Hiihtoloma(ko?)

Heipähei taas näin viikonloppua ja lomaa edeltävänä päivänä. Vai pitäisikö sanoa aloittavana päivänä!

Itse olen ottanut tämän viikon aika rennosti. Sain vasta tänään perjantaina enkun kieliopin viimein käteeni. On tässä ollut vähän kaikenlaista; harrastuksia, työhaastattelua ja sen jälkeen työn saantia, vuokrasopparin kirjoittelua jne. Tänään sitten vein puhelimenkin toistamiseen jo huoltoon, eli sinne meni viimeinenkin kuvamateriaalin mahdollisuus! (Ei tosiaan mitään haisua kameran laturista)

Rehtori sanoi meille ennen lukulomaa, että älkää menkö vielä töihin. Nooo... Minä nyt olen aina halunnut oppia kaiken kantapään kautta, joten haimpa töihin ja päätimpä sitten sijoittaa muutonkin tähän pahimpaan kirjoitusaikaan. Tiistaina on sekä muutto että ensimmäinen työpäivä! Kai minä niitä kieliä ehdin illallakin lukea, maalauksen lomassa ja mahdollisia laminaatteja asennellen sivussa kenties? 

Stressi ei pukkaa vielä, ainakaan minulla. Miten siellä näytön toisella puolella? Ne keillä esseekoe koittaa 14.3, niin pitäisi parin viikon päästä viimeistään alkaa kuumottelemaan. Siitä puheen ollen sain alustavia tuloksia tekstitaidosta, ja jos pisteet eivät hirmuisesti laske, niin esseekokeesta jos selviän samaan tyyliin kuin aikaisemmista esseistäni, niin tavoitteeni on taattu! =) Sen jälkeen kaikki on enää venäjästä kiinni, että saanko täydet pisteet hakuuni! Hope so!

Onko teillä tullut tekstitaidon tai kuunteluiden alustavia? Onko tullut toivottua tulosta? 

Löysin meidän koulumme sivuilta kuvia, joissa esiinnyn, kuvaajasta ei tietoa (lienee joko rehtorimme tai jokin opettajistamme), mutta joka tapauksessa muita kuvalaisia piilotellen leikkelin taidokkaasti paintilla itseni, tai ainakin noin 3/4 minusta. 

Ja kannattaa huomata kyseisenä aamuna, ettei vaatevarastosta löydy yhtäkään mustaa paitaa, jonka hihat olisivat pidemmät kuin 3/4! Ei välttämättä lämpöisin vaihtoehto 30 asteen pakkasessa. Tosin turha valittaa, koska osalla porukasta oli paljaita reisiä ja sääriä... Propsit näille kestäjille! ;)

 

Meri-Tuuli

Ti 22.02.2011 @ 22:49vimm

Lomaa odotellessa...

Aika menee niin nopeasti, ettei pysy laskuissa mukana... Tekemistä riittää aamusta iltaan ja silti tuntuu, että puolet asioista jää tekemättä. Ja kirjoitukset on päivä päivältä lähempänä. Yllätys sinänsä...

Penkkarit tietysti missasin, kun istuin torstain kiltisti tunneilla ja menin aikaisin nukkumaan, että jaksaa taas perjantaiaamuna nousta pirteänä ylös klo 7.00 ja ahkeroida koulussa päivän. Viikonloppuna fiilistelin kyllä kuvista, miten tuttujen penkkarit oli sujuneet. Toivottavasti kaikilla oli huippukiva päivä ja nauttikaa nyt hyvin ansaitusta lomasta! Jota ei tietenkään lomana saisi pitää, mutta ei mennä nyt siihen, tehkää se silti.

Mullekin on kyllä lomaa tiedossa, kun tämän viikon jälkeen olisi luvassa hiihtoloma. Kymmenen päivän vapaa on tervetullut tähän väliin, saa nähdä miten hyvin pysyn aikatauluissa ja saan rästihommia tehtyä. Liian vähän sieltä on kyllä varattu lukemiselle tilaa...

Enkun oikeat rivit tuli aikoja sitten esille ja ainakin minä sain alustavatkin pisteet jo, mitenkäs muilla? Olin loppujen lopuksi kuitenkin ihan tyytyväinen, samanlaista pistemäärää mitä parhaimmillaan on tullut ja toivon nyt, että tuo oli muittenkin mielestä edes vähän hankala...

-vilma

Penkkarit tuli, penkkarit meni

On aika pistää uusi viikko käyntiin ihan lukuloman nimissä. Penkkarit meni ja kaikilla oli toivottavasti hauskaa! Itsestäni ei ole mitään kuvamateriaalia, koska kamerastani on akku loppu ja laturia ei muuton jäljiltä löydy MISTÄÄN! 

