yle.fi



Euroviisujen 2011 avoin kilpailu käynnistyy

Julkaistu Ma, 17/05/2010 - 13:19
  • Suomi (Kuva: EBU)
  • Suomen edustuskappaleen haku vuoden 2011 Eurovision laulukilpailuun on alkanut. Avoimeen kilpailuun voi lähettää demoja elokuun loppuun asti.

Vuonna 2011 Suomen euroviisukarsinta järjestetään pääpiirteissään samalla kaavalla kuin tänäkin vuonna. Avoimen kilpailun osuutta kilpailukappaleiden etsinnässä on lisätty.

- YLE valitsee televisioitaviin alkukarsintoihin yhteensä 12 kilpailijaa. Nämä voivat olla joko levy-yhtiöiden ehdottamia kilpailijoita tai avoimeen kilpailuun lähetettyjä ehdotuksia. Sitä, moniko kilpailijoista pääsee mukaan levy-yhtiöiden ehdotusten kautta ja moniko avoimesta kilpailusta, emme tässä vaiheessa halua vielä päättää. Elämme tilanteen mukaan ja valitsemme tietysti parhaat ehdokkaat jatkoon, sanoo Suomen karsinnan vastaava tuottaja Merete Manninen.

YLEn valitsemat euroviisuehdokkaat julkistetaan 30. syyskuuta.

Myös viime syksyltä tuttu Euroviisujen nettikarsinta järjestetään tällä kertaa. YLE valitsee nettikilpailijat avoimeen kilpailuun lähetettyjen demojen joukosta. Tekstiviestiäänestyksen perusteella kolme suosituinta kappaletta pääsee tätä kautta televisioitaviin alkukarsintoihin.

- Toivomme avoimeen kilpailuun runsasta osanottoa. Ohjenuoraksi kilpailijoille voisi sanoa, että mielikuvituksen käyttö on sallittua euroviisukappaleissa. Avointa kilpailua ei ole rajattu vain uusille kyvyille, vaan myös kokeneet artistit ovat tervetulleita kisaan. Lupaamme kuunnella demoja avoimin mielin ja korvin, Manninen tähdentää.

Vuonna 2011 Euroviisujen alkukarsinnat ja finaali järjestetään tammi-helmikuussa.

Kommentit

Mites Heidi Kyrö?

Mites Heidi Kyrö?

Saattaapa hävitäkin. Ei

Saattaapa hävitäkin. Ei voi tietää.

Hevillä ei hävitä!

Hevillä ei hävitä!

X - takatukka

X - takatukka euroviisuihin ei saa lähettää vanhaa biisiä.Eikä tässä ajassa 2011 suomen euroviisu biisejä ole tullut julkisuuteen joten voit heittää äsköisen haavesi pois

HIM The Rasmus Negative The

HIM
The Rasmus
Negative
The 69 Eyes

Olisi mainiota jos Julma

Olisi mainiota jos Julma Puutarha kappaleella Saparopää pääsisi euroviisuihin. Kappaleen Rockkabilly henkinen poljento voisi irroittaa slaavilaisilta naapureiltamme muutakin kuin zero points.

Anonyymi 30.7.10 klo 18.45

Anonyymi 30.7.10 klo 18.45 sanoi, että esimerkiksi Anna Abreuta ei kiinnosta Euroviisuissa Suomea edustaminen. Mutta mistäköhän tuo kyseinen kiinnostus-"tieto" on muka peräisin? Eihän Abreu ole koskaan tietääkseni julkisesti sanonut missään mediassa, että häntä ei Euroviisut kiinnosta.

hevii viisuihin nii sit on

hevii viisuihin nii sit on hyvä

children of bodom viisuihin

children of bodom viisuihin :D

Kaija koo viisuihin!

Kaija koo viisuihin!

anonyymi 18:45 on jo kerran

anonyymi 18:45 on jo kerran otettu ulkomailta apua mut kuinkas kävikään...

