Pe 12.04.2013 @ 17:58Sari Veikkolainen

Ylen siisti kesäduuni 2013

Ylen siistiin kesäduuniin valitaan tänäkin vuonna 30 nuorta, joilla on kesäkuun ajan mahdollisuus työnteon lisäksi tutustua Ylen eri yksiköihin. 

Kesäduunia haki yhteensä 2801 nuorta. Lopulliset valinnat tehdään 20.-21.4., jolloin haastatellaan 70 kesäduunarikokelasta. Heistä valitaan 30, jotka sijoitetaan pareittan kuukaudeksi työskentelemään eri puolille Yleä. Kesäduunariprojektia vetävä Ulla Ervo kertoo valintaprosessista:

Kesäduunarikampanjaa varten teimme esittelyvideoita, joissa kerrotaan millaisia kesäduunipaikkoja on tarjolla ja millaisia avuja valitulta kesäduunarilta toivotaan.

Yle Puheeseen valitut kesäduunarit pääsevät ihan oikeasti tekemään radio-ohjelmaa:

Yle Tuotannossa Rekvisiitan kesäduunarit pääsevät avustamaan tuotannoissa ja myös tekemään esittelyvideota yksiköstä. Videolla Satu-Marja Nygren kertoo työstä ja jännittävästä työympäristöstä tarkemmin:

Hanne Kautto kertoo kesäduunista YleX:ssä:

Kaj Kunnas kertoo, että Yle Urheilun kesäduunareiden ei tarvitse ainakaan töissä tehdä kotihommia:

Paavo Rytsä kertoo työstä Yle Areenassa. Täällä kesäduunari pääsee mukaan kokouksiin:

Yle X3M odottaa kovasti kahta innokasta kesäduunaria:

Yle HR:ssä kesäduunari pääsee mukaan järjestämään koulutuksia ja tutustumaan moderneihin toimistotyövälineisiin:

Edellisten vuosien kesäduunarien kokemuksia Ylestä löytyy Ylen SIISTI kesäduuni -blogista.

0 kommenttia