Tässä vähän meidän penkkaripäivästä: 

Koululla oli aluksi abeille ja opettajille kahvitukset, jonka jälkeen oltiin aseistautuneena huulipunien kera ykkösiä ja kakkosia vastassa. Vähän ajan kuluttua auditoriomme täytti joukko erilaisia hahmoja ja niitä toljotti suurehko määrä punanaamoja. 

Aamunavauksemme jälkeen jatkoimme kulkua lähimmälle ylä-ja alakoululle, jossa itse sain tuhlattua varsin hyvin kaikki karkit. Loppu porukka jatkoi vielä parille toiselle alakoululle bussilla ja lopulta kulkueeseen, joka meni Kouvolan keskustassa. Minulla ei ole näistä infoa, vaikka koomista kyllä, aikataulun suunnittelin ja bussin meille tilasin... Käväisin tuona välinä asuntoesittelyssä ja sen jälkeen kelassa. Huomenna tehdään vuokrasopimus! 

Tämähän tarkoittaa sitä, että pääsen jopa kuukauden alussa lukemaan rauhassa. Täällä nykyisessä kämpässä kun sattuu olemaan poikaystäväni parivuotinen pikkusisko, äiti, mummo ja yleensä myös vaari... Koita siinä sitten lukea YO-kirjoituksiin! 

Nyt on viimeistään aika väsätä jonkinlainen lukusuunnitelma, jos aikoo jonkinlaista suunntelmaa ylipäätänsä väsätä. 

Päätin ostaa äidinkielen abipainoksen, josko siitä olisi yhtään apua esseekokeeseen. Selattuani sen läpi, totesin, että olisi pitänyt hommata se jo ennen tekstitaitoa, mutta enhän minä tiennyt sen olemassaolosta mitään. :(

Jos oikein muistan, tämän viikon lukusuunnitelman kohdalla taitaa lukea ENA. Voivoivoivoivoivoi.... Ehkä aloitan lukemaan vaan sanoja, tai ehkä aloitan kieliopista... En tiedä yhtään! Tai ehkä kuuntelen enkun mp3-kurssin aluksi ja sitten mietin lisää. Noh ehkä keksin ennen iltaa, mitä luen ja miten luen. Onnea teillekin!

Tässä jonkinlaista kuvamateriaalia meidän lukiomme kulkueen osalta (kuvat osoitteesta: http://taavitihkan.blogspot.com/ )

 

Meri-Tuuli

Ti 15.02.2011 @ 18:13vimm

Viimeinen kuuntelu

Nyt on taas lätsä himpun verran lähempänä ja yksi juttu pois tehtävälistalta. Mitkä fiilikset jäi enkun kuuntelusta?

Monivalinnat tuntui musta melko hankalilta. Varsinkin ne viisi viimeistä, jotka tuli vain kerran tuntui menevän ihan arvailuksi. Avoimet menikin sitten vähän paremmin, mutta eipä ole ikinä ennen tullut noin kiire vastausten kirjoittamisessa... Heti kokeen jälkeen tuntui, ettei se hyvin mennyt, mutta saa nyt nähdä. Kuuntelusta menin suoraan kouluun ja äsken vasta tulin takaisin kämpille, eli nyt pitäisi tsekata millaisia pisteitä todellisuudessa on odotettavissa.

Se olikin sitten (toivottavasti...) viimeinen yo-kuuntelu tältä erää. Aika montahan niitä on tullut viime vuosien aikana kuunneltua, hurjaa.

-vilma

Kuunteluihin keskittyen

Tällä viikolla joillain alkoi kuuntelut jo eilen toisella kotimaisella kielellä, mutta mulla oli tänään ekana enkku vuorossa. Yllätyin sen helppoudesta, mutta eihän sitä vielä tiedä, mitä sieltä loppujen lopuksi tulee... 

Huomenna onkin venäjän vuoro! Mä käytän siihen henkilökohtaisia suhteitani hyväksi, eli poikakaveri saa lukea kaikki sanat mulle nauhalle, jotta osaan yhdistää oikean ääntämisen suomennokseen. Siihen tuo nauhuri! On muuten tosi kätevä väline! Luin sinne jo kaikki enkun sanat abipainoksesta ja venäjän kielioppi plus osa enkun kieliopista löysi jo paikkansa sieltä.

Innostuin muutenkin tuosta kuuntelemisesta nyt kun kuunteleminen on ajankohtaista. Latasin abitreenien mp3-versioita oppikursseista.

