Takaisin ylös

OODIN 2. KIRJE
12.8.02

Ensimmainen viikko USAssa takana ja yhä hengissä!!! Matka tänne oli pitkä ja
hieman vaivalloinen. Lähto oli siis maanantaina 5.8.2002 kukonlaulun aikaan.
Helsinki-Vantaa jäi taakse siina seitsemän paikkeilla ja Frankfurtissa
oltiin muutamaa tuntia myohemmin. Lentokentalla oli kamala kiire vaihtaa
konetta, joten en oikein voi kehua olleeni Frankfurtissa tuntia kauempaa.
Frankfurtista sitten alkoi piiiitkä lento (melkein yhdeksan tuntia) Atlantin
yli Washnigton D.C:hen. Aika kului mukavasti musaa kuunnellessa, muiden
vaihtareiden kanssa jutellessa ja elokuvia katsellessa. Tosin en enää ikinä
katso elokuvaa Showtime nähtyäni sen kolme kertaa lennon aikana.
Washingtonissa odotti sitten kaikki muodollisuudet maahantuloon liittyen.
Meidät kaikki tarkastettiin monta kertaa isojen, hymyttomien miesten
toimesta, joten kokomus ei ollut se kaikkein miellyttävin. Washingtonissa
oli niin kamala ilma, etta kone myohästyi n. tunnin. Mä ja muutama muu
tyttö, jotka oli tulossa mun kanssa samoilla koneilla määränpäähän asti,
hermostuttiin lievästi kuultuamme, ettemme ehtisi seuraavalle lennollemme.
Onneksi vaihtarijärjestö toimi silloinkin, kun emme olleet siitä tietoisia
ja Chicagossa saimme uudet lentoliput. Viimeinen lento oli Chicagosta Grand
Rapidsiin, Michiganiin. Sen aikana alkoi todella jännittää perheen
tapaaminen. Kun kone sitten vihdoin laskeutui, jalat ei tahtoneet viedä
eteenpäin ja vatsassa oli perhosten ylikuormitus. Kaikki meni kuitenkin
hienosti ja vastaanotto oli mitä lämpimin. Heti tuntui siltä kuin olisi
tullut kotiin. Se fiilis oli todella tarpeen valvottuani n. 28 tuntia yhteen
menoon ja aivojeni kelatessa sanoja englanniksi ei-niin-loistavalla
menestyksellä. Seuraavana päivänä asiat lähtivat kunnolla kayntiin, vaikka
karsinkin jetlagista.

Tähän väliin voin viela kerrata ketkä kuuluvat perheeseeni. Isä Dan, äiti
Jill, veli Josh (17) ja sisko Natalee (15). Perhe on aivan ihana. Kaikki
ovat hauskoja ja ystävällisiä ja saavat mut tuntemaan itseni hyvin
tervetulleeksi. Josh on vähän hiljainen ja Mom (siten kutsun Jillia, kuten
vastaavasti Dan on Dad) sanoo, etta uuteen siskoon totutteleminen vie vähän
aikaa. Mutta Natalee puhuu 24/7, joten juttuseurasta ei ole puutetta.

Meidan talo on sellainen keskikokoinen. Yläkerta on tosi avonainen ja siellä
on 1 1/2 kylppäriä, olohuone, keittiö, Momin ja Dadin huone ja parveke,
josta pääsee alas pihalle. Alakerrassa on toinen olohuone, pingispöytä,
kylppäri, piano ja Joshin ja meidän huoneet. Jaan siis huoneen Nataleen
kanssa, mutta tilaa riittää, koska kooltaan se on n. 2,5-kertainen mun
entiseen huoneeseeni verrattuna. Koko talo on hyvin viihtyisä.

Tän ekan viikon aikana olen tavannut hirveästi sukulaisia. Momin sisarukset
ja vanhemmat asuu kaikki tässä mailin säteellä, joten sukulaisiin törmää
useasti. Ekaksi en millään meinannut muistaa nimiä, mutta kyllä ne
pikkuhiljaa alkaa sujua.

Viikonloppuna olimme Michiganin ylemmällä niemimaalla (eli upper
peninsulalla eli U.P:lla), jossa on Momin suvun kesäpaikka. Melkein
jokaisella perheella on siellä asuntovaunu. Grand Maraisiin ajaa n. 6 tuntia
ja se on todella kaunis pieni kylä Lake Superiorin rannalla. Mulle tuli heti
ekaks mieleen se Dawson's Creekin kylä, vaikka ei se oikeestaan hirveesti
silta näytä. Käytiin rannalla ja ajelemassa läheisessä metsässä
4-wheelereilla (suom. monkija). Melkein kaikki Momin sukulaiset oli siellä,
joten se oli hyvä tilaisuus tutustua sukulaisiin paremmin.

Tänään siis tuli viikko täällä täyteen. Kävin Momin ja Nataleen kanssa
kirjottautumassa kouluun, Lakeview High Schooliin. Lakeview on pieni paikka
n. 20 mailin päässä. Kouluun ajaa autolla n. 25 minuuttia. Koulubussilla
kestää kauemmin. Heti alkuun sain kuulla iloisia uutisia: saan valmistua
senioriluokan mukana, kunhan vain otan tiettyja kursseja. Eli jouduin
ottamaan Amerikan kirjallisuuden, Amerikan historian, hallinnon,
taloustiedon ja ATK:n. Itse valitsin musiikkia, aerobicia ja draamaa.
Koululla käydessani tapasin myös toisen kouluun tulevan vaihtarin,
saksalaisen Michaelan, amerikkalaisittain Michin. Hän vaikutti mukavalta,
joskin hiljaiselta. Michi asuu Padden –nimisen perheen kanssa ihan koulun
vieressä, ja ainakin lapset Andy (15) ja Ally (13) jotka tapasin,
vaikuttivat tosi kivoilta.

Te alotatte koulun parin päivän päästä. Mulla onneksi on vielä viikko ja
yksi päivä koulun alkuun, loma nimittäin luonnollisesta maistuu yhä!

Tästä ekasta nettipäiväkirjan osiosta tuli aika romaani, mutta niin paljon
on tapahtunut. Onnittelut, jos jaksoitte lukea koko jutun. Toivottavasti
nautitte lukemastanne. Kirjotan taas myöhemmin!

Takaisin ylös

OODIN 3. KIRJE
23.8.02

Huh! Eka kouluviikko takana. Uskomatonta, kuinka nopeasti aika menee. Tuntuu
siltä, että vasta tulin tänne ja kuitenkin oon käynyt amerikkalaista high
schoolia jo kokonaiset 4 päivää. Vika lomaviikko meni nopeasti. Käytiin
shoppailemassa melkoisesti, tapasin lisää ihmisiä ja vietin rentouttavaa
aikaa kotona television ääressa ja Nataleen kanssa jutellen.

Eka koulupäivä tuli kuin yllättäen, enka ollut henkisesti valmistautunut
riittävän hyvin (mutta mistä sitä etukateen tietää mikä on riittävästi?). Eka
päivä oli totaalinen shokki. Mä olin aivan ulkona kaikin mahdollisin tavoin:
ulkona paikoista, aikatauluista ja porukoista. Viimeinen oli kaikkein
kamalinta. Ihmiset on tuntenu toisensa suunnilleen lastentarhasta asti,
joten kaikilla on omat kaveriporukat jo valmiina. Onneksi suunnilleen
ensimmäinen ihminen, jonka kanssa juttelin, oli yksi koulun suosituimmista
tytöistä, oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja ja todella kiva. Han,
Darcey, esitteli mut kavereilleen ja lupasi järjestää mut oppilaskunnan
hallitukseen. Alkoi tuntua paremmalta. Toka päivä oli suunnilleen yhtä paha
kuin ekakin, mutta nyt jo tunsi muutaman naaman, mikä helpotti oloa. Eksyin
ainoastaan kerran, mika oli sinänsä hyvä saavutus toisena päivänä. Koulu on
aika iso, ja kaikki käytävät näyttää ihan samoilta, ainakin näin alkuun.
Lokeron kanssa on vielä neljän päivän jälkeen ongelmia. Ovissa on
numeroyhdistelmät, joilla ne aukeaa, mutta numeroiden pyörittämisessä on omat
niksinsa, joista en ole vielä päässyt perille. Joka tapauksessa päivä
päivältä on alkanut tuntua paremmalta, kun alkoi tuntea paikkoja ja muutamia
ihmisiä. Silti olen tähän mennessä ollut aivan poikki jokaisen koulupäivän
jälkeen. Mutta se helpottuu ajan myötä, kun kouluun tottuu enemmän ja
enemmän.

Joka tapauksessa mä pidän koulusta ja oon varma, etta mulla tulee olemaan
hauska vuosi, kunhan tää tästä lähtee käyntiin. Nauttikaa te koulusta siellä
Suomessa, teidän kun ei tarvitse pohtia ekonomian peruskysymyksiä
englanniksi ja olla täysin pihalla sanastosta.

Takaisin ylös

OODIN 4. KIRJE
3.9.2002

Paljon on taas tapahtunut sen jälkeen, kun viimeksi kirjotin reilu viikko
sitten. Ensinnäkin iloisia uutisia: mä pääsin koulun dance teamiin!
Pyrkimiset oli viikko sitten ja ne oli kaksipäiväiset. Ekana päivänä dance
teamin coach (kamalaa, kuinka paljon englanninkielisia sanoja multa jo
livahtaa tekstiin…) opetti mulle ja kahelle muulle tytölle helpon
sixteenstepin ja seuraavana päivänä piti menna esittämään se ja oma
sixteenstep coachille. Ei ollut kovinkaan vaikeeta. Mä en malttaisi millään
odottaa tanssiharkkojen alkamista, sillä viime vuonna en ehtinyt käydä
ollenkaan tanssitunneilla.

Viime torstaina olin elämäni ekassa amerikkalaisessa jalkapallo-ottelussa.
Se oli aivan mahtava kokemus, vaikka en ymmärtänyt säännöistä rehellisesti
sanottuna yhtään mitään. Kun kysyin muilta tytöiltä, miksi kaikki huusivat ja
pomppivat, he eivät tienneet syytä. Siis en ole ainoa tietämäton… Kaikki
paikalla olevat kannustivat joukkuetta, mikä oli hyvä juttu, sillä meillä on
vain neljä (neljä!!!) Varsity cheerleaderiä (eli 10 -, 11 -, ja 12
–luokkalaisia). Nuorempia cheerleadereitä (9 –luokkalaisia) on enemmän,
mutta he kannustavat ainoastaan junior varsityn (eli 10 –luokkalaisten) ja
freshmanien (9 –luokkalaisten) jalkapallojoukkueiden otteluissa. Mun veljeni
Josh pelaa varsityjoukkueessa ja on running back, eli juoksee pallon kanssa
paljon ja tekee touchdowneja (eli "maaleja", ne tehdaan juoksemalla tietyn
linjan yli kentän takaosassa). Josh on myös yksi joukkueen kapteeneista ja
ilmeisen hyvä, vaikken asiantuntija olekaan. Ottelu oli kauden eka ja me
voitettiin 22-7. Tunnelma oli korkealla ottelun jälkeen.

Perjantai ja maanantai oli vapaita koulusta, koska perjantai oli Labor Day
eli työväen päivä. Siispa heti jalkapallo-ottelun jalkeen Mom, Natalee ja mä
lähdettiin ajamaan U.P:lle. Me ei ajettu Grand Maraisiin saakka, vaan
yövyttiin Paddenien mökillä kolmen tunnin ajomatkan päässä. Perjantaina
mentiin porukalla käymään läheisellä saarella, jonka nimi on Macinack
Island. Saari oli kuin satukirjasta: kauniita taloja, idyllisiä puutarhoja
ja vehreyttä joka puolella. Saarella ei ollut mitään muita kulkuneuvoja kuin
hevosia ja pyöriä, koska moottoriajoneuvot on kielletty. Natalee, Michi ja
mä käytiin sivistamässä itseämme saaren linnakkeessa ja sisällä olevissa
museoissa. Eli siis ravasimme ne läpi niin nopeasti kuin mahdollista
sietämättömän kuumuuden takia.
Illalla ajoimme perille Grand Maraisiin. Siellä ei tehty sitten mitään
erityisempää kuin käytiin rannalla ja veneilemässä monta kertaa ja tehtiin
retki Grand Maraisin majakkaan, josta oli ihanat näköalat. Maanantaina
ajettiin kotiin ja oltiin perilla n. keskiyöllä. Tänä aamuna, eli
tiistaiaamuna sitten väsytti aika kivasti, kun piti nousta ylös kello 6:00.

Tässä nyt sit varmaan kaikki tältä erää. Nauttikaa kesän viimeisistä
rippeistä siellä Suomessa. Täällä ainakin on vielä reilut 20 astetta
lämmintä joka päivä.

Takaisin ylös

OODIN 5. KIRJE
15.9.2002

Tänä viikonloppuna oli vaihtarijärjestön järjestämä post arrival orientation
eli saapumisvalmennus. Menin sinne yhdessä Michin ja meidän aluevalvojan
Mrs. Langen eli tuttavallisemmin Suen kanssa perjantai-iltana. Keskusteltiin
miten asiat menee ja onko ongelmia ja leikittiin joitain
tutustumisleikkejä. Lauantaiaamuna isäntäperheet tuli sinne myös ja heillä
oli mahdollisuus keskustella aluevalvojien kanssa. Koko tilaisuus oli aika
tylsä, mutta oli kiva tutustua muihin vaihtareihin. Tapasin siella kaksi
suomalaista tyttöä, joiden kanssa olin tullut samoilla lennoilla Grand
Rapidsiin saakka. Yritettiin puhua suomea, mutta se kuulosti kamalan
typerältä. Mun kieli ei taipunu normaalisti suomen kieleen ja olo oli tosi
hassu. Koko ajan lisäsin pikkusanoja englanniksi kuten yeah ja right. Jos
mun suomi oli omituista kuuden viikon jälkeen, niin millastakohan se on
vuoden jälkeen? Jossain vaiheessa varmaan mun kirjottama teksi alkaa muuttua
kömpelömmäksi (ellei se jo ole), mutta älkää välittäkö siitä liikaa.

Tästä jutusta tuli aika lyhyt, koska en keksi mitään mainittavampaa. Ens
viikolla on homecoming ja kerron siitä lisää myöhemmin.

Takaisin ylös

OODIN 6. KIRJE
21.9.2002

Tämä viikko oli sitten odotettu homecoming –viikko. Homecomingia vietetään
lähinnä jalkapallokauden alkamisen kunniaksi, vaikka kausi ja pelit alkaakin
jo ennen homecomingia. Koko viikko oli jonkinlaista hengennostatusta
perjantain jalkapallo-otteluun. Joka päivä piti pukeutua erilailla.
Maanantaina oli P.J. Day eli pyjamapäivä. Maanantai sattui olemaan aika
kuuma päivä, joten oli mukava olla koko päivä kuumassa koulussa pukeutuneena
flanellipyjamaan. Tiistaina Camouflage Day eli pukeuduttiin
maastovaatteisiin (armeija ja metsästys). Lainasin Dadin liian isoja
metsästyshousuja ja sain pelätä koko päivan niiden putoavan. Keskiviikkona
oli Class Color Day ja senioreiden (elikkä siis lukion viimeisellä luokalla
olevien) väri oli punainen. Opettajien ja muun henkilökunnan oli tarkoitus
pukeutua pinkkiin, mutten nähnyt pinkkejä vaatteita kellään.
Keskiviikkoiltana oli myos Homecoming Carnival ja Bonfire. Karnevaaleilla
oli erilaista puuhaa ja mä autoin Cake Walkissa. Cake Walkin säännöt on
suurinpiirtein seuraavat: Ihmiset leipoo erilaisia jälkiruokia ja lahjoittaa
ne sitten Cake Walkia varten. Maahan kiinnitetaan kymmenen numerolappua
ympyrän muotoon ja osallistujat kävelevät ympyrää musiikin soidessa. Kun
musiikki loppuu, jokaisen kymmenestä osallistujasta pitää seistä jonkun
numeron edessä. Järjestäjä vetää numerolapun ja se, joka seisoo
voittajanumeron edessä, saa valita minka tahansa jälkiruoan palkinnoksi.
Aika kiva juttu, yksikin poika voitti kolme kertaa. Bonfire oli kokko, jonka
ympärille ihmiset kerääntyi huutamaan cheerleadereiden johtamina
kannustushuutoja. Kannustaminen perjantain peliin aloitettiin siis aika
varhain…

Torstaina oli Twin Day. Kahden ihmisen piti pukeutua samalla
tavalla, kuten varmaan jo päivän nimestä ymmärsitte. Mun kaksonen oli tyttö
nimelta Kelly. Meilla oli farkut, oranssivalkoraitaset paidat ja -yllätys
yllätys- punaiset hiukset. Torstaina oli myös Mock Rock eli suomeksi siinä
etukäteen ilmoittautuneet teeskentelevät laulavansa jonkun biisin sen
soidessa playbackinä. Meidän koulun kuoro, jossa mä olen, päätti tehdä biisin
"Joyful, Joyful" elokuvasta Nunnia ja Konnia 2. Mä päädyin sitten esittämään
Lauryn Hillia eli jos joku ei ole kyseistä elokuvaa nähnyt niin päätähteä
koko hommassa. Ennen esitystä olin vähän hermostunut, mutta kun mä alotin
yksin soololla, porukka vaan kannusti mua koko ajan ja fiilis oli aivan
mahtava. Jotkut luuli, että mä lauloin ihan oikeesti, mikä on vähän hassua
silla Lauryn Hill on musta ja sillä on mustan ääni ja sen kuulee sen
äänestä. Koulun jälkeen kuulin, etta ihmiset oli menny kehumaan Kellya
esityksen johdosta. Kelly oli vaan kiitelly ja lisänny, etta siinä
esityksessä oli sen kaksonen eikä se ite.

Perjantaina oli lyhennetty koulupäivä jalkapallo-ottelun takia. Koska koulun kaikki kentät on remontissa, meilla ei teknisesti oo kotipelejä, mutta silti me pelattiin
kaksi kotipeliä läheisen yliopiston kentällä. Aamu alkoi vaihto-oppilaiden
ja homecoming royaltyn esittelyllä. Jokainen luokka-aste paitsi seniorit oli
äänestanyt homecoming –prinssin ja prinsessan. Seniorit oli äänestanyt kolme
kuningatarehdokasta ja kolme kuningasehdokasta, joista vaan kaksi oli
lopulta kandidaattikelpoisia joidenkin sähläysten takia. Homecoming
–ottelussa ei ollut paljoa väkeä, koska kaikki tytöt oli laittautumassa
illan tansseja varten. Puoliajalla kruunattiin homecoming –kuningas ja
kuningatar ja esiteltiin jälleen vaihto-oppilaat ja homecoming royalty. Me
voitettiin ottelu ja kaikki oli tyytyväisiä, sillä yleensä on aika kurjaa
hävitä homecoming-game. Ottelun jälkeen lähdin kahden cheerleaderin, Kellyn
(mun "kaksosen") ja Katin, kanssa valmistautumaan tansseihin. Se vei niin
hirveästi aikaa erilaisten sähläysten takia, etta missattiin suunnilleen
puolet tansseista. Mutta ei se mitään, mulla oli hauskaa silti. Aluksi olin
aika hukassa, sillä musa ja tapa jolla ihmiset tanssi oli ihan erilainen
kuin kotona. Sulauduin silti joukkoon nopeasti. Mä olin kuolemanväsyny, kun
vihdoin pääsin kotiin.

Tänä aamuna olin tapaamassa tulevaa piano-opettajaani. Hän on mies nimeltä
Gary ja tosi mukava. Mom ja Dad ovat tunteneet hänet kauan ja oli tosi kiva,
etta he järjestivät mulle opettajan. Soitettuani yksitoista vuotta pianoa
olisi ollut huippuoutoa olla käymättä tunneilla, mutta kai siihenkin olisi
tottunut…Joka tapauksessa kävi hyvin. Alan käydä tunneilla n. joka toinen
viikko, silla täällä on niin hirveästi tekemistä, että harjoitteluaikaa ei
ole kovinkaan paljon.

Täällä puut on pikkuhiljaa jo alkaneet vaihtaa väriään, ja kunhan syksy
tulee tänne kunnolla, täällä tulee olemaan kaunista. Nauttikaa Suomen
enemmän tai vähemmän värikkäästä syksystä ja muistakaa seurata Iinesta,
silla se piristää harmaimmankin syyspäivän :) !

Takaisin ylös

 

OODIN 7. KIRJE
20.10.2002

Syksy on vihdoin tullut tännekin. Michiganin syksy on kaunis; täällä on paljon lehtimetsää ja puut ja pensaat on keltaisia ja punaisia ja joukkoon mahtuu vielä pikkuisen vihreääkin. Täällä oli yllättävän pitkään lämmintä ja ilma onkin kylmennyt viimeisen viikon aikana huomattavasti. Perjantai-iltana
oli pari pakkasastetta mikäli muunsin Fahrenheitit suunnilleen oikein.
Täällä on myös alkanut sataa useammin. Kolme päivää sitten satoi ensimmäisen kerran lunta. Se ei tietenkään pysynyt maassa,
koska maa oli vielä liian lämmin, mutta kuitenkin. Ihmiset pelottelee mua kovalla talvella, ja mä kerron että kyllä Suomessa on lunta ja olen tottunut siihen. Sitä paitsi pidän lumesta ja odotan näkeväni Michiganin talven.

Koulu menee hyvin ja musta on kivaa käydä vähän erilaista koulua välillä. Vaihtelu virkistää! Me saatiin todistukset noin viikko sitten ja kaikista aineista tuli A (eli suomeksi kiitettävä). Mulla on tällä lukukaudella aerobicia, kuoroa, ATK:ta ja taloustietoa, joten pari A:ta oli aika helppoja. Homma täällä siis toimii siten, että lukukausi kestää koulun alusta tammikuun puoleenväliin ja sinä aikana opiskellaan neljää eri ainetta. Aineiden määrä tosin on koulukohtaista; tiedän että yhdellä toisella suomalaisella vaihtarilla on kuutta eri ainetta lukukaudella. Me saadaan välitodistukset joka kuudes viikko, eli kolme kertaa lukukaudessa. Todistus kertoo meidän siihenastisen pärjäämisen, ja aina yhden todistuksen jälkeen aletaan puhtaalta pöydältä. Lukukauden lopussa lasketaan jokaisen aineen väliarvioiden keskiarvo, ja se on sitten lopullinen kurssiarvosana.

Mulla on ollut dance teamin harkkoja jo kuukauden ajan kaksi kertaa viikossa. Se on älyttömän kivaa ja musta on kivaa hioa niin yksittäisiä liikkeitä kuin kokonaisuuttakin. Dance teamissa on tosin pari tyttöä, jotka valittaa koko ajan ja kyseenalaistaa lähes kaiken, mitä meidän valmentaja sanoo (“That’s not real dancing.”, “That’s too hard, the new girls can’t do that.”). Meidän valmentaja sanoikin parien harkkojen jälkeen, että jos joku jatkuvasti valittaa ja pilaa ryhmähengen, niin se lentää ulos. Joka tapauksessa harkoissa on kivaa enkä malta odottaa että me aletaan esiintyä marraskuun loppupuolella. Me esiinnytään poikien varsity basketball -joukkueen kotipelien puoliajalla. Meillä tulee olemaan yhteensä n. 6 esiintymistä.

Mun koulun jalkapallojoukkue, Lakeview Wildcats, on pärjänny ihan mukavasti. Me ollaan oltu niin hyviä, että varmistettiin paikkamme playoffeissa viikko sitten. Viime perjantaina tosin hävittiin kaatosateessa Ithaca Yellowjacketsille 38-14. Ithaca teki kaksi ekaa touchdownia ja sen jälkeen meidän joukkue lannistu henkisesti. Yksi meidän pelaajista mursi myös
niskansa (se oli murtanu sen viime vuonnakin) ja loukkaantuminen aiheutti vartin viivästyksen viisi minuuttia ennen pelin päättymistä. Ilta ei kuitenkaan ollut mun kannalta katastrofi, silla tapasin Ithacassa yhden suomalaisen vaihtarin (terveisiä Henrille!). Tutustuin Henriin matkalla Jenkkeihin ja tiesin sen käyvän koulua Ithacassa. Siispä meilasin Henrille pari päivää aikasemmin ja me sovittiin tapaaminen fudisotteluun. Oli tosi
kiva vaihtaa kokemuksia SUOMEKSI. Aluksi ei millään meinannut sujua ja kerran me jo luovutettiinkin, mutta reilun puolen tunnin jubailun jalkeen sanat alko tulla sujuvammin. Jos joku teistä siellä Suomessa olisi kuullut, niin olisi varmaan alkanut naurattaa.

Tässä varmaan oli ne päällimmäiset kuulumiset. Ensi kertaan!
Oodi, Sand Lake, Michigan

Takaisin ylös

 

OODIN 8. KIRJE
24.11.2002

Long time, no talk… Kattelin nettisivulta, että millon mä oikeen viimeksi
kirjotin ja sain suurinpiirtein slaagin. Jotenkin tuppaa vaan unohtumaan,
kun on niin paljon tehtävää, koettavaa ja opittavaa. En luultavasti muista
kaikkea, mitä on tapahtunut (olen melkoisen huono paiväkirjan kirjoittaja,
joten kaikkea en voi luntata edes sieltä) mutta yritän parhaani.

Alotetaan vaikka Halloweenista. No Halloweenia vietetään siis 31.10. Talot
oli koristeltu kaiverretuilla kurpitsoilla, puihin törmäävillä noidilla
(sellasilla puustatehdyillä hahmoilla) ja erilaisilla oransseilla valoilla.
Tapoihin kuuluu, etta pikkulapset (ja vähän isommatkin) menee trick or treat
–kierrokselle (suom. jotain sellasta kuin karkki vai kepponen).
Asiaankuuluvasti pitää pukeutua joksikin. Kysyin Momilta, mitä tapahtuu jos
valitsee kepposen, mutta Mom ei tiennyt. Kukaan ei siis oletettavasti
valitse kepposta. Mä vietin Halloweenia jakelemalla pikkulapsille
suklaapatukoita ja mehutetroja. Natalee sanoi vievänsä mut trick or treat
–kierrokselle, mutta homma lopulta kaatui siihen, ettei meillä ollut pukuja.
Joka tapauksessa pääsin tunnelmaan.

Halloweenia seuranneena perjantaina (eli itse asiassa seuraavana päivänä)
meilla oli ensimmäinen jalkapallon playoff-peli. Ikävä kylla Lakeview
Wildcatsien matka päättyi lyhyeen, silla vastassamme ollut Clare Pioners oli
liian kova pala nieltäväksi edes Villikissoille. Pelin ensimmäinen puolisko
oli mahtava ja me johdettiin suurin osa ajasta. Pojat pelasivat hurmoksessa
ja allekirjoittanut kiljui kurkkunsa kipeäksi ja äänensa melkein pois.
Toinen puolisko oli kerrassaan masentava; me menetettiin pallo lähes koko
ajan ja kärsittiin fumbleista (eli pallon pudottamisista) ja tuloksena Clare
kuroi Lakeviewn 15 pisteen johtoaseman umpeen ja 10 pistettä ylikin. Pelin
jälkeen oli outoa nähdä ainakin jossain määrin karskien pelaajien tulevan
kentältä kyyneleet poskilla. Varsinkin seniorit ottivat häviön raskaasti,
sillä peli oli heidän high school –uransa viimeinen, ja ainoastaan hyvin
harvat saavat tilaisuuden jatkaa pelaamista collegessa. Itsellänikin oli
haikea olo, silla olihan tämä ottelu minunkin viimeinen ja
jalkapallo-ottelut olivat yksi kivoimpia uusia asioita täällä.

Koulussa on pitänyt kohtalaisen kiirettä. Perjantaina loppui toinen marking
period ja piti tehdä läksyjä entiseen tapaan, lukea kokeisiin ja saada
projekteja valmiiksi. Itsestäni tuntuu, ettei tämä kuusiviikkoinen mennyt
yhta hyvin kuin ensimmäinen, mutta ei se ole niin vakavaa. Ja näen tulokseni
ensi keskiviikkona, kun saadaan välitodistukset.

Meillä on koulusta aika paljon vapaapäiviä, mikä on tietysti aika mukavaa.
Suurimmaksi osaksi opettajien koulutuksesta johtuen, mutta viimeinen
vapaapäivä oli täysin metsästyksen suosion ansiota. Metsästys on täällä tosi
suosittua, melkein kaikki mun ystävät ja tutut metsästää. Niin paljon
ihmisia skippasi koulun asemetsästyksen ensimmäisena päivänä, että vihdoin
siitä tehtiin vapaapäivä. (Lisähuomautuksena mainittakoon, että
metsästyskausi alkaa itse asiassa jo joskus syyskuussa, mutta silloin saa
metsästää ainoastaa jousella.)

Meidän koulussa kaikkien seniorien pitää suorittaa job shadow
valmistuakseen. Job shadow tarkoittaa siis sitä, etta oppilas menee
seuraamaan päiväksi henkilöä, jonka työ kiinnostaa oppilasta ja joka voisi
olla oppilaan tuleva ammatti. Varsinainen job shadow day on 6.12. (rakkaan
koti-Suomen itsenäisyyspäivä), mutta asianhaaroista johtuen tein oman
seurantani jo viikko sitten perjantaina. Seurasin paikallisen TV-aseman
uutisankkuria. Uutisankkuri ei nyt varsinaisesti ole ammattitavoitteeni,
mutta päiväni oli silti hyvin mielenkiintoinen. Uutisankkuri Lauren Stanton
esitteli ensiksi minulle ja toiselle “varjolle” asemaa ja sen jälkeen
osallistuimme aamun palaveriin. Aamupäivällä pääsimme myös mukaan
kuvaamaanlehdistötilaisuutta Grand Rapidsin hienoimpaan hotelliin (joka
oli TODELLAhieno). Takaisin tultuamme haastattelin Lauren Stantonia saadakseni
aineistoa loppuraporttiini ja sitten seurasimme studiossa keskipäivän
lähetystä. Opin paljon uutta uutisankkurin työstä ja päiväni oli erittäin
mukava.

Ai niin, melkein unohdin kertoa omalla kohdallani suurimmat uudet uutiset.
Teille kirjoittaa nimittäin nyt ensimmäistä kertaa varsity basketball
cheerleader!!! Koko jalkapallokauden ajan mun teki mieli kentän puolelle
kannustamaan, ja kun ilmoittautumiset korischeerleadingiin tuli, mun ei
tarvinnut miettiä kahdesti. Try out (eli pyrkiminen) oli viime
keskiviikkona. Vaatimuksiin kuului 3 erilaista hyppyä, joista yhden oli
oltava toetouch (varpaidenkosketus), liikkeet annettuun cheeriin seka oma
cheer ja liikkeet siihen. Natalee opetti mulle hyppyja kymmenen vuoden
voimistelijan kokemuksella ja Mom (joka oli cheerleader high schoolissa ja
valmensi sen jälkeen pitkään) jakeli hyviä neuvoja. Loppujenlopuksi olin
aika rauhallinen kävellessani sisään pyrkimisiin ja hyvin se meni. Meillä
alkaa harkat maanantaina ja niitä on sitten joka päivä koulun jälkeen koko
koriskauden ajan. JEE!!!

Tähän loppuun kirjotan teille mun oman cheerin. Harmi, että liikkeet on vähän
vaikeita selittää, mutta hopefully that’s fine. Suluissa olevat ovat yleisön
vastauksia cheeriin. Ready? OK!

Come on crowd,
Let’s get loud,
Say SCORE (SCORE)!
Come on crowd,
Let’s get loud,
Say SCORE (SCORE)!
S-C-O-R-E (SCORE)!
S-C-O-R-E (SCORE)!
That is what we wanna see,
S-C-O-R-E (SCORE)!

OK, tässä kaikki tältä erää. Terveisia teille kaikille siellä Suomessa!

Terveisin Oodi Kärnä, Lakeview High Schoolin varsity basketball cheerleader

Takaisin ylös

OODIN 9. KIRJE
5.1.2003

Hyvää Uutta Vuotta 2003!

Tällä kertaa mulla on tosi paljon kerrottavaa. Reilun kuukauden
kirjoittamattomuus kostautuu tälläsinä hetkinä, kun pitää päivittää
kuulumisia (eli tästä tulee pitkä).

Aloitetaan tosi kaukaa, eli marraskuun vikalta viikolta. Jokaisen marraskuun
viimeisenä torstaina täällä vietetään Thanksgivingia eli Kiitospäivää.
Pyhiinvaeltajat, jotka aikoinaan tulivat tänne, alkoivat viettää Kiitospäivää osoittaakseen kiitollisuutta päästyään tänne ja että heillä oli ruokaa. Kiitospäivänä perinteisesti syödään kalkkunaa ja karpalokastiketta seka makeita perunoita.

Meidän perhe ajeli ympäriinsä Kiitospäivänä; lounasta syötiin Momin vanhempien luona, jälkiruoalle mentiin Dadin vanhempien luokse ja sieltä tultiin takaisin Momin vanhemmille. Kiitospäivän jälkeinen perjantai on jouluostoksien aloituspäivä ja vuoden hulluin shoppailupäivä. Kaikkialla on JÄTTIMÄISET alet. Ihmiset herää aamuyöstä shoppailemaan ja viettää koko päivän metsästäen suuria alennuksia. Me
lähdettiin kuudelta aamulla ja kun seitsemältä ajettiin ekan tavaratalon pihaan, ovelle johtava jono meni kulman ympäri ja jatku ties kuinka pitkälle. Ihmisia oli PALJON, noin tuhatkertasesti verrattuna Suomen suurimpiin alepäiviin. Kokemus oli mielenkiintonen, joskin väsytti vähäsen, kun päästiin kotiin.

Kiitospäivän jälkeisellä viikolla ei tapahtunut mitään sen kummempaa.
Itsenäisyyspäivää juhlistin kuuntelemalla Sibeliuksen Finlandian levyltä.
Olo tuli yllättävän haikeaksi, joten katsoin parhaaksi keskeyttää
viulukonserton kuuntelemisen parin minuutin jälkeen. Sunnuntaina oli koulun
kuoron ja marching bandin joulukonsertti, jota ei kannata kummemmin edes
mainita. Sanotaan vaikka, että se oli jossain kamalan ja tosi kamalan
välillä.

Joulukuun tokalla viikolla oli ensimmäiset korispelit. Me oltiin harjoteltu
cheereja (kannustushuutoja) niin paljon, etten meinannu saada unta, ku päässä
pyöri “rebound that basketball” ja “we want another one, just like the other
one (clap, clap), sink it Jeff!”. Tiistaina oli eka peli, joka me voitettiin
ja kannustaminen meni cheerleadereilta ihan hyvin. Perjantaina oli sitten
toka peli ja mun henkilökohtainen tulikokeeni: mähän olen cheerleadingin
lisäksi myös koulun dance teamissa, joka esiintyy kotipelien puoliajalla.
Ongelma: miten olla kannustamassa kentän laidalla ja samaan aikaan
pukuhuoneessa vaihtamassa esiintymisasua ja pistämässä esitysmeikkejä
naamaan? No mun cheerleadingvalmentaja anto mulle koko toisen neljänneksen
(8 min. plus kaikki pysähdykset pelissä) aikaa ja tein oman henk.koht.
nopeusennätykseni kahen tanssikaverini ystävällisellä avustuksella. Mun
tanssivalmentaja uhkaili, etten saa tanssia, jos en oo ajoissa valmis eikä
uskonu et toinen neljännes on tarpeeksi, mut kellossa oli vielä noin kaksi
ja puol minuuttia aikaa, kun olin valmis. Tanssi meni hyvin ja sen jälkeen
juoksin takasin pukkariin vaihtamaan taas vaatteita ja ottamaan meikit pois.
Kävin lievästi kierroksilla, kun juoksin takas kentän laidalle. Ja taas sama
adrenaliinia lisäävä ruljanssi pitää käyda läpi vielä ainakin neljä kertaa.
Toivottakaa onnea.

