yle.fi



Suuri euroviisujulkistus lähestyy

Julkaistu La, 26/09/2009 - 20:41
  • ESC Finland (Kuva: )
  • Vuoden 2010 Euroviisujen Suomen karsinnan kutsuartistit ja avoimen kilpailun ehdokkaat julkistetaan 30. syyskuuta.

YLE julkistaa vuoden 2010 Euroviisujen Suomen karsintaan kutsutut 12 artistia keskiviikkona 30. syyskuuta. Tuolloin selviää mm. se, ottiko tangokuninkaaksi heinäkuussa valittu Amadeus Lundberg saamansa euroviisukutsun vastaan.

Samana päivänä YLE julkistaa myös avoimen kilpailun kautta esikarsintaan valitut euroviisuehdokkaat. Esikarsinta käydään YLEn verkkosivuilla 1.-15. lokakuuta ja tekstiviestiäänestyksen perusteella kolme suosituinta kappaletta pääsee tammikuussa järjestettäviin alkukarsintoihin.

Syyskuun viimeisenä päivänä julkistetaan myös Suomen karsinnan juontaja tai juontajat.

Kommentit

Humpalla ei hävitä!

Humpalla ei hävitä!

Eikös nuo kutsuartistit ole

Eikös nuo kutsuartistit ole jo tuolla oikeassa laidassa 29.9.2009 -päivän alla? Vai ovatko nuo jotain muita?

'Jännittävää kirjoitti:

'Jännittävää kirjoitti: "Joskus puolen päivän jälkeen alkaa tiedotustilaisuus..."

Aijaa. Mistäs olet tuon tiedon saanut, Jännittävää-nimimerkillä kirjoittanut? Vai onko tuo vain oma arvauksesi?

Arvaanpa, että ne

Arvaanpa, että ne kutsuartistit julkistetaan joskus siinä klo 16-18 välillä/aikaan.

Kutsuartisteja voisi olla vaikka Koop Arponen, Yö sekä Sturm und drang... Lisäksi ihan puhtaasti menneisiin vuosiin perustaen esitän sellaisen veikkauksen, että Suomen karsinnoissa on kuitenkin mukana myös sellainen reilusti vanhempi artisti. Ja eikös Tangokuninkaalle Amadeus Lundbergille ole jo varattu yksi paikka?

Mutta tärkeintä olisi se, että artisti/bändi laulaa laulunsa englanniksi. Jokainenhan tietää varmaan montako viisuvoittoa on napattu suomen kielellä hoilaamalla. Niin, tasan 0. Eli ei ainuttakaan. Kun taas englannin kielellä on.

Joskus puolen päivän

Joskus puolen päivän jälkeen alkaa tiedotustilaisuus, niin sen jälkeen tieto tulee kai tännekin?

mihinkä aikaan tänään

mihinkä aikaan tänään julkistetaan?nythän on jo 30.9!

Onkohan avoimen kilpailun

Onkohan avoimen kilpailun biisien valitsijoissa jääviä henkilöitä eli levy-yhtiön miehiä/naisia? jos on, niin susi taas koko touhu!!

Mihinkä aikaan on tarkoitus

Mihinkä aikaan on tarkoitus julkistaa?

Niin just! Nyt on oikeesti

Niin just! Nyt on oikeesti "kansan" mahka itse äänestää 3 biisiä mukaan karsintaan eli nyt kandee toimia eikä ruikuttaa että muut päättää :)

älkää ny viittikö!onko

älkää ny viittikö!onko noin suppea mielikuvitus!?sillanpää,parkkonen,abreau..?ne on markkinamiesten juttuja ja saunasopimuksia.tänä vuonna voittaa hyvä biisi pitkästä aikaa,ja se on hurmeen biisi.

mä veikkaan, että Suami

mä veikkaan, että Suami siottuu 17 viisu vinaaliz.

.... "potentiaalia kun

.... "potentiaalia kun löytyy varmasti näistä "kansan syvistä riveistä"! Kaikki vaan äänestämään!"

Samaa mieltä, takuulla löytyy! Kuunnellaan biisit ja valitaan mielestämme parhaat jatkoon.

Innolla odotan avoimen

Innolla odotan avoimen kilpailun osallistujia. Toivottavasti me saadaan tällä kertaa kunnollinen (=laulu- ja esiintymistaitoinen) ja ennen kaikkea edustava edustaja. Potentiaalia kun löytyy varmasti näistä "kansan syvistä riveistä"! Kaikki vaan äänestämään!

"Niinpä niin. Eipä

"Niinpä niin. Eipä yksittäisten ihmisten viesteillä ole paljon merkitystä, sillä kyllähän nämä asianosaiset ja heidän edustajansa sijoittavat tälläiseen 'tarpeeksi'. Turha taviksien tuhlata rahojaan näihin!"

Sorry, mut just päinvastoin. Tuon avoimen kilpailun osallistujilla tokkopa on persplakkari pullollaan, eli kansan syvien rivien aktiivisuudella on keskeinen merkityksensä mahdollisen vähäisen "manipuloinnin" torjumiselle.

"...tekstiviestiäänestyksen

"...tekstiviestiäänestyksen perusteella kolme suosituinta kappaletta ..."

Niinpä niin. Eipä yksittäisten ihmisten viesteillä ole paljon merkitystä, sillä kyllähän nämä asianosaiset ja heidän edustajansa sijoittavat tälläiseen 'tarpeeksi'. Turha taviksien tuhlata rahojaan näihin!

Marionilta ilmestyy uusi

Marionilta ilmestyy uusi levy, onkohan viisuedustusta ennakoiva? Loistava mimmi taas edustamaan ;-)!!!!

Kuulin uutta hyvää

Kuulin uutta hyvää laulajaa. Toivottavasti tämä Kai Jämsä niminen mies osallistuu Euroviisuihin.

Anna abreu voi hyvinkin

Anna abreu voi hyvinkin osallistua,sillä levyä ei ole vielä julkistettu ja tämä osuisi hyvään saumaan!
Muita artisteja ovat aina olleet n.kaksi kevyemmän musiikin edustajaa,sekä ainakin yksi heviartisti ja muita pop/rock musiikin edustajia : ) Että samaa kaavaa varmaan,artistit vaan vaihtuu...Mutta eihän siinä mitään pahaa ole!

Viisuihin osallistuu taas

Viisuihin osallistuu taas joukko tuntemattomia artisteja joista ei paljoa ole kuullut ennen viisua, jos ollenkaan ja viisujen jälkeen ei kuulu mitään. ;(

Entäs keitä veikkaatte

Entäs keitä veikkaatte suuriksi euroviisutähdiksi? Minä veikkaan että ainakin Pete Parkkonen ja Anna Abreu. Cheek ehkä ja Jari Sillanpää. Mitkä ovat sinun veikkauksiasi? Halusin vaan tietää! =)

Olen lähes varma, että

Olen lähes varma, että juontajia ovat taas Jaana ja Peltsi.

PELTSI JUONTAA. PELTSI OLIT

PELTSI JUONTAA. PELTSI OLIT IHANA TÄNÄ VUONNA JA OLET EDELLEEN HYVÄ PELTSI!

Viisu-uutiset