Skip navigation.
Home

Viikon fraasirikos

Bonskotaamisen mahdottomuus

|

Kuuluisuuksien mukaan laaditut uudissanat ovat usein hienoja ja kieltä rikastuttavia ilmauksia. Elämämme olisi paljon köyhempää ilman jeesustelijoita, ritoloiden ottajia ja paavoloiden tekijöitä.

Mutta rajansa tälläkin ilmaustyypillä. Ystävämme Nimetön on törmännyt internetissä blogiin, jonka pitäjä on koettanut lanseerata ilmausta bonskotata.

Miten sataa kuin haavista kaataen?

|

Matkustelu on avartavaa hommaa, mutta joskus vieraat vaikutteet saavat unohtamaan oman äidinkielen hienoudet. Näin on käynyt Savon Sanomien toimittaja Timo Niemiselle, joka kävi Dublinissa Irlannissa keräämässä vaikutelmia matkakertomusta varten. Ystävämme Kimmo Vesannosta kertoo, että Nieminen raportoi tammikuun alussa sateiden saaren vaikutelmista seuraavasti:

Lämpötila roikkuu sentään yhden suhmuran plussan puolella, mutta sataa kuin haavista kaataen ja röyhkeä tuuli yrittää näpistää huivinkin kaulasta.

Kyllä, kuulitte aivan oikein: haavista kaataen! Tuo irlantilaissateen valumistapa muistuttaa etäisesti suomalaista sanontaa kuin saavista kaataen.

Rivitalojen ajaminen sallittu

|

Aristoteleen kantapää on kuulijoineen joutunut vuoden olemassaoloaikansa aikana todistamaan mitä iljettävimpiä fraasirikoksia niin lehdissä, radioissa kuin televisiossakin. Mutta osataan sitä fraasirötöstellä elävässä elämässäkin.

Ystävällinen ilmiantajamme nimimerkki Kuuntelija on käynyt ajelulla Kirkkonummen ja Espoon rajamailla ja löytänyt hotelli Siikarannan alueelta malliesimerkin tyypillisestä kylttimaailman fraasirikoksesta.

Ajo sallittu rivitaloille, linja-autoille ja huoltoajolle

Nimimerkki Kuuntelija kertoo olleensa iloinen löytäessään elämänsä ensimmäisen liikennemerkin, joka säätelee rivitalojen liikkumista.

Nälkä istua isompiin saappaisiin

|

Urheilu on kiihkeää kamppailua fyysisestä paremmuudesta, ja taistelun tuoksinassa tunteet käyvät kuumina. Kuohuvista tunnelmista huolimatta urheilijan on tunnettava lajin säännöt ja noudatettava niitä kiltisti, muutenhan kyseessä ei ole urheilu vaan joukkotappelu tai muu käsirysy.

Samaa sääntöjen kunnioittamista urheilijoilta voisi kaivata myös haastattelukommentteihinsa. Liian usein me penkkien urheilijat joudumme huoahtamaan pettymyksestä, kun atleetti, joka kentällä noudattaa sääntöjä mestarillisesti, lankeaa pelin jälkeisissä kommenteissa harmillisen perustavanlaatuisiin fraasirikkomuksiin.

Ilmianna fraasirikolliset: Arkisto 2

|

Fraasirikos on silmiinpistävä sammakko. Fraasirikollinen erehdyttää lukijansa tai kuulijansa ja aiheuttaa huimausta.

Alla näet varhaisempia fraasirikosilmiantoja. Uudet ilmiannot tänne: Ilmianna fraasirikolliset täällä!

Lisää ilmiantoja löydät täältä: Arkisto 1 | Arkisto 2 | Arkisto 3 | Arkisto 4 | Arkisto 5 | Arkisto 6
Entä tuomiot? Aristoteleen kantapään fraasirikos-tuomiot löytyvät täältä.

Sanasta miestä ja pingviiniä sarvista

|

On aina ikävä huomata ennakkoluulojensa pitävän paikkansa. Aristoteleen kantapään Fraasirikosten paljastuselimen ilmiantajaverkoston esittämä todistusaineisto on kuitenkin lähes yhtä painavaa kuin Ruotsin Mockfjärdin lähistöllä sijaitsevasta järvestä löydettävät revolverit joten ikävä kyllä meidän on todettava, että tietokonenörteille Suomen kielen vivahteet ovat hepreaa.