Keskiviikkona 18.12. heräsin klo 7:10 ja sekunnin murto-osassa olin täydessä
paniikissa. Me herätään joka aamu kuudelta, sillä Momin pitää olla töissä
koulun bus garagessa seittemältä. Mä herätin Nataleen täydessä paniikissa ja
se selitti, että koulu oli peruttu liukkauden takia (Mom oli tullu joskus
viideltä kertomaan, mut mä en heränny siihen). Natalee joutu vakuuttelemaan
mua varmaan viis minuuttia, kun en meinannu uskoa (“Is the school really
cancelled?” “Yes.” “So we don’t have to go to school today?” “No, we don’t.”
“Why is it cancelled? Because of icy roads.” “Are you sure? “YES, I am
sure!” “So I can just keep sleeping?” “YES, OODI, GO BACK TO BED!”). Koulu
saatetaan perua liukkauden tai paljon lumen takia. Oli tietty ihan mukavaa
sen jälkeen, ku olin rauhottunu.

Joululoma alkoi 23.12. ja oli todella tervetullut. Meillä piti olla
cheerleadingharkat kolme kertaa viikossa, mutta ne peruttiin, joten luvassa
oli pelkkää löhöilyä ja rentoutumista. Jouluaattona soitin kotiin
ensimmäistä kertaa koko täällä oloni aikana. Olen pyrkinyt välttelemaan
soittamista, silla luulin koti-ikävän iskevän vastaan jos soittaisin.
Puhelun vaikutus oli täysin päinvastainen; koti-ikävä oli poispyyhkäisty.
Oli ihanaa kuulla kaikkien ääntä ja vaihtaa kuulumisia. Mun suomi oli aika
tonkkoa ja tuntu tosi hassulta puhua sitä taas pitkästä aikaa. Kaikki, jotka
on ollu vaihtarina varmaan tietää, mitä mä tarkotan. Illalla mentiin Momin
vanhempien luokse päivälliselle, jonne tuli perinteisesti koko suku. Syötiin
ja otettiin perhevalokuvia ja laulettiin joululauluja arvatkaa kenen
säestäessä. Joulupäivän aamuna vihdoin avattiin lahjat, joita oli
kerääntynyt kuusen alle koko joulukuun ajan. Mä sain kivoja lahjoja,
parhaimpina varmaan iso snow globe (siis se sellanen pallo, jota pitää
ravistaa ja sisälle tulee lumisade. Mikä se sitten onkaan suomeksi…), magic
8 ball (sellanen musta biljardipallo, jolta kysytään kysymys, sitä
ravistetaan ja luetaan vastaus pallon pohjasta, mä oon aina halunnu sellasen)
ja ihana rannekoru, jonka sain parhailta ystäviltäni Suomesta. Me mentiin
koko päiväksi Dadin vanhempien luokse. Koko joulun aika oli miellyttävää
kaikessa rentoudessaan.
Uutta vuotta vietin kaverini luona. Oli vähän outoa ilman kaikkia
ilotulituksia (näillä seuduilla ilotulituksia on lähinnä vain kaupungeissa).

Koko loma meni tosi nopeesti. Kirjotan tätä sunnuntai-iltana ja on vaikea
uskoa, että loma on ohi ja huomenna alkaa taas koulu. Tähän lomailuun ehti jo
tottua. Mutta kouluun on taas kiva päästä. Näkee taas kaikki kaverit ja
korispelit, cheerleadingharkat ja tanssiharkat jatkuu. Toivottavasti teidän
kevätlukukautenne alkaa mukavasti eika ole liian uuvuttava!

Vielä kerran oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Ja kaikkihan tottakai lupas
kattoo Iineksen joka keskiviikko!

Tootelz!

 

OODIN 10. KIRJE
25.3.2003

Hei kaikki!
Sori, että tässä kirjottamisessa kesti iäisyys. Mutta nyt mä vihdoin istuin
alas ja kirjotin kuulumisia. Toivottavasti kaikki voi hyvin ja nautitte
(keväisesta -toivottavasti) Stadista!

Aurinkoista maaliskuun loppua kaikille Iineksille (ja Akuillekkin)! Tässä
kirjottamisessa on ollu sanottaisiinko pitkähkö tauko ja mä oon pahoillani
etten ole ruokkinut teidän tiedonnälkäänne pariin kuukauteen. Kaikkien
juttujen keskellä on välillä vaikeaa löytää aikaa todella istua alas ja
selostaa kaikki tapahtunut. Mutta nyt mä yritän parhaani mukaan selittää,
jos en nyt ihan kaikkea niin ainakin paljon.

Viimeksi kirjotin siis joululoman lopussa, joten joitain muutoksia koulun
käyntiin liittyen on tullut. Joululoman jälkeen meillä oli samaa semesteria
jäljellä enää kaksi viikkoa ja sitten vaihtui semester eli vaihdettiin
lukujärjestystä. Mun tähänastinen helpohko koulunkäyntini vaihtui
radikaalisti; aerobic, kuoro, ATK ja taloustieto (joka oli muuten ainoo
tunti, jossa sain kotiläksyjä) vaihtu USA:n historiaan, englantiin,
governmentiin (USA:n hallintoa) seka draamaan. Huh huh… Eka päivä oli
lievästi uuvuttava. Enkun tunnilla ymmärsin ehkä puoli prosenttia kaikesta,
mitä opettaja sano (mistä mä voin tietää ekalla tunnilla, että subordinate
clause on suomeksi sivulause…) ja government oli melkein yhtä paha. Mutta
sellasen viikon jälkeen mä aloin päästä selville termeista enkä ollu enää
kokovartalokipsissä tunneilla, niin että ensin pelottavan vaikeilta
vaikuttaneet tunnit osottautukin ihan kivoiksi, joskin työteliäiksi. Meillä
on nyt siis ollut uudet aineet jo n. kaksi kuukautta ja ne menee ihan
kivasti. Läksyjä tosin on paljon, mutta ei tän vuoden ollukaan tarkotus
olla lomailua (huokaus)…

Helmikuun lopussa oli koko talvikauden huipentuma koulussa: Winterfest.
Meillä oli viikko erilaisia pukupäiviä ja perjantaina korisottelun jälkeen
Winterfest dance. Viikon teema oli Down on the Farm ja pukupäivät teeman
mukaisia. Winterfest-viikon maanantai oli vapaapäivä, mutta tiistaina
alotettiin mukavasti pyjamapäivällä. Keskiviikkona oli Cowboy/Cowgirl Day.
Monet tyyty vaan pitämään cowboy-hattuja (itseni mukaanlukien), mutta
joillain oli koko varustus päällä, chapseista kannuksiin ja köyteen. Meillä
oli myös aktiviteetti-assembly, siis hauskaa ohjelmaa koko koululle.
Luokka-asteet kilpaili toisiaan vastaan hauskassa viestissä ja
köydenvedossa. Meillä oli myos hauska Dating Game, suomeksi sellanen
edesmenneeseen Napakymppiin verrattava. Kukaan kilpailijoista ei ottanut
peliä turhan vakavasti, ja kaikilla oli äärettömän hauskaa sitä seuratessa.
Torstaina oli Hillbilly/Hick Day. Suomennettuna hillbilly tarkottaa varmaan
jotain heinähattua. Kaikilla oli vanhoja ja karseita rytkyjä päällä, ja
allekirjoittanut tunsi itsensa ihan Miss Dorky Dorkiksi. Perjantaina oli
perinteinen Blue & Gold Day (koulun värit on tummansininen ja kulta) eikä
mulla kerrankaan ollu mitään ongelmia löytää vaatteita; mulla oli päällä
tietysti meidan cheerleading-univormu. Illan peli pelattiin Breckenridge
Huskieseja vastaan ja pelin jälkeen oli kiva menna danceen, silla peli oli
äärettömän hyvä ja me voitettiin! Mulla oli jalat kipeinä illan lopuksi.
What can I say, you just have to dance the night away!

Keväturheilukausi on nyt ollut meneillään jo kaksi ja puoli viikkoa.
Keväällä siis yleisurheillaan ja pelataan jalkapalloa (siis eurooppalaista,
hehe..) ja pesistä (pojat baseballia ja tytot softballia). Minä päätin
kokeilla jotain uutta ja liityin koulun yleisurheilujoukkueeseen. Lajini on
juoksu, sillä vaikka olenkin sitä mieltä, että kaikkea uutta ja jännää
pitäisi kokeilla täällä ollessa, seiväshyppy ja kuulantyöntö ei ihan
vaikuttaneet mun lajeilta. Natalee on seiväshyppääjä ja aitajuoksija ja
mulla on paljon kavereita joukkueessa, joten harkat ei ole tylsiä, vaikka ne
vähän rankkoja onkin. Meillä on huomenna eka meet (=kilpailu) ja mut
pistettiin juoksemaan 400 m. Se on suunnilleen vaikein matka, sillä koko
matka pitää pikajuosta ja se on vähän turhan pitkä ainakin meikäläiselle
täysin sprintattavaksi. Mutta mä teen tietysti parhaani. Välillä on ikävä
cheerleadingia. Se oli aivan älyttömän hauskaa ja ois kiva vieläkin
kannustaa. Mutta juostessa kuntoa ainakin tulee lisää, joten kyllä mä
yleisurheilustakin tykkään.

Mun pitäis varmaan sanoa jotain tästä nykyisestä maailmanpoliittisesta
tilanteesta eli sodasta Irakia vastaan. Täällä mielipiteet jakautuu ihan
niinkuin muuallakin maailmassa. Mä katsoin livenä presidentin puheen viikko
sitten maanantaina, jolloin hän sanoi Husseinilla olevan 48 tuntia aikaa
lähteä Irakista. Mun omat tunteet oli vähän ristiriitaset; mä en tienny mitä
seurauksia sodan syttymisestä on mulle vaihto-oppilaana. Enkä oo ikinä ollu
missään maassa, joka on sotatilassa. Mutta mä olen ihan turvassa täällä
Michiganin metsikossa. Äitini Suomessa voi nukkua yönsa ihan rauhassa.
Keskiviikkoiltana olin tulossa suihkusta ja Natalee tuli meidän huoneeseen
ja kerto, että telkkarissa näytetään pommitusta. Ei se tuntunut todelliselta.
Eika se tunnu ihan todelliselta vieläkään, sillä sota on niin kaukana. CNN
näyttää usalaisten sotavankien kuvia ja haastattelee vankien omaisia ja se
on vähän masentavaa. Mahtaa perheillä olla rankkaa. Täällä Dixie Chicks,
yksi USA:n suosituimmista country-yhtyeistä, aiheutti pienen skandaalin
sanomalla ulkomailla ollessaan olevansa häpeissään siitä, että ovat kotoisin
samasta osavaltiosta kuin presidentti Bush (Texas). Monet radioasemat
boikoitoivat Dixie-tytskien lauluja parin päivän ajan. Toivottavasti sota
loppuu pian. Mun ei tarvitse tulla täältä takaisin aikaisemmin, mutta
mitkään ylimääräiset komplikaatiot ei oo kivoja.

Enää noin viikko koulua ja sitten alkaa koulun spring break. Kevätloma on
viikon mittainen ja Mom, Natalee ja mä suunnistetaan aurinkoiseen Floridaan.
YAY! Me vuokrattiin ystävien kanssa huoneisto läheltä St. Petersburgia ja me
mennään sinne rannalle viikoksi. Mä oon käyny solariumissa hankkimassa
“pohjarusketusta” (mä en rusketu juuri lainkaan punaisen tukkani ja vaalean
ihoni takia). Oon mä saanu vähän väriä, mutta luultavasti tuun takasin
Floridasta lähinnä ravun näköisenä. Hauskaa joka tapauksessa tulee olemaan,
enka mä malta odottaa sitä viikkoa!

Tossa oli varmaan tärkeimmät kuulumiset. Mä kirjottelen taas, ja tällä
kertaa vähän nopeemmin.

Be safe and enjoy the spring!

Love, Oodi

 

Takaisin ylös