tärkein seikka oli pistorasian löytyminen lähettyviltä. Siinä me sitten kauhoimme ruokaa sisäämme toisella kädellä ja editoimme toisella. Vapaa-aika meni valmistuneiden elokuvien lopputöihin. Haettuamme sitten iltajengin työpajaltaan, suuntasimme nokkamme kohti Kemijärveä. Onneksi matka oli lyhyt (noin 86 km).
 

Aamuvuorossa kello herätti kello 06:00. Jos suhteellisen lähellä oleviin kohteisiin lähteminen vaati tämän heräämisajan - lisättäköön siihen 10 minuutin torkkuherättimen painanta – moneltako täytyy herätä ajaakseen 30 kilometrin päähän. Kääk, en viitsi ajatella tätä etukäteen.


Kemijärvellä kerkesimme Tiinan kanssa käydä jopa parin tunnin uimahalliretkellä. Tarjolla oli 25 metrin rata, juoksuvöiden lisäksi käsiin laitettavat räpyläsormikkaat, erilaisia hierovia suihkuja ja poreita sekä tavallisen saunan lisäksi höyrysauna. Tulimme vaaleanpunaisina pois.
 


Olimme kutsutut myös serkkuni ja hänen opettajavaimonsa tykö syömään herkullista mustikkapiirakkaa. Mukava viettää hetki kotioloissa hotellin sijaan, vaikka koti ei ollutkaan oma. Elvi ja Mikko olivat kolaroineet autoa. Peruutettaessa takana oleva auto ei ollut näkynyt sivupeileistä. Vasemmalla puolella takapuskurissa oli komia lommo. Vapaa-aika meni siis vakuutusraporttia tehdessä. Jälkeenpäin tuli tieto, että raportti oli mennyt väärään vakuutusyhtiöön. No, mistäpä tuota voisi arvata, että jos autosta löytyy Fennian vakuutuspaperit, niin raportti pitäisikin tehdä Tapiolaan.


Olen onnellinen Kemijärvestä, missä yövymme kaksi yötä samassa paikassa. Rovaniemellä, ensimmäisellä pysähdyksellä, ei tarvinnut avata henkilökohtaista laukkuaan kuin hammasharjan verran. Toisella pysähdyksellä oli pakko ladata ulkoiset kovalevyt pöydälle ja aloittaa siirto-operaatio, jotta perjantaiaamuna Helsinkiin lentävä jengi saisi valmistuneet elokuvat mukaansa. Pasilasta oli kantautunut tietoa, että ongelmia pukkas. Toisen ryhmän lähetetyt materiaalit eivät olleet siirtyneet kunnialla nettiin. Joku valmis pätkä oli tuhoutunut kokonaan – ei hätää, ne löytyvät kyllä kovalevyiltämme – ja äänen kanssa oli häikkää. Elvi ja Mikko lähtivät siis vapaapäivän sijasta hoitamaan asioita Pasilan päätyyn perjantaiaamuna.


Rovaniemen koulupäivän jälkeen ennen koneen lähtöä oli hetki käydä moikkaamassa valkopartaista hemmoa napapiirillä. Tokihan oli käytettävä tilaisuus hyväksi käydä kuiskuttamassa Joulupukin korvaan lahjatoiveet. Vanha kuoma kaappasi meidät kainaloomme, ja fotohan siitä napattiin suu mandariinisanaa tapaillen. Kuka lie kyseisen hedelmän poseeraukseen keksinyt, mutta ainakin henkilökohtaisesti aion pistää tämän sanan pannaan. Siinä minä istuin kuin tatti huulet epämääräisesti törröllään. Ehkä pitää mennä puheopetukseen ja ääntää hedelmä toisin.

 

Elvi on huomioinut matkan aikana monta porokylttiä ja -logoa. Oikeita ei tepsutellut tiellämme. Hilloistakaan ei jäänyt suuhun makuelämystä. Ainoat lakat olivat Rovaniemi-Kemijärvi-tiellä tien vieressä isohkoina patsaina.

 

Pois lähtiessämme jätimme auton hotellin autotalliin. Sivuoven kahva jäi käteen. Ei muuta kuin hoitamaan asiaa. Tiina sääti autoa huoltoon siinä, missä Maikki siirsi kiireellä sen päiväisten elokuvien materiaaleja ulkoiselle kovalevylle.

Silmä on raskas. Lento myöhässä. Kotiavain hukassa. Toivottavasti tyyny on pehmeä.

 

0 kommenttia

Mediabussi

 

Mediabussi matkaa ympäri Suomea pitämässä videotyöpajoja nuorille mediakasvatuksen nimissä. Työtä rahoittavat Yle ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Mediabussin videotyöpajoissa nuoret mm. suunnittelevat, kuvaavat ja editoivat omia elokuviaan.

Mediabussin ensimmäinen kiertue tehtiin jo  vuonna 2006. 
Uusi kiertue uusin vetäjin starttaa helmikuussa 2012. Tänä vuonna vieraillaan mm. kouluilla, kirjastoissa ja nuorisotaloilla.

Jos haluat Mediabussityöpajan paikkakunnallesi, ota yhteyttä media.bussi@yle.fi!

 Mediabussi facebookissa

Blogiarkisto

2010

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu