yle.fi


Scifisarjoja ja Mika Jenytin

Julkaistu: 25.11.2008 - Utelija

Pystytkö kertomaan, millä kanavilla ja minä vuosina esitettiin seuraavat scifi/kauhu/jännityssarjat: The Twilight Zone eli Hämärän rajamailla (alkuperäinen sekä 80-luvun versio), The Outer Limits eli Äärirajoilla (alkuperäinen), Night Gallery eli Yöjuttu, Hammer House of Horror sekä Hammer House of Mystery and Suspense (Kauhun kulissit suomeksi)?

Lisäksi kysyisin, milloin Mika Jenytin aloitti MTV:n kuuluttajana ja milloin hän kuulutti viimeisen kerran.

Kiitos jo etukäteen!

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Utelija.
Oletpa kasannut melkoisen määrän vanhaa science fictionia samaan kysymykseen - ja vielä Mika Jenytinin kaupan päälle!
Klassisin kauhuantologiasarja, Rod Serlingin juontama Hämärän rajamailla (Twilight Zone, 1958-64) esitettiin Suomen Televisiolla eli Yleisradiolla 1960-64. Sen myöhäisempi versio eli Pelon rajalla (The New Twilight Zone 1985-89) tuli MTV:ltä vuosina 1986-1990. Tällä hetkellä se pyörii maksullisella MTV Scifi -kanavalla.
Rod Serling juonsi myös toista oman aikansa klassisinta kauhusarjaa eli Yöjuttua (The Night Gallery, 1970-73). Sitä esitti MTV vuosina 1971-73 ja 1975.
Alkuperäinen Äärirajoilla (Outer Limits, 1963-64) ei minun tietojeni mukaan ole tullut Suomessa televisiosta - mutta luuloni voi johtua myös siitä, että itse en ole 1960-luvulla katsonut mitään noin jännää, ja MTV:n ja TES-TV:n ulkomaisten ohjelmien tietoja noilta ajoilta on hyvin vaikea löytää. Lisäksi monista sarjoista esitettiin tuolloin vain muutamia jaksoja, usein kuukauden tai kahden välein, eikä sarjaa oikein edes välttämättä mieltänyt "sarjaksi".
Äärirajoilla-sarjan uutta versiota (New Outer Limits, 1995-2002) esitettiin TV2:lla vuosina 1994-1998 ja 2001.
Hammer House of Horror vuodelta 1980 ei mielestäni ole tullut televisiosta lainkaan, mutta Kasino Video julkaisi kaikki jaksot vhs-kasetteina 1980-luvulla nimellä Yöjuttu 1-6.
Hammer House of Mystery and Suspence, jota tehtiin sekä vuonna 1984 että vuonna 1986, yhteensä 13 osaa, tuli minun muistikuvieni mukaan joko Kolmoskanavalta tai HTV:ltä nimellä Kauhun kulissit. Näidenkin kanavien ulkomaisten ohjelmien tiedot ovat monilta osin kadonneet historian hämäriin. Heti kun törmään tarkempiin lähetystietoihin, päivitän ne tänne!

Mika Jenytinin kuulutusvuodet oli onneksi helppo selvittää, koska saatoin kysyä suoraan Mikalta. Mika kaiveli ystävällisesti vanhoja papereitaan, ja totesi, että palkkiot MTV:stä ovat juosseet lähes koko 1980-luvun, elokuusta 1981 vuoden 1989 loppuun saakka.
Aluksi Mika kertoo tehneensä MTV:llä iltapäivisin Onnen päivät -nuortenohjelmia Olli Juutin kanssa puolentoista vuoden ajan.
"Kun Leena Rousek siirtyi Kymmenen Uutisiin tulin valituksi hänen tilalleen kuuluttajaksi. Sitten tein loppuajasta noin vuodet 1988 ja 1989 yhdessä Pia Määttäsen kanssa Toivotaan, toivotaan -hyväntekeväisyysohjelmaa", Mika kertoo. Näistä ynnäten voisi päätellä, että Mika työskenteli MTV:n kuuluttajana vuosina 1983-1988.
Loppuaikanaan MTV:llä Mika kertoo tehneensä myös nuortenohjelmaa, jossa katseltiin puolen tunnin ajan musiikkivideoita hiukan MusicTV:n malliin. Sen jälkeen Mika kertoo siirtyneensä PTV:lle tekemään reportaaseja ja soittamaan levyjä paikallisradioihin.
Nykyisinhän Mika on suorittanut opintonsa loppuun ja toimii hammaslääkärinä Helsingissä.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!