Skip navigation.
Home

Viikon fraasirikos

Pannaanko lihoiksi?

|

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin joutuu surullisena seuraamaan mitä ankeimpia tapauksia. Useimmiten raakoihin fraasirikoksiin syyllistyvät pinnalta aivan tavalliset ihmiset. Useimmista tekijöistä ei päälle päin voisi millään arvata, millaisiin fraasijulmuuksiin he kykenevät; jonain päivänä jokin vain naksahtaa heidän päässään ja pahimmillaan tuhannet ihmiset joutuvat kärsimään heidän fraasirikoksistaan ihmiskuntaa vastaan.

Niin kuin nyt taannoisesta Etelä-Saimaa –lehden otsikosta:

Lappeenranta haluaa pistää kaupungintalon takapihan lihoiksi

Sukeltamisesta kenkien siivillä

|

Aristoteleen kantapään pelätty Fraasirikostuomioistuimen kesä on kulunut kiireisissä merkeissä. Maatamme kohdannut valtaisa helleaalto kuumensi monen kielenkäyttäjän aivoista kallisarvoisen tolkkukeskusken, ja tämä näkyi surullisena fraasirikosten lisääntymisenä koko Suomessa.

Heinäkuun viimeinen päivä oli Savonlinnassa musta. Paikallinen Itä-Savo –lehti julkaisi kyseisenä päivänä seuraavanlaisen kuvatekstin:

”Pien-Toijolan museossa Ristiinassa sukelletaan menneeseen aikaan, vaikka kettu-Mikon kenkien siivillä.”

Menneeseen aikaan sukeltaminen kenkien siivillä ei mene edes savolaisen vääräleukaisuuden piikkiin. Kengillä on viimeksi ollut siivet muinaisessa Kreikassa, jossa varkaiden ja kauppiaiden jumala Hermes kuljetti viestejä jumalilta toisille jaloissaan kultaiset siivekkäät sandaalit. Näin kauas menneisyyteen ei pien-Toijolan museossa kai sentään sukelleta.

Ilmianna, keskustele, kommentoi, lähetä vinkki!

|

Kommentoi fraasirikostuomioita, sitaattivinkkejä!

Viikon sitaatti
Kommentoi Viikon sitaatteja. | Anna vinkkisi Viikon sitaatiksi.

Viikon fraasirikos
Kommentoi fraasirikostuomioita. | Ilmianna fraasirikolliset!

Viikon sitaattivihje
Lue ja kommentoi Aristoteleen kantapään antamia Viikon sitaattivihjeitä.
Tilaa Viikon sitaattivihje kännykkääsi!

Keskustele ja kommentoi! Kerro mielipiteesi myös alla olevista teksteistä!

Palapeli väkivallan paletissa!

|

Terrorisminvastainen sota on uusi hämmentävä asia, joka vie meidät kauas tavanomaisen sodankäynnin turvallisen vakaasta maailmasta. Myös terrorisminvastaisen sodan terminologia on alue, joka vie meidät kasvotusten ennennäkemättömien käsitteiden kanssa.

Erinomainen esimerkki tästä oli taannoinen Al Qaida –päällikkö al-Zarqawin kuolema Irakissa. Kun Radio Suomen uutistoimittaja haastatteli asiasta komentajakapteeni Puistolaa Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselta, uuden sodankäynnin kieli lipsahti kuulijoiden korviin saakka. Puistola vastasi ammattitermein:

Al-Zarqawi oli vain yksi palapeli väkivallan paletissa.

Kerma kerrostaloelämän päällä

|

Kerrostaloelämä on niin hienoa hommaa, että miljoonat ihmiset maailmassa unelmoivat asumisesta päällekkäin. Mutta ei niin hienoa hommaa, ettei siinä olisi omat pikku epäkohtansakin.

Yksi vakavimmista kerrostaloasukasta vaivaavista haitoista on muutaman kymmenen vuoden välein tehtävä putkiremontti. Tämän on huomannut myös Helsingin Sanomien kaupunkitoimittaja Päivi Punkka-Hänninen, joka taannoin aloitti putkiremonttia käsittelevän kolumninsa nimeltään Kerrostaloelämän antikliimaksi seuraavalla fraasirikosryppäällä:

Tietysti haukkuvat koirat ja motkottavat naapurit kuorivat kermaa kerrostaloelämän päältä, mutta siltikään kerrostaloelämän antikliimaksin määrittelyyn ei mene silmänräpäystäkään.

Kun asukkaat tulevat ovista ja ikkunoista

|

Ylöjärvellä menee lujaa. Uusia asukkaita muuttaa Tampereen kyljessä sijaitsevaan kaupunkiin tiuhaan tahtiin, kun suuresta naapurista on rakennuskelpoinen maankamara loppumassa.