Mikäpä sen parempi, kuin nauhoittaa ensin nauhalle ja sitten lukiessa kuunnella samalla nauhaa. Tulee kahdesta tuutista opittavaa! =) 

 

Henkilökohtaisemman stressin minulle aiheuttaa nyt asuntoasiat. Kävimme eilen maanantaina katsomassa kaksiota ihan keskustassa ja ihastuimme siihen heti! Aivan mahtava! Ikävä kyllä sillä on myös muita hakijoita, joten ei mitään tietoa, että saadaanko sitä. Omien ylioppilasjuhlien viettopaikka on siis vieläkin auki.

Tänään ajattelin kuitenkin myös rentoutua Zumban tahdissa! Plus nappasimpa koululta viisi kiloa karkkia penkkaripäivää varten! Kohta alkaa lukulomakin, joten hophop jakakaa lukualueet tasaisesti, ettei tule kirittävää loppua kohden! =) Onnea kaikille vielä huomisiin kuunteluihin! 

Meri-Tuuli

Ti 15.02.2011 @ 00:35vimm

Hyvää ystävänpäivää!

Muistakaahan kaiken kiireen ja lukemisen keskellä pitää huolta myös niistä tärkeimmistänne eli ystävistä!

Onneksi edes kaksi asukasta tässä kämpässä muistavat olla stressaamatta ja huolehtia kaveristakin.

Kuvan toivotukset tietysti vähän kansainvälisempään malliin, huomista odotellessa.

-vilma

Hyvää syntymäpäivää MINÄ! :)

Mikäpä sen mahtavampi alku synttäripäivänä kuin istua tekstitaidon kokeessa noin 4,5h. Oli muuten kivat aiheet! Lällyhelppohan olisi ollut tehdä se referaatti, mutta arvatkaa, muistinko ekalta lukion luokalta mitään referaateista, aivan... en! (muistaakseni sitä käsiteltiin joskus silloin kaukaisuudessa) Tiesin vaan, että jostain lyhennelmästä kyse, joten en halunnut ottaa riskiä. Toivottavasti 2,3,4 pysyvät nyt sitten aiheessa.

Heti kun olin kirjotukset kirjottanut, niin lähdin tarkistamatta menemään, koska mun tapani mukaan, olisin vaan ruvennut miettimään, että onkohan tää nyt hyvä ja lopulta oisin ollu kirjottamassa kaikkea uudestaan.

Katsotaan tuoko ilta parempaa tullessaan, josko sitä uskaltaisi lähteä johonkin juhlimaan. =) Maaginen päivä 11022011!

Miten teillä meni? Lähtikö pikkujännitys pois tai oliko edes jännitystä ennen koetta? 

Ja viikon päästä penkkarit! Onko kaikilla puvut yms. hommattu? =)

 

Meri-Tuuli

Pe 11.02.2011 @ 00:00vimm

Ensimmäinen koitos

Huomenna tähän aikaan meitä tekstitaidosta hengissä selvinneitä on taas vajaat 30 000 lisää (en vastaa faktojen oikeellisuudesta, mutta jotain sinne päin...). Vuoden takaisesta ei itselläni ole juurikaan muistikuvia, eikä sitä myöden myöskään varmoja vinkkejä tai edes vertaistukea. Huomenna pitää tietysti olla iskussa, eli koittakaa nukkua paljon (mikä tarkoittaa sitä, että luette tämän vasta kokeen jälkeen, tunnolliset abithan on tähän aikaan unten mailla!) ja syödä hyvin aamulla. Mukaan tietysti tarpeeksi evästä ja ainakin omasta kokemusesta suosittelen pukemaan myös useamman kerroksen vaatteita. Niin joo, on mulla yksi muistikuva viime kevään tekstitaidosta: salissa oli hemmetin kylmä!

Paluu arkeen on toistaiseksi oikeasti ollut melkeinpä ihana. Lukiojaksolla en juuri ole luokkakavereitani nähnyt kun lukio-opiskelut on eri vaiheessa kun suurimmalla osalla luokasta. Mukavaa vaihteeksi olla tällä porukalla tunneilla, ja opiskella vähän erilaisia aineita, jotka oikeasti kiinnostaa tosi paljon. Ja kun se opiskelu ei ole vaan sitä luokassa istumista ja pänttäämistä. Ei tämä mun honeymoon varmaan loputtomiin kestä, mutta kivaa kuitenkin!

Nyt nukkumaan ja niitä neuvoja kun ei ole antaa, niin ei muuta kun hurjasti tsemppiä huomiselle!

-vilma

Ai sekasin? Ei, se on vain stressiä!

