yle.fi



Euroviisukarsinta uusiksi Ukrainassa

Julkaistu Ke, 17/03/2010 - 20:13
  • Vasyl Lazarovich edustaa Ukrainaa Oslon Euroviisuissa (Kuva: )
  • Ukrainan edustajaksi kutsuttu Vasyl Lazarovich osallistunee uuteen karsintaan.

Politiikka on jälleen merkittävässä roolissa Ukrainan euroviisuedustajan valinnassa. Maassa äskettäin käytyjen presidentinvaalien jälkimainingeissa kaatui hallitus ja myös monien virastojen johtopaikat menivät uusjakoon. Myös paikallisen yleisradioyhtiön NTU:n johto vaihtui - ja sitä myötä on vaihtumassa jo kertaalleen valittu euroviisuedustaja. 

Taloudellisten syiden takia NTU päätti luopua julkisen euroviisukarsinnan järjestämisestä tänä vuonna ja kutsui edustustehtävään Vasyl Lazarovichin. Maaliskuun alussa järjestettiin karsintakilpailu, jossa Lazarovich esitti viisi laulua. Asiantuntijaraati ja puhelinäänestäjät valitsivat voittajaksi kappaleen "I love you".  

Monet artistit ja musiikin tekijät pitivät NTU:n toimintatapaa epäoikeudenmukaisena. Tänään nimitetty NTU:n uusi johto aikookin järjestää pikavauhtia uuden karsinnan. Karsinnan järjestämisellä on kiire, sillä eri maiden delegaatioiden johtajien on toimitettava kilpailukappaleet Euroviisujen norjalaisille järjestäjille jo ensi viikon alussa Oslossa.

Viimeisimmän tiedon mukaan ilmoittautumisia otetaan vastaan torstain ajan ja koelaulujen perusteella 20 parasta valitaan jatkoon. Perjantaina kilpailukappaleet esitellään televisiossa ja samalla käynnistyy puhelinäänestys. Lauantaina on vuorossa varsinainen karsintakilpailu. Hyväntekeväisyysgaalan yhteydessä järjestettävä karsinta lähetetään televisiossa suorana lähetyksenä. Kansa valitsee voittajan puhelinäänestyksellä.

Vasyl Lazarovich osallistunee myös uuteen karsintaan.

Kommentit

Tämä uusi biisi "Sweet

Tämä uusi biisi "Sweet people" on aivan upea kipale. Ukraina menee minun listani kärkeen.

Aika tyypillistä touhua.

Aika tyypillistä touhua. Vaihdetaan biisi, kun on liian poliittinen tai ei miellytä Ukrainan suuria herroja. O_o

Itse en nyt oikein tiiä,

Itse en nyt oikein tiiä, mitä mieltä tästä asiasta pitäs olla..? Tää Ukrainan kappale oli ihan järkyttävän huono. Ja niinkuin tuolla jo joku sanoikin, niin on hoksattu, että "kappale on surkea - VAIHTOON!" Onko hyväksyttävää järjestää uudet karsinnat? Omasta mielestäni nuo perustelut ei ole järin kantavia...

Mitä noi edelliset

Mitä noi edelliset kommentit oli tarkoittavinaan?

ydivljajus tvijej hrabrosti

ydivljajus tvijej hrabrosti predstavljat na eurovodenije pesnju i sebja , mi nikogda ne nyzdalis v tvojej pomoszi, tak kak dlja eurovidenija ti ne godossja..Dlja Ykraini ti odin nol, ti pozoris nas i pomni eto na dolgo zapomnitsja. Protivnij pevez kotorij lezet sdelat karjery plohoj pesnej----stid i pozir, ne vidil bi nikogda Ykrainy

kakoj hrenn tebja vibral pet

kakoj hrenn tebja vibral pet na Ykraine, krasivoje mesto tebe pet na klardisze, ne ed na Ykrainy, mi tebja ne lubim,pozoris nas

taka pisnja jaka vam

taka pisnja jaka vam spodobajetsja ne dlja eurovidenija, treba mati talant, zej artist ostanetsja na poslidnjomy miszi, virte meni. Vin goditsja tilki dlja Rossii, hvatit pozoriti ykrainy. Dlja Ykraini ne dam jomy ni zerta.Pozor odin. Stid, sto ranse byli horosi pivzi, a seijzas gamno...

plohaja pesnja, pozorit

plohaja pesnja, pozorit ukrainy

Vaikuttaa siltä kuin

Vaikuttaa siltä kuin yht´äkkiä olisikin keksitty, että "tää onkin huono kappale, äkkiä vaihtoon".

Upeeta, että nää menee

Upeeta, että nää menee uusiksi, toi Vasylin biisi on niin surkea ja mitäänsanomaton sekä tylsä... Huonot sanat

Uusiksi vaan, eihän näitä

Uusiksi vaan, eihän näitä kisoja oo koskaan liikaa ja kun kerran englanninkielinen sanoitusosuus on kuin kopio jostakin toisesta..

;)

Ei oikein tunnu oikealta

Ei oikein tunnu oikealta laittaa viisut uusiks! Jos tämä kipale olis kehuttu netissä taivaisiin,niin oliskohan uutta viisukilpaa järjestetty? On tosi ukrainalaista meininkiä!

Loistavaa! Tämän vuoden

Loistavaa! Tämän vuoden viisuissa jo aivan nokko keskitasoa huonompia viisuballadeja, aivan pliisuja. Toivottavasti valitsevat jotain, missä potkua ja meininkiä, tämä hönkivä " I love you " ei toimi kyllä missään, eikä milloinkaan! Kiitos Ukrainan horjuva politiikka, kun suot meille mahdollisuuden parempaan euroviisuun maastanne !

Iskikö paniikki huonon

Iskikö paniikki huonon sijoituksen vuoksi, kun jäi hännille kaikissa pre-charteissa ja polleissa. Onhan tuo aika väärin testata ensin prototyyppiä ja sitten vaihtaa koko tuote uuteen, jos ei pelitä.

Vaikka Ukrainan biisi ei

Vaikka Ukrainan biisi ei ollutkaan kovin hyvä niin silti on artistia kohtaan epäreilua jos hän ei saakaan edustaa maataan koska jotkut kateelliset on vaan valittaneet.

Joo, onpa tosi outoa!! Mitä

Joo, onpa tosi outoa!! Mitä ne nyt siellä vekslaa??

mitäs tää täälänen

mitäs tää täälänen touhu on?edustajan pitäis olla ja pysyä.

Viisu-uutiset