Tämän on huomannut myös Ylöjärvellä ilmestyvä ilmaisjakelulehti Kolmosväylä. Kuluvan vuoden numerossa kymmenen lehti otsikoi etusivullaan nasevan lakonisen ytimekkäästi:

Asukkaita tulee ovista ja ikkunoista.

Vanha runsaudensarvisanonta rahaa tulee ovista ja ikkunoista on Ylöjärvellä valjastettu joko rikollisen kekseliäästi tai rikollisen huolimattomasti uuteen käyttöön. Viattomien lukijoiden mieleen istutetaan kuva Ylöjärven uudisasutuksesta, jossa ovet eivät riitä tyydyttämään kolmen prosentin kokoisen muuttovirran sisäänpääsyn tarvetta, vaan väki tunkeutuu kuntaan myös ikkunoista.

Joutsenlaulun syvin olemus

|

Aristoteleen Fraasirikollisuudenehkäisyjaos on saanut valvontakameraansa nimimerkki Sokean Sokrateen ilmiannon Joensuusta. Sokea Sokrates on napannut Joensuun Heili –lehden Heikki Arppin kolumnista malliesimerkin sanan joutsenlaulu alati yleistyvästä väärinkäytöstä.

Arppi kehuu, miten hienosti paikallisella Osuuskaupalla on mennyt. Hämäläisellä ja Moilasella ovat viime vuodet olleet yhtä joutsenlaulua.

Haa, tässähän putoaa tuolilta vanha Yö-yhtyeen fanikin! Joutsenlauluhan on paitsi joutsenten laulua, myös uskomus siitä, että juuri ennen kuolemaansa joutsen laulaa kauniimmin kuin koskaan eläessään. Ihmisten maailmaan siirrettynä joutsenlaululla tarkoitetaan viimeistä kertaa, joka on upeampi kuin mikään aikaisempi, oli se sitten teatteridiivan viimeinen näytös, kirjailijan viimeiseksi jäävä kirja tai taitavan peltisepän viimeinen lokasuojan suoristus ennen eläkkeelle lähtöä. Arppi siis iskee kirveensä kiveen yrittäessään ylistää Pohjois-Karjalan osuustoimintaväkeä joutsenlaululla.

Tekeekö yksi mies sadetta?

|

Kun maailman parhaat urheilijat kilpailevat keskenään, syntyy tuloksia, joita ei muulloin synny. Paineen alla atleettien suorituskyky puhkeaa kukkaansa ja vanhat ennätykset paukkuvat.

Tämä pätee myös jääkiekkoilijoihin ja heidän sanalliseen suorituskykyynsä. Ystävämme Raikka kertoo täynnä ihailua kuullensa jääkiekkoilija Tommi Santalan haastattelun, jossa tämä maailman huippuosaaja yhdisti suvereenisti kolme eri fraasia ja kielikuvaa ennen näkemättömäksi uusiofraasiksi:

"Ei yksi mies sadetta tee. Pelaan vain niin hyvin kuin pystyn ja yritän
olla valveilla koko ajan."

Kurssin reivaajat sakinhivutukseen!

|

Maalla ryömivät maakravut ovat aina ihailleet meriä kyntäviä merikarhuja. Veneeseen tai laivaan nouseminen edellyttää kuitenkin niin suurta elämänmuutosta, että maakravut pyrkivät jäljittelemään merikarhuja muilla tavoilla. Toiset valitsevat itselleen raitapaidan. Toiset kasvattavat parran ja alkavat polttaa maissipiippua. Toiset taas alkavat käyttää purjehdustermejä arkisessa puheessaan.

Suurin osa suomalaisista on joskus yrittänyt antaa itsestään seitsemän meren sankarin vaikutelman käyttämällä ilmausta reivata kurssia. Niin kuin seuraavassa korkeimman hallinto-oikeuden tekstissä nimeltään Tuomioistuimen rooli hoitoonpääsykiistoissa:

Syntyykö maaleja kirveelläkään?

|

Myös Aristoteleen kantapään Ammatti- ja tapa-fraasirikollisuuden tutkimusyksikkö on tänään urheilullisella tuulella. Tällä kertaa tapaus on niin ilmiselvä, että meidän ei tarvinnut edes hankkia teletunnistetietoja tai oikeutta puhelinkuunteluun, vaan todisteiden hankkimiseen riitti pelkkä televisionkatselu.

Tuttu vasikkamme Nimetön kertoo otsikolla Verta kaukaloon seuraavanlaisen tapahtumasarjan helmikuisten talviolympialaisten ajalta

”Jääkiekon Olympiafinaalin loppuhetkillä näköradiossa ilmestyvä Urheiluruutu kommentoi Suomen jääkiekkomaajoukkueen taistoa näin: kiekko ei mennyt sisään kirveelläkään. Useiden suomalaisten tavoin seurasin kyseistä ottelua television välityksellä silmä tarkkana. En kuitenkaan havainnut mainittua teräasetta kaukalossa.”

Syndicate content