 Mitä lähemmäs kirjoituksia tullaan, niin alkaa se näkyä mun alitajunnassa varsin selkeesti. Mun "lukuloma" on periaatteessa jo alkanu, kun venäjän edellisen kurssin koekin peruttiin tältä päivältä. Eli koeviikko on käytetty hyödyksi sekä lukemisen että nukkumisen suhteen. 

Heräsin tavalliseen tapaani alle 10 minuuttia sitten, okei normaalisti se olisi venähtänyt vielä tunnin pidemmälle, mutta tänään on tärkeetä tekemistä; lähdetään katsomaan poikakaverin kanssa kämppiä! Anopilla asuminen alkaa pikkuhiljaa ahdistaa tämän stressisysäyksen alla.

Mutta tosiaan, siitä mistä aioin alunperin kirjoittaa tämän merkinnän; unesta... Olen nähnyt kaksi yötä peräkkäin painajaisia, eilen kaksi, tänään yksi. Eiliset unet olivat paljon psykologisempia, mutta nyt näkyi oikeasti kirjoituspaineet; Olin tekstitaidon kokeessa ja yhtäkkiä oli sen jälkeinen aika, en muistanut yhtään mitään kysymyksistä enkä mitään, mitä olin kokeeseen kirjoittanut. Poikkeuksellisesti opettaja näytti vastaukseni ja olin sotkenut kirjoitusvirheitä värikynillä ja tekstit näyttivät muutenkin aivan jonkun ekaluokkalaisen kirjoituksilta. Paluu siis alemmille luokille?

Odotan vain, että oltaisiin jo päästy kirjoitusten ohi ja saatu arvosanat selville. Syksyllä se helpotti niin kovasti, varsinkin, kun arvosanat olivat juuri tavoitteissaan.

 

Meri-Tuuli

Ke 09.02.2011 @ 09:23vimm

Ihana (?) paluu arkeen...

...on edessä. Toisin kuin valtaosa abeista, en odota innolla alkavaa lukulomaa, koska sellaista ei ole tiedossa. Äärimmäisen helppo viimeinen lukiojakso vetelee viimeisiään ja huomenna alkaa loppurutistus ammatillisten opintojen osalta.

Jotta opiskeluni olisivat mahdollisimman monimutkaisia, olen käynyt vuoden lukiota Oulussa ennen kolmoistutkintoon siirtymistä. Yhdistelmätutkinto kun alkaa vain joka toinen vuosi. Kannuksessa opiskelut aloitettuani jatkoin tietysti lukio-opintojen osalta siitä mihin olin Oulussa jäänyt ja nyt olen valmistumassa muutaman muun oppilaan kanssa vuotta muuta luokkaamme aikaisemmin. Nurinkurisesti menee siis myös tämä viimeinen kevät, niinkuin on mennyt kurssijärjestyskin aika monen aineen osalta. Lisäksi ensimmäisenä vuotena jouduin ottamaan melkoisen paljon kursseja ja suorittamaan niitä myös itsenäisesti. Mutta ei mitenkään mahdotonta ole ollut, vaikka minua ennen tähän ryhtymistä varoiteltiinkin.

Huomisesta alkaen on siis tiedossa jälleen kahdeksasta neljään päiviä ja koulun jälkeen ohjelmassa kirjoitusten luvun lisäksi lähinnä koirien treenausta ja lenkitystä, erilaisten raporttien, tehtävien ja portfolioiden väsäytä, päättötyötä unohtamatta. Ei vapaa-ajanvietto-ongelmia siis!

-vilma
 

Sivut

Mission improbatur

Kevään 2011 abibloggaajat

Abitreenien blogistit Meri-Tuuli ja Vilma


Millainen on abin loppukiri, mitä kuuluu lukulomalle? Abitreenien Mission improbatur -blogissa kaksi kevään 2011 abia, Meri-Tuuli Valkealasta ja Vilma Oulusta, jakavat yo-kirjoitusten fiilikset, parhaat lukumusat ja -tekniikat.
 

Kevään 2010 abibloggaajat

Abitreenien blogistit Aino ja Tino


Meitä on kaksi kammottavaksi
Abit kaipaa pelastusta
On maailmamme synkkä
Aivomme tyhjät
On prelit ja tentit raukkoja varten
Vain ylioppilaskoe abikuningatarten

ÖÖÖÖÄÄÄÄ juuri niin! 

Aino ja Tino kertovat abien elämästä, elämättömyydestä ja kaikesta siltä väliltä, penkkareista itkupotkuraivareihin. Tavoitteena valkolakki ja autuas vapaus!

yle.fi/abitreenit

facebook.com/abitreenit

Blogiarkisto

2010

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu