YLE
 
YLE A-Ö

Kulkukaupoilla Lappeenrannassa

kurkista konttiin (copyright YLE/videokuvaa)Kontti-kierrätystavaratalo Lappeenrannassa on Suomen Punaisen Ristin ylläpitämä kirpputori. Konteissa myydään lahjoituksina saatuja tavaroita ja vaatteita. Tuotto käytetään Suomen Punaisen Ristin avustustyöhön Suomessa ja maailmalla.

Kontti-kierrätystavaratalot ottavat lahjoituksina vastaan puhtaita ja hyväkuntoisia vaatteita, huonekaluja ja kodin käyttötavaroita. Kontin henkilökunta lajittelee, huoltaa ja hinnoittelee lahjoitukset, minkä jälkeen osa tavaroista myydään.

Kontti ulkoa (copyright YLE/videokuvaa)

Kontteihin saadut lahjoitukset päätyvät joko Konttien hyllyille myyntiin tai ne annetaan apua tarvitseville. Suomessa Punaisen Ristin tavaralahjoituksia voivat saada esimerkiksi perheet, joiden koti on palanut tulipalossa. Maailmalle apua lähetetään sotien ja luonnonkatastrofien uhreille.

Kontissa on tilaa liikkua (copyright YLE/videokuvaa)

Myymälä on iso ja avara, käytävillä liikkuminen onnistuu vaikka norsun kanssa. Lisäksi kaikki tavarat ovat lajiteltu ja sijoitettu fiksusti omiin osastoihinsa, joten suunnistustaitoa ei tarvita. Henkilökuntaa paikalla on riittävästi, joten apuakin saa jos sitä tarvitsee. Pähkinänkuoressa Kontti on paikka, jossa voi löytää hyvää perustavaraa ja vaatteita, ja saada reipasta ja ystävällistä palvelua.

tavarat on lajiteltu (copyright YLE/videokuvaa)

www.redcross.fi/punainenristi/kontti



Lue aiemmat jutut

Täältä löydät kirppiksiä ympäri Suomea
Työ & Toiminta ry:n Kierrätystavaratalo, Myllypuro
Porvoon Wanha Rautakauppa
Antiikin Vuoksi, Imatra
Maurin makasiini
EntRinki (Kajaanin Kierrätyskeskus)
Saparo & Käpy, Kemiö
Seuraava Risain
Second Hand Store, Oulu
Myyrmannin Pandatori
Oulun Laatukirpputori
Kaksi Varista, Iisalmi
Antik-Anna
Seuraava Kirppis Risain ti 25.9.
Pyhäjärven Hiisiparkki
Ekin kierrätystori on osto- ja myyntiperiaatteella toimiva kierrätystori Lahdessa
Myllykoskella pyörii Lähetyskirpputori vapaaehtoisvoimin
Wanhan tavaran runsaudensarvi Ylöjärvellä
Kotkassa sijaitsee kirpputoritavaran Aarrearkku
Sosiaalista kaupankäyntiä Tampereen Hepokatissa
Kulkukaupoilla Lammilla
Mitä Ekomatista ei löydy, sitä ei tarvitse
Kulkukaupoilla Kaarinassa
Osto– ja myyntiliikkeessä Kiteellä
Kulkukaupoilla vierailtiin Loviisassa, Samaria-kirpputorilla.
Pikku Vanha Nurkka kierrättää lastenvaatteita
Hirvibasaari on viihtyisä kirpputori Mäntsälässä
Selin Rihmankiertämä
Kulkukaupoilla kiertelee toreilla ja turuilla ympäri Suomen
Myllykoskella pyörii Lähetyskirpputori vapaaehtoisvoimin