YLE
 
YLE A-Ö

Myllykoskella pyörii Lähetyskirpputori vapaaehtoisvoimin

Lähetyskirpputori (copyright YLE/videokuvaa)Anjalankoskelta, Myllykosken taajamasta löytyy pieni Lähetyskirpputori. Entisen päätien, Myllykosken tien varressa sijaitseva kirpputori on pyörinyt vapaaehtoisvoimin jo 20 vuotta. Yhtään palkallista työntekijää ei ole, vaan paikkaa pyörittää parinkymmenen hengen aktiivinen ja sitoutunut vapaaehtoissakki. Koskaan ei ole tarvinnut jättää ovea kiinni siksi, ettei ole myyjää paikalle saatu.

tavarat järjestyksessä (copyright YLE/videokuvaa)

Asiakkaina käy niin paikallisia kuin ulkopaikkakuntalaisiakin. Varsinkin kesäisin mökkeilijät ja mm. venäläiset turistit löytävät Lähetyskirpputorin. Myllykoskelaisille lähetyskirpputori on myös kohtaamispaikka, jonne voi mennä vain hypistelemään tavaroita ja juttelemaan päivän kuulumiset.

neuvolavaaka (copyright YLE/videokuvaa)

Myytävät tuotteet lähetyskirpputori saa lahjoituksina. Kirpputorille otetaan vastaan kaikenlaista myyntikelpoista, siistiä ja ehjää tavaraa. Enimmäkseen myyntiin tulee vaatteita, mutta paljon on myös astioita ja kirjoja. Lisäksi löytyy erikoisuuksia aina tietysti lahjoituksista riippuen. Ovatpahan kirpputorin kautta uuden omistajan saaneet niin heinäseipäät, vessanpönttö kuin suksiboxikin.

astioita (copyright YLE/videokuvaa)

Ylimääräinen vaatetavara lahjoitetaan Venäjälle mm. lasten- ja vanhainkoteihin yhteistyössä Karjalan Tuki ry:n eli Vienon kammarin kanssa. Myllykosken Lähetyskirpputorin tuotto ohjataan oman seurakunnan lähetystyöhön. Kohdemaina ovat Thaimaa, Vietnam, Espanja, Venäjä, Kenia ja Tansania.

Lisätietoa:

www.anjalankoskenhsrk.net/kirpputori.html



Lue aiemmat jutut

Täältä löydät kirppiksiä ympäri Suomea
Työ & Toiminta ry:n Kierrätystavaratalo, Myllypuro
Porvoon Wanha Rautakauppa
Antiikin Vuoksi, Imatra
Maurin makasiini
EntRinki (Kajaanin Kierrätyskeskus)
Saparo & Käpy, Kemiö
Seuraava Risain
Second Hand Store, Oulu
Myyrmannin Pandatori
Oulun Laatukirpputori
Kaksi Varista, Iisalmi
Antik-Anna
Seuraava Kirppis Risain ti 25.9.
Pyhäjärven Hiisiparkki
Ekin kierrätystori on osto- ja myyntiperiaatteella toimiva kierrätystori Lahdessa
Myllykoskella pyörii Lähetyskirpputori vapaaehtoisvoimin
Kulkukaupoilla Lappeenrannassa
Wanhan tavaran runsaudensarvi Ylöjärvellä
Kotkassa sijaitsee kirpputoritavaran Aarrearkku
Sosiaalista kaupankäyntiä Tampereen Hepokatissa
Kulkukaupoilla Lammilla
Mitä Ekomatista ei löydy, sitä ei tarvitse
Kulkukaupoilla Kaarinassa
Osto– ja myyntiliikkeessä Kiteellä
Kulkukaupoilla vierailtiin Loviisassa, Samaria-kirpputorilla.
Pikku Vanha Nurkka kierrättää lastenvaatteita
Hirvibasaari on viihtyisä kirpputori Mäntsälässä
Selin Rihmankiertämä
Kulkukaupoilla kiertelee toreilla ja turuilla ympäri Suomen