Ilmiantajamme Nimetön kertoo blogissamme, että Tietokone-lehden taannoinen sisällysluettelo kertoi seuraavaa:

Tietokone-lehden toimittaja Tero Lehto tarttui pingviiniä sarvista ja
asensi Linuxin koneeseensa.

Peikko haudattuna

|

Kuluneen vuoden käytetyimpiä käsitteitä on kuntauudistus eli toisin sanoen kuntien palvelu-uudistus. Viisaan ja väsyneen näköiset naiset ja miehet ovat pitkin vuotta kertoneet meille tiedotusvälineissä, miten toisaalta pieniä kuntia on liikaa ja toisaalta palvelujen rahoitus onnistuu paremmin isommissa yksiköissä.

Kuntauudistuksen kiemurat ovat saaneet muidenkin kuin selvitysmiesten pään pyörälle. Kansan Tahto kirjoitti marraskuussa siitä, miten opettajien ammattijärjestö OAJ uhkasi sakolla kuntia, jotka olivat uhanneet lomautuksilla. Jutun viimeinen kappale alkaa seuraavanlaisella lauseella:

Marskin temput

|

Kiertoilmaukset ovat mainio keino kertoa myös asioista, jotka kulloisessakin mielipideilmastossa koetaan arkaluontoisiksi. Ennen vanhaan tällaisia olivat mm. karhu ja venäläiset, joista käytettiin muita sanoja, jotta ikäviksi koetut normaalielämän häiritsijät eivät kuulisi kutsua ja tulisi pihapiiriin remuamaan.

Nykyään kiertoilmauksia käytetään vaikkapa sellaisista asioista kuin läheisen hulluksi tuleminen, ihmisen kuolema ja vessassa käyminen. Hienotunteisuuden ja ehkä myös keksimisen ilon vuoksi myös lasten tekemisestä eli rakkauden töistä käytetään myös useimmiten muita kuin aivan kliinisimpiä ilmauksia.

Verilöylyn lyömät

|

Yksi tyypillisimpiä Fraasirikoksia syntyy niin, että kuvaannollisen ilmauksen osiin liitetään sanoja, jotka sopivat ilmaukseen vain sen arkisessa yhteydessä. Ottakaamme tyyppiesimerkki elävästä elämästä. Marraskuun alkupuolella Heikki Aittokoski kirjoitti Helsingin Sanomissa seuraavasti:

Ypres on belgialainen pikkukaupunki, jonka ympärillä heiteltiin täysimittaisena ensimmäisen maailmansodan verilöylyä.

Tässä huomaamme kuvaannolisen ilmauksen verilöyly, joka tarkoittaa perinteistä turpiinvetoa laajempaa ja roisimpaa julmuutta. Sana on suora suomennos englanninkielen termistä bloodbath, jossa sanan bath merkitsemä kylpy on suomalaistettu kotoiseen saunakulttuuriin sopivasti löylyksi.

Kun satama jää rannalle

|

Talvi käy jo päälle, mutta Sysmässä tunteet kuohuvat kuumina. Kuuluisan kulttuuripitäjän veneilysataman kohtalo puhuttaa kansalaisia jatkuvalla syötöllä. Päijänteen veneilijöiden mahdollisuus vierailla myös Sysmässä haluttaisiin turvata, mutta ristiriidat repivät hanketta.

Niinpä onkin paikallaan, että alueen valtalehti Etelä-Suomen Sanomat on pannut toimittajansa penkomaan satamahankkeen nykytilaa. Lehti otsikoi taannoin seuraavasti:

Sysmän satama uhkaa jäädä rannalle
Rahoituspulmien ja valitusten takia muut lipuvat ohi Päijänteellä

Rannalle jääminen on järvien maassa suosittu ja kätevä tapa kuvata osattomaksi jäämistä eikä ohitse lipumisessakaan mitään vikaa ole, jos joku jää muista jälkeen. Mutta siinä vaiheessa kun toimittajan vilkas mielikuvitus laittaa yhden sataman jäämään rannalle samaan aikaan kun muut satamat seilaavat ohitse Majutvettä pitkin, alkavat hälytyskellot soida ja valot vilkkua Aristoteleen kantapään Fraasirikosvalvonnan päivystyshuoneessa!

Syndicate content