YLE
 
YLE A-Ö

Kaksi Varista, Iisalmi

Kirppis Risainissa vierailtiin Iisalmessa Kahdessa Variksessa ja uudessa Style-osiossa kisaa kaksi vaatetusalan opiskelijaa.

Kirppis Risain piipahti kesällä Iisalmessa. Kirpputoritarjonnan lisäksi bongasimme Savonkadulta numerosta 12 ihastuttavan paikan, kahvilan nimeltä Kaksi Varista. Kahvila on pieni ja sympaattinen paikka, jonka sisustus ja vanhat hirsiseinät luovat paikkaan oman tunnelmansa.

Kahden Variksen todellinen erikoisuus on se, että siellä on kaikki myytävänä - paitsi omistaja Anne Hurskainen! Eli voit juoppasta kupin kahvia ja vaikka ostaa kupin sen jälkeen tai tuolin jolla istut. Tavaraa kahvilassa ei kauheasti ole, koska tilakin on pieni. Valikoima on kuitenkin mielenkiintoinen eikä niin tavallinen kirppisvalikoima. Tarjolla on kuppeja ja tuoleja, mutta myös mm. vanhoja pastilliaskeja ja solariumlasit, eli laidasta laitaan…

Kaksi Varista on Annen unelma, jonka hän lunasti itselleen edellisen omistajan keskityttyä maatilaansa. Anne pyörittää paikkaansa hyvällä fiiliksellä ja se huokuu hänestä myös asiakkaisiin, jotka viihtyvät olohuonehenkisessä kahvilassa useasti kauemmin kuin tovin. Kaksi Varista on mm. paikallisen Volkswagen-kerhon vakipaikka. Kaksi varista tarjoaa siis kaiken myytävänä olevan ohella hyvää oloa, hetken rauhoittumista ja tietenkin kahvia ja maittavia pikkupurtavia.

Kaksi Varista on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.

Yhteystiedot:
PUH: 044 0205045
Anne Hurskainen
Osoite: Savonkatu 12 74100 Iisalmi


Style logo(copyright YLE/videokuvaa)Style on leikkimielinen kilpailu, jossa kaksi vaatetusalan opiskelijaa hankkii kirpputoreilta asukokonaisuuden annettuun tehtävään. Rahaa kilpailijoilla on käytettävissään korkeintaan 35€ ja aikaa asukokonaisuuden haalimiseen on 45 minuuttia.

Kilpailijat vaihtuvat viikottain ja ovat joko Lahdesta (Lahden AMK:n muoti- ja vaatetussuunnittelu) tai Hämeenlinnasta (Wetterhoffin vaatetuslinja).

Anna Jokinen ja Matilda Tuure (copyright YLE/videokuvaa)

Tällä kertaa kisattiin Lahden kierrätystavaratalo Kontissa ja tehtävänä oli koota monikulttuurisen taidetapahtuman juontajan asukokonaisuus.

Anna Jokinen (vas) Wetterhoffilta käytti ostoksiina 26,50€ ja Matilda Tuure (oik) Lahden AMK:sta 32,70€.



Lue aiemmat jutut

Täältä löydät kirppiksiä ympäri Suomea
Työ & Toiminta ry:n Kierrätystavaratalo, Myllypuro
Porvoon Wanha Rautakauppa
Antiikin Vuoksi, Imatra
Maurin makasiini
EntRinki (Kajaanin Kierrätyskeskus)
Saparo & Käpy, Kemiö
Seuraava Risain
Second Hand Store, Oulu
Myyrmannin Pandatori
Oulun Laatukirpputori
Antik-Anna
Seuraava Kirppis Risain ti 25.9.
Pyhäjärven Hiisiparkki
Ekin kierrätystori on osto- ja myyntiperiaatteella toimiva kierrätystori Lahdessa
Myllykoskella pyörii Lähetyskirpputori vapaaehtoisvoimin
Kulkukaupoilla Lappeenrannassa
Wanhan tavaran runsaudensarvi Ylöjärvellä
Kotkassa sijaitsee kirpputoritavaran Aarrearkku
Sosiaalista kaupankäyntiä Tampereen Hepokatissa
Kulkukaupoilla Lammilla
Mitä Ekomatista ei löydy, sitä ei tarvitse
Kulkukaupoilla Kaarinassa
Osto– ja myyntiliikkeessä Kiteellä
Kulkukaupoilla vierailtiin Loviisassa, Samaria-kirpputorilla.
Pikku Vanha Nurkka kierrättää lastenvaatteita
Hirvibasaari on viihtyisä kirpputori Mäntsälässä
Selin Rihmankiertämä
Kulkukaupoilla kiertelee toreilla ja turuilla ympäri Suomen
Myllykoskella pyörii Lähetyskirpputori vapaaehtoisvoimin