Skip navigation.
Home

Viikon sitaattivihje

Kiroile kuin kapteeni Haddock!

|

Suomalaiset pitävät itseään ylivoimaisena kansana viinanjuonnissa, puukon heiluttamisessa ja kiroilussa. Kuitenkin me kaikki tiedämme tuskallisen selvästi, miten kapea sanavarastomme kiroilijoina on.

Ei yleissivistys ojaan kaatane

|

Yksi viime kevään yllättävimpiä keskusteluja oli Helsingin Sanomien toimittajakoulun pääsykokeesta kummunnut mielipiteidenvaihto. Kokeessa muutama nuori opiskelijanalku oli sekoittanut keskenään rouskun ja rauskun.

Puutarhurin puheet

|

Kesä on luonnossa kasvun aikaa. Onkin yleinen luulo, että kesä olisi nimenomaan puutarhureiden vuodenaika. Mutta kuten me kaikki puutarhassa puurtajat tiedämme, puutarhurin vuosi kestää koko vuoden.

Tämä aivan omansalainen vuodenkierto käy hyvin ilmi Karel Capekin klassikkokirjasta Puutarhurin vuosi, jonka Capek kirjoitti jo vuonna 1929. Pieni kirjanen kattaa puutarhurin ilot ja surut, eivätkä ne ole kahdeksassakymmenessä vuodessa muuttuneet paljonkaan.

Capek paljastaa, miten puutarhan hoitamiseen syttyneen ihmisen tunnistaa puheesta. Hän kirjoittaa näin:

Globbarit lobbaavat globaalisti

|

Aristoteleen kantapään sitaattivinkkiosasto on ollut viime aikoina varsin pettynyt. Muutama vuosi sitten sanalle lobata haettiin Kielikello-lehdessä suomenkielistä synonyymiä ja ainakin sitaattivinkkiväkemme mielestä sana aulakoida olisi sopinut hommaan aivan heittämällä. Niinpä suru on ollut suuri,. kun aulakointi ei olekaan yleistynyt kansan huulille, kun sen sijaan pienimmälläkin työpaikalla lobataan täyttä häkää tuon ja tämän asian vuoksi.

Nysse-bussi ja eisenäykkää-bussi!

|

Joukkoliikenne on rakastettu ja pidetty liikuntamuoto kaikkialla Suomessa. Jokaisessa kaupungissa päättäjät kilvan edistävät joukkoliikennevälineiden, kuten bussien, raitiovaunujen ja paikallisjunien toimintaedellytyksiä. Valtakunnan poliitikot ovat alituisesti tukemassa joukkoliikennevälineiden toimintaa kiihkeästi, koska ne ovat paitsi järkevä ja taloudellinen, myös kansan keskuudessa rakastettu tapa liikkua.

Khalasteluonnea!

|

Tietotekniikan sanasto on meille sanoista kiinnostuneille suomen kielen ystäville ja ystävättärille alituinen murheenkryyni. Englanninkielestä huolettomasti omaksuttuja hakkereita, kiigeneitä ja devaajia ei mielellään seivaisi omaan sanavarastoonsa, mutta useimmiten asiat käytännössä sujuvat parhaiten tätä modernia siansaksaa käyttämällä.

Paarit, nopeasti!

|

Kun suunnittelemme kesän lomamatkaa Saksaan, kannattaa huolehtia myös kielitaidosta. Hilpeä tapa kerrata mahdollista koulusaksaa on tarttua legendaarista sotasarjakuvaa Korkeajännitystä kustantavan Egmontin julkaisemaan Achtung! –nimiseen korkkarisaksan sanakirjaan.

Osuu ja uppoaa!

|

Vierasperäisten käsitteiden suomentaminen on laaja ja joskus mahdottomaltakin tuntuva tehtävä. Onhan vierasperäisiä käsitteitä muu maailma väärällään ja tälläkin hetkellä joku jossain Shanghain pilvenpiirtäjässä, Clippertonin murtumavyöhykkeellä ja San Pablon Lahden rannoilla kehittelee uutta vierasperäistä käsitettä, jonka kanssa suomalaisilla menee ensi kuussa kieli solmuun.

Ostarivinokas!

|

Oletteko huomanneet, ketkä ruskettuvat keväällä ensimmäisenä? Aivan oikein, ensimmäisinä terveen päivetyksen kasvoilleen saavat ne joilla on varaa matkustella talven aikana kaukomailla ja toisaalta ne, joilla ei ole varaa muuta kuin elää ulkona kesät talvet.

Villi Länsi ei ole mielentila

|

Lännenelokuvat ja lännensarjat eivät moneen vuosikymmeneen ole nauttineet sellaista suosiota kuin kulta-aikoinaan. Länkkärien tehtailu on loppunut, mutta tämä takaa toisaalta sen, että harvat tehtävät westernit ovat sitten sitäkin laadukkaampia.

Syndicate content