Voitte sitten saman tien

Voitte sitten saman tien lopettaa höpötykset anna abreusta,kun se on itte sanonu ettei sitä kiinnosta viisut. Heviä saksaan ni kyllä lähtee :)

Tuskimpa nightwishiä vois

Tuskimpa nightwishiä vois vähempää tänä päivänä kinnostaa euroviisut. Ei kiinnosta anna abreuta, anna erikssonia eikä ketään muutakaan kenet sinne oikeasti kehtaisi lähettää. LAINATAAN ULKOMAILTA!

Samaa mieltä anonyymi 19:45

Samaa mieltä anonyymi 19:45 kanssa nightwish euroviisuihin

Minusta Tarja Kujanpää

Minusta Tarja Kujanpää olisi huippu nainen! karismaattisenlaulu äänen omaava nainen ja pitkänlinjan todellinen naisrokkari! joka on rock!1

Kumpa saatais Nightwish tai

Kumpa saatais Nightwish tai joku vastaava asialle.....

Indicahan olis hyvä

Indicahan olis hyvä vaihtoehto, kun on alkanut kerätäkkin mainetta muissakin maissa kuin Suomessa. Esim. In Passing on tosi hyvä ja erilainen biisi toisin kuin monet muut. Otetaan nuoria lupauksia kehiin, ei mitään vanhoja tangokuninkaita jotka laulaa suomeksi. Ollaanhan jo saatu todeta useasti ettei semmoinen käy.

Michael Monroe band olis kans hyvä vaihtoehto. Ne osaa soittaa ja välillä löytyy ihan hyviäkin biisejä Hanoi Rocks ajoilta. Lisäks moni maa varmaan muistaiskin ne.

Jos Anna Abreu tai The Rasmus ei suostu tulemaan niin se on voivoi. Otetaan sitten joitain muita bändejä. Nightwish olisi kanssa ollut hyvä idis, mutta ei varmaan löydy mielenkiintoa edustamaan (?)

Kunpa ens vuoden edustaja

Kunpa ens vuoden edustaja laulaa englanniks

Tarja Turunen viisuihin niin

Tarja Turunen viisuihin niin hyvää tulloo

Lordi ? ? Lordi oli

Lordi ? ?
Lordi oli keksintö, joka tehoaa vain kerran. Suomi nolaisi itsensä lähettämällä Lordin uudelleen.
Lordin voitto tuli 100 % puhelinäänestyksen aikana ja perustui hyvään kappaleeseen ja hirviömaskeihin. Nyt kun ammattilaisraadit antavat äänistä 50 % Lordin voitto ei olisi niinkään varma.

Jos Tarja laulaisi edelleen Nightwish- yhtyeessä kannattaisin ajatusta.

Minun toiveeni. -Anna

Minun toiveeni.

-Anna Abreu
-Nightwish
-Lordi

Kunhan se laulaa englantia!

tangovoittaja jo varma

tangovoittaja jo varma finalisti.. mukaan vielä danny kari tapio, remu, ja toi erkki liikanen vois olla kova sana
niin ja tietysti eläkeläiset! Näillä mennään taas ensi vuonna.

olen sitä mieltä että nyt

olen sitä mieltä että nyt aika näytä
muile laitetaan muska babitsin mka pohjonen sekä
robin ja erkki liikanen duuo marion

Euroviisuedustus on

Euroviisuedustus on kunnia-asia. Mahdollisuus päästä edustamaan maataan ja saada tunnettavuutta euroopassa.

Suomalaiset ovat negatiivista, tyhmää ja kateellista kansaa.
Etukäteen oma suosikkini Suomen euroviisukarsinnoissa oli Amadeus-Anastacia. Tangokuninkaallamme on hieno ääni ja laulutaitoa. Esitys kuitenkin oli pienoinen pettymys.

Suomen karsintojen alettua poika joutui kuitenkin aikamoiseen pyöritykseen. Kansainvälisen kappaleen väitettiin nuoleskelevan tiettyjä maita. Esitystä väitettiin "kopioksi" viime vuoden voittajasta. Esityksessä kun oli mukana viulu ja Amadeus muistutti ulkonäoltään Alexander Rybakia. Kannattaako siis keskustelupalstoja lukea tosissaan ja ottaa niistä vaikutteita ?
Tuskin artistit itsekkään niitä lukevat.

Ennen Suomen finaalia Eläkeläisten kannatus kasvoi.
Osa suomalaisista oli valmiita äänestämään Eläkeläisiä protestina. Ketä vastaan olisi pitänyt protestoida ?
Jos viisut musiikkitapahtumana ja kilpailuna ei kiinnosta, turha niitä on seurata. Tosiasia on että Oslossa oli mukana ammattilaisraadit ( sekä semifinaalissa että finaalissa ). Vitsiesitykset eivät pärjää.

Kuunkuiskaajat edustivat maatamme hienosti. Ammattitaitoinen ryhmä ja tyylikäs esitys. Kappale oli ehkä liian suomalainen ja yksinkertainen kilpailemaan kansainvälisesti. Kuunkuiskaajat ovat saaneet positiivista palautetta äidinkielen käytöstä.
Ehkäpä jatkossa kannattaa käyttää kuitenkin Englannin kieltä, kansainvälinen kieli.

Suomessa vain tarvitaan

Suomessa vain tarvitaan kovia hermoja ja päättäväisyyttä osallistua Euroviisuihin.

Miksikö? Vastaus löytyy juurikin tämän kaltaisilta keskustelupalstoilta. Kun joku sinne uskaltautuu kappaleensa esittämään, niin sillä siunaamalla sekunnilla kesksutelupalstat ovat täynnä kansaa haukkumassa tai muilla tavoin mollaamassa artistia.

Ymmärrän toki, että palautteen tulee olla suoraa, mutta samalla myös rakentavaa. Paikoin on itselläkin vaikea ymmärtää, että vaikken jostakin biisistä pidäkään, voi se olla tekijälleen hengentuotos, ja siksi tärkeä.

Summa summaarum, vaatii pokkaa uskaltautua esiintymään Euroviisuissa, edes karsinnassa. Kuunkuiskaajien kohdalla se kannatti, sillä tytöt ovat saaneet itsensä kuuluville parhaalla mahdollisella tavalla, ilman kallista promoamista.

Olen puhunut.

" Anna Abreuta ei euroviisut

" Anna Abreuta ei euroviisut kiinnosta "

Mitä haittaa euroviisuihin osallistumisesta on ?
Suomi on pieni maa. Täältä on vaikea päästä ulkomaan markkinoille.
Euroviisut on oiva tilaisuus tehdä itsensä tunnetuksi koko euroopassa. Kuunkuiskaajat saivat paljon positiivista palautetta ja esiintymiskutsuja muihin maihin. Semifinaalin jälkeen tytöt totesivat " Olemme oikeastaan saaneet jo sen mitä lähdimme hakemaan "

Viime vuonna Ranskaa edusti Patricia Kaas. Tänä vuonna Oslon lavalla nähtiin Turkkilainen MaNga ja Irlannin viisuvoittaja Niamh Kavanagh. Kyseiset artistit ovat jo maailmalla tunnettuja. Onko euroviisuedustus vaaraksi heidän uralleen ? Ei.
Saksalainen Lena ponkaisi täydestä tuntemattomuudesta puolessa vuodessa viisuvoittajaksi.

Kyllä Suomen tulee satsata ammattitaitoisiin artisteihin pärjätäkseen viisuissa. Vasta-alkajia on turha lähettää euroviisulavalle. Siellä tarvitaan ennenkaikkea laulutaitoa, ääntä ja esiintymiskokemusta.

Viime vuosina harmittavan moni Suomen euroviisuehdokas on ollut suurelle yleisölle "tuntematon" mm. Bääbs, Sister Twister, Linn, Nina Lassander, Heli Kajo. Live esitys on useasti arvoitus. Amadeus Lundberg kertoi laulavansa Anastacian Englanniksi jos pääsee Osloon edustamaan Suomea. Pojalla hieno ääni mutta harva on kuitenkaan kuullut Ampun laulavan Englanniksi.

anna abreuta ei euroviisut

anna abreuta ei euroviisut kiinnosta joten unohtakaa
ja sama vika lähes kaikkien nimekkäiden kanssa.
Tuskinpa joku jenni vartiainenkaan jonka levyt myy tosi hyvin
haluaa vaarantaa uransa viisujen takia. ilm anna erikssoniakaan ei kiinnosta joten tyydytään taas ensi vuonna comeback yrittäjiin ym..

Tuskinpa yksikään nimeä

Tuskinpa yksikään nimeä saanut artisti on halukas lähtemään suomalaisten haukuttavaksi kaiken maailman keskustelupalstoilla ja YouTubessa. Avoimeen karsintaan osaaottavalla nimeä saaneella muusikolla pitää olla rautainen itsetunto. Kutsuvierasartisteilla on jo YLE:n "siunaus" plakkarissa ja se auttaa heitä kehittämään kappaleitaan eteenpäin.

Avoimen karsinnan olemassaolosta ja äänestysmahdollisuudesta pitää ehdottomasti tiedottaa enemmän ja avoimesta karsinnasta pitäisi ottaa 50% kilpailijoista. Euroviisuohjelmakin saisi nuorekkaampaa ilmettä jos odotettavissa olisi monenlaista musiikkia. Superfinaalihömpötys pitäisi unohtaa kokonaan sekä ulkomaisista koostuvalle ammattilaisraadille pitäisi antaa mahdollisuus antaa 30 prosenttia äänistä. Ulkomaalaisraatiin pitäisi kuulua 10 jäsentä ja jokainen heistä pitäisi olla eri maasta.

Hyvä kappale on hyvä kappale olipa musiikkigenre sitten mitä tahansa.

Ville Valo & Anna Eriksson

Ville Valo & Anna Eriksson duettona voisi toimia...!

(ei

(ei paremmuusjärjestysessä)

anna eriksson
tommi soidinmäki
osmo ikonen
rasmuksen lauri
tarja turunen

siinä viisi kovaa laulajaa suomesta!!!!!

Duetto joka koostuu niinku

Duetto joka koostuu niinku kahdesta 19 vuotiaasta. esim: Elias ja vaikka se anna abreu sinne sitten kirkumaan. Sitten joku räväkkä biisi. Kuten Moldovalla ja Romanialla. Sitten lisätään sinne vähän pyrotekniikkaa ja siinä se sitten on. Molemmat yhtenäisen Flyygelin ääreen ja eikun menoks sillä pärjää + joku beatboxaaja taustalle räppäämään välikohat niin siitä tulee hyvä edustus biisi suomelle.
Eiköhän silla paikka ainakin Top 5 tule. Haloo! Siis tuo on täydellinen homma!

Ehdottomasti jotain Abreun

Ehdottomasti jotain Abreun kaltaista, duettona jonkun ei niin mahtavan miesartistin kanssa ja sillä mennään pitkälle kuten Tanska ja Romaniakin tänä vuonna!

Ensi vuonna: Chisu, Jenna

Ensi vuonna: Chisu, Jenna bågeberg, sunrise avenue, osmo ikonen, tarja turunen, enchant, elias, anna eriksson,rasmuksen laurille joku hyvä duetto vaikka nightwishin laulajan kanssa...

Ei missään tapauksessa: antti tuisku, anna abreu, anna puu, ari koivunen,

Jenna Bågebergille islannin

Jenna Bågebergille islannin is it you tyyppinen biisi
niin se olis siinä! Kauniimpaa laulajaa suomesta saa etsiä.

yle!!! 19-vuotias voitti

yle!!! 19-vuotias voitti tänä vuonna. Norjalla lähes joka vuosi alle parikymppinen edustaja. Ei voi kun nauraa
kun joku täällä ehdottaa jotain vanhoja tangokuninkaallisia ym.. Tämän vuden x-factorista
ottaisin viisufinaaliin ehdottomasti eliaksen ja enchantin sen sijaan kuin jotain tangovoittajia!!

Ja Englanniksi laulut

Ja Englanniksi laulut kiitos!
Muiden on helpompi ymmärtää mistä laulussa on kyse jne...

Juups, oikeassa

Juups, oikeassa olet!
Parempi vain lähettä sinne viisuihin suht tunnettuja ja kokeneita laulajia. En ollun ennen kuullutkaan Kuunkuiskaajista. Olihan sinne viisuihin tullut idols-voittajia sun muita joissain maissa tunnettuja laulajia.

Anna Abreu olisi aivan MAHTAVA vaihtoehto.

HEI YLE! Tehkää mitä

HEI YLE! Tehkää mitä teette kunhan taso on parempi kuin tänä vuonna oli.

Olisi viisainta lähettää

Olisi viisainta lähettää kokeneita artisteja kuten Anna Abreu, Jenny Vartiainen, Koop Arponen, Antti Tuisku, Anna Eriksson jne.
Vanhemman polven humppaveikko-tyyliset hemmot jätettäisiin pois ja kipale esitettäisiin englanniksi, please.

Perkele Klamydiaa!

Perkele Klamydiaa!

tällaisen ryhmän minä

tällaisen ryhmän minä sinne laittaisin:

mikael konttinen
jenna bågeberg
tommi soidinmäki
annika eklund

tai sitten

osmo ikonen
tommi soidinmäki
anna anbreu
annika eklund

Oon samaa mieltä et Anna

Oon samaa mieltä et Anna Abreu ensvuonna euroviisuihin!

No Anna Abreu vois olla ihan

No Anna Abreu vois olla ihan hyvä, mutta ei tietty tartte heti alkaa aattelee et kun tänä vuonna voitti tollanen, että se ois ensvuonna välttämättä samallainen, joten ois muitakin kun Anna, esimerkiksi sellanen mikä varmasti pärjäis ois Nightwish. Suomen kielellä ei vaan pärjää euroviisuissa, joten valitkaa sellasia ketkä laulais ees englanniks, eikä mitää sellasia balladeja, mitä esimerkiksi Maltalla on joka vuosi.

mun ehdokkaat ensi vuoden

mun ehdokkaat ensi vuoden euroviisuihin ovat:

- Anna Abreu, upea laulaja ja tulkitsija! Äänessä eri savyjä. Vahva ääninen.
-Tommi Soidinmäki, monipuolinen, komea laulaja, äänessä myöskin upeita sävyjä. Muistuttaa vähän Israelin tämän vuotista edustajaa.

Siinä kaksi suosikkia, jotka voisivat tehdä esimerkiksi jonku duetonkin.

Ensvuonna ANNA ABREU

Ensvuonna ANNA ABREU euroviisuihin! Sinne sopis vaikka Annan kappale Slam. Annallahan on sukulaisia ja kavereita myös Portugalissa, joten sieltäki luultavasti ääniä tulis. Anna on tosi kaunis ja hyvä laulaja, joten siis Anna viisuihin! Toisena ehdokkaana ehdottaisin myös Koop Arposta.

Knipi voisi värkätä

Knipi voisi värkätä persoonallisen biisin seuraaviin karsintoihin. Nyt huomaa sen, että musiikilliset arvot ovat alkaneet palata takaisin ja ihan perusjutulla ja aitoudella voi pärjätä mainiosti.
Esim. se Anna Puun "Kaunis päivä" -tyylinen kappale olisi varmasti pärjännyt täällä....näin päättellisin.

Joo, Anna Abreu euroviisuihi

Joo, Anna Abreu euroviisuihi ;)

Nyt ensvuonna vois mennä

Nyt ensvuonna vois mennä euroviisuihin Anna Abreu tai Koop Arponen.

Hommatkaa ehdottomasti

Hommatkaa ehdottomasti musiikkialan amattilaiset tekemään Suomen euroviisuehdokas kappaleita,kysymys on sentään SUOMEN EDUSTUKSESTA ... ammattilaisraati valitsemaan kappaleen !!!!! E pitäisi olla vaikeata tehdä sellainen mieleenjäävä kappale ja englanninkieli ON AINOA JOLLA PÄRJÄÄ !

Jos ajattelen, mitä lauluja

Jos ajattelen, mitä lauluja minulle tulee mieleen sanaparista "laadukas popmusiikki", niin Sting, Seal (Kiss from a rose, miksei Nightwishin, Beatles, Toto, ja tietysti gospelpuolelta mm. Michael W Smith, Amy Grant, Fred Hammond jne.

Mutta harvoin kovin hyvää musiikkia päätyy euroviisuihin. Toivottavasti maailma pyörähtäisi ympäri joskus.

Viisu